Ammattitaitoinen RTE mukana Metsäkeskuksen kehitysjunassa

Metsäkeskus aloitti vuonna 2019 laajan uudistuksen: tavoitteena oli päivittää kaikki tietojärjestelmät. Taskmillin asiantuntija on tukenut Metsäkeskusta matkan varrella, RTE:n roolissa.
Suomen metsäkeskus käyttää sovelluskehityksessään SAFe®-viitekehykseen pohjautuvaa toimintamallia. Organisaation tavoite on uudistaa kaikki sen keskeiset tietojärjestelmät vuosien 2019-2024 välillä. Taskmill on tukenut Metsäkeskusta intensiivisen työn keskellä tarjoamalla ammattitaitoisen RTE:n ohjaamaan kehitysjunan toimintaa.
Taskmillin Virpi Repo on toiminut RTE:nä (Release Train Engineer) ja fasilitoinut kehitysjunan (Agile Release Train) kokoontumiset viikottaisista kokoontumisista PI planningeihin. Lisäksi hän on tukenut tiimejä osallistumalla tiimitason kokoontumisiin ja antamalla lukuisia hyviä neuvoja sekä junassa pitkään toimineille että monille kokonaan uusille tiimeille. Arkipäivän työn rinnalla junan toimintaa on kehitetty hiomalla Metsäkeskuksen toimintamallin yksityiskohtia Revon tinkimättömän asenteen ja ammattitaidon avulla. Virpi on ideoinut Metsäkeskukselle useita koulutuksia ja kouluttanut uusia henkilöitä ja tiimejä toimimaan kehitysjunan eri rooleissa.
“Sovellustoimittajamme ovat kehuneet toimintamalliamme, jonka avulla tietojärjestelmäprojektimme ovat edenneet hallitusti ja läpinäkyvästi. Virpin työ on ollut meille korvaamatonta, sillä Metsäkeskuksessa on ollut kevään aikana käynnissä useita uusien tietojärjestelmien kilpailutuksia, joiden rinnalla RTE:n työn hoitaminen ei olisi onnistunut”, kiittelee Metsäkeskuksen kehityspäällikkö Henna Etula, joka palaa takaisin RTE:n tehtävään.
Sovelluskoordinaattori Eeva Mäenpää on mukana Metsäkeskuksen sovelluskehityksen toimintamallin kehittämisessä ja toimii Metsäkeskuksen Jiran vastuuhenkilönä. Hän on erittäin tyytyväinen Revon työhön. “Virpistä on ollut meille huomattavaa apua toimintamallin dokumentoinnissa, jossa kokonaisuus on kirjattu kattavasti tukemaan kehitysjunassa toimimista. Lisäksi olen saanut Virpiltä erityisen hyviä vinkkejä siitä, kuinka Atlassianin Jiraa voi hyödyntää SAFe®-viitekehyksen soveltamisen tukena.”
“Metsäkeskuksen kehitysjunan RTE:nä toimiminen on ollut mahtava kokemus. Porukka haluaa oppia ja on valmis ottamaan vinkkejä vastaan. On hienoa nähdä, kuinka kehitysjunaan tulevat uudet tiimit pääsevät nopeasti kärryille kehitysjunassa toimimisesta, käytössä olevan kattavan toimintamallin sekä kohdennettujen koulutusten ansiosta”, kertoo RTE:nä ja SAFe coachina toiminut Virpi Repo.
Suosittelija:
Virpistä on ollut meille huomattavaa apua toimintamallin dokumentoinnissa, jossa kokonaisuus on kirjattu kattavasti tukemaan kehitysjunassa toimimista. Lisäksi olen saanut Virpiltä erityisen hyviä vinkkejä siitä, kuinka Atlassianin Jiraa voi hyödyntää SAFe®-viitekehyksen soveltamisen tukena
Eeva Mäenpää, sovelluskoordinaattori

Tiedot
Tilaaja: | Suomen Metsäkeskus |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Elina Kervinen, CEO & Agile Leadership Consultant, elina.kervinen@taskmill.fi |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Projektinhallinta |
Erikoisosaaminen
![]() |
Ketterät menetelmät |
Toimialakokemus
![]() |
Asiantuntijapalvelut |
Tarjonnan tyyppi
![]() |
Johtamistyö |
![]() |
Konsultointi |
![]() |
Koulutus |
Omat tagit
Taskmill - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Taskmill - Muita referenssejä
Taskmill - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Rekrytointi.com - DATA-ANALYYTIKKO
- Rekrytointi.com - Ohjelmistokehittäjä
- Rekrytointi.com - Back End-ohjelmistokehittäjä, Arvontapelit
- Rekrytointi.com - C++ kehittäjä ilmailujärjestelmiin
- Rekrytointi.com - Application Manager (HR Systems)
- Rekrytointi.com - IT-ASIANTUNTIJA, HYBRID CLOUD & DATA CENTER ATEALLE
- Rekrytointi.com - Mission Planning Software Application Engineer
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Efima Oyj - Case SOK: Efima tekstiÄly vauhdittaa tuhansien palvelupyyntöjen käsittelyä SOK:n palvelukeskuksessa
- Avoin.Systems Oy - Suomalainen Kirjakauppa varmistaa toimintansa kehittymisen uuden ERP-järjestelmän avulla
- Nomis Oy - Nomis CleanDesk – Kauppakeskus Mylly
- Nomis Oy - HOK-Elanto käyttää Nomis QualityDesk laadunseurantajärjestelmää
- HiQ Finland Oy - HiQ auttoi Cross Wrapia suunnittelemaan askelmerkit ja data-arkkitehtuurin konenäön käyttöönottamiseksi
- HiQ Finland Oy - Asuntovuokrauksen verkkokauppa Rettalle
- HiQ Finland Oy - Hiab – Varmuutta myyntiin tarjoustyökalulla
Tapahtumat & webinaarit
- 29.09.2023 - Sustainability by Monitor – webinaari
- 12.10.2023 - Taloushallinnon terveysaamu
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Rakettitiede Oy - Onko IT-konsultointi vastuutonta?
- SC Software Oy - SC Software vahvistaa kasvuaan Korona Investin tuella
- Monitor ERP System Finland AB - Uusi ERP-järjestelmä haussa vuodelle 2024?
- Monitor ERP System Finland AB - SP stainless Oy:n investointi Monitor ERP -järjestelmään
- S1 Networks Oy - Keskittyneille yritysvalokuidun markkinoille syntyy uusi haastaja Suomessa.
- Cinode - ”Cinode on markkinoiden paras ratkaisu konsultointiyrityksille”
- Innofactor Oyj - Innofactor Uratarina: Patrik, Junior Data Analyst
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |