5 x UiPath: automaatiokohteiden hallintaa ja tehtävien tallennusta

Ohjelmistorobotiikan tuottaja UiPath on yksi maailman nopeimmin kasvavista teknologiayrityksistä. Kasvuvauhdista huolimatta yrityksen tuotevalikoima pysyi pitkään verrattain pienenä, kunnes asiaan tuli hiljattain muutos. Nyt tuotteita on moninkertainen määrä tarjolla.
Tämä kirjoitus on jatkoa viime viikolla julkaisemaamme blogiin, jossa avasimme UiPathin tuoteuudistusten taustoja. Otimme edellisessä kirjoituksessa myös tarkempaan käsittelyyn yhden mielenkiintoisen uutuuden, kansalaiskehittäjille suunnatun StudioX:n. Tällä kertaa syvempään syyniimme pääsevät kaksi muuta, meidän mielestämme mielenkiintoisinta tuotetta: Automation Hub ja Task Capture. Näiden lisäksi käymme lyhyesti läpi myös muutaman muun UiPath-uutuuden.
Automation Hub
Ohjelmistorobotin pilottikohteen valinta on helppo priorisoida. Onnistuneen kokeilun jälkeen nälkä kuitenkin kasvaa syödessä ja ideoita sekä tarpeita löydetään runsaasti. Esimerkiksi asiakkaamme Senaatti-kiinteistöt kertoi viime syksyllä robotisointikohteiden priorisoinnin olevan jatkuvaa työtä.
Näiden koordinointiin ohjelmistorobotiikan toimittajat ovat toimittaneet erilaisia, tyypillisesti Excel-pohjaisia työkaluja. Pahimmillaan automaatioideoiden huono hallinta johtaa virhepriorisointeihin, väärinymmärryksiin tai pahimmillaan jopa saman tarpeen tuplatoteutuksiin. UiPath on nyt julkaissut Automation Hub -nimisen ratkaisun, joka kokoaa yhteen ideat automaatiokohteista ja ohjaa niitä arvioinnista tuotantoon.
Automation Hub toimii nimensä mukaisesti yrityksen automaatiokeskuksena ja osallistaa koko organisaation tunnistamaan ja ilmoittamaan potentiaalisia automaatiokohteita. Automation Hub kokoaa kätevästi yhteen kaikki automaatioideat ja niihin liittyvän dokumentaation sekä sisältää sisäänrakennetun työnkulun automaatioideoin arviointiin. Kaiken lisäksi hubissa on myös selkeät ja visuaaliset mittaristot (dashboards) jo toteutettujen prosessien mittaamiseen ja seurantaan – valmiit kuvaajat esim. johdolle, josta voi vertailla automatisoitujen prosessien tuottoastetta (ROI).
Task Capture
Automation Hubiin sisältyy kätevä työkalu tunnistettujen automaatiokohteiden mallintamiseen. Task Capture on työpöydälle ladattava sovellus, joka avustaa käyttäjää tallentamaan tunnistetun automaatiokohteen työvaiheet kätevästi robotisointia varten.
Tallennuksen pohjalta Task Capture luo työvaiheista vuokaavion, joka sisältää kuvakaappaukset jokaisesta näppäinpainalluksesta ja suoritetusta toimesta tehtävän aikana. Vuokaaviota voi muokata ja täydentää edelleen sovelluksessa. Prosessin mallinnus on mahdollista myös toisin päin, jolloin käyttäjä mallintaa ensin prosessin vaiheet vuokaavioksi ja sen jälkeen tallentaa sovelluksella kuvakaappaukset prosessin eri vaiheista.
Työkalun suurin hyöty tulee siitä, että valmiin vuokaavion, kuvakaappaukset ja nauhoituksessa kerätyt tiedot (käytetyt järjestelmät, näppäinpainallusten määrä, jne.) voi viedä valmiiseen Process Design Document -tiedostoon tai XAML-tiedostomuodossa UiPath Studioon Workflow Templatena.
Task Capture tuo mukanaan lukuisia hyötyjä:
- Prosessin parhaiten tunteva asiantuntija voi itse tallentaa tekemänsä työn vaiheet ja helposti tuoda esille tehtäviensä toistuvat ja säännönmukaiset automaatiokohdat
- Prosessin tallennus ja mallinnus tapahtuu automaattisesti ja vaivattomasti taustalla
- Prosessin dokumentaatio ja automaatiorunko syntyy napin painalluksella
- Joustava työkalu tukee erilaisia mallinnustapoja
UiPathin uutuuksien joukossa on myös mielenkiintoisia tuotteita. Yksi näistä on Apps, jonka avulla robotin ei tarvitse keskeyttää työtä, kun ihmiseltä tarvitaan käsittelyohjetta tai hyväksyntää, vaan robotti voi kysyä ihmiseltä neuvoa ja jatkaa tehtävän käsittelyä ohjeen saatuaan. Jo automatisoitujen prosessien mittaamiseen ja analysointiin on puolestaan suunnattu Insights.
Robottien kehityksen tueksi on julkaistu uusia hyödyllisiä tekoälyyn pohjautuvia työkaluja, kuten Computer Vision sekä Document Understanding. Nämä uudet työkalut helpottavat virtuaaliympäristöissä ja etäyhteyksien yli tapahtuvaa automaatiota sekä mahdollistavat liiketoiminnan kannalta oleellisten tietojen poimimisen dokumenteista älykkään kirjaintunnistuksen (Optical Character Recognition, OCR) avulla.
Kirjoittajat
Markus Turunen
Chief Information Officer
&
Elina Rajuvaara
Intelligent Automation Consultant
Kirjoitus on julkaistu aiemmin Efiman sivuilla.

Lisätietoja
Tagit
Erikoisosaaminen
![]() |
Ohjelmistorobotiikka |
Tarjonnan tyyppi
![]() |
Konsultointi |
![]() |
Toteutustyö |
![]() |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Efima - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Efima - Muita referenssejä
Efima - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Rekrytointi.com - C++ kehittäjä ilmailujärjestelmiin
- Rekrytointi.com - Application Manager (HR Systems)
- Rekrytointi.com - IT-ASIANTUNTIJA, HYBRID CLOUD & DATA CENTER ATEALLE
- Rekrytointi.com - Mission Planning Software Application Engineer
- Rekrytointi.com - C++ kehittäjä
- Rekrytointi.com - Software Test Engineer
- Softability Oy - Senior Test Automation Engineer
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Avoin.Systems Oy - Suomalainen Kirjakauppa varmistaa toimintansa kehittymisen uuden ERP-järjestelmän avulla
- Nomis Oy - Nomis CleanDesk – Kauppakeskus Mylly
- Nomis Oy - HOK-Elanto käyttää Nomis QualityDesk laadunseurantajärjestelmää
- HiQ Finland Oy - HiQ auttoi Cross Wrapia suunnittelemaan askelmerkit ja data-arkkitehtuurin konenäön käyttöönottamiseksi
- HiQ Finland Oy - Asuntovuokrauksen verkkokauppa Rettalle
- HiQ Finland Oy - Hiab – Varmuutta myyntiin tarjoustyökalulla
- Nomis Oy - Digia luottaa Nomikseen
Tapahtumat & webinaarit
- 26.09.2023 - Enterprise Architecture 2023
- 29.09.2023 - Sustainability by Monitor – webinaari
- 12.10.2023 - Taloushallinnon terveysaamu
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Innofactor Oyj - Innofactor Uratarina: Patrik, Junior Data Analyst
- Maxtech - Toimitusjohtajan katsaus H1/23
- Maxtech - Työkartta tuo tehokkuutta työnhallintaan
- Altoros Finland Oy - Päivän sana on ChatGPT
- Efima Oyj - Valitse jatkuvien palveluiden ERP-kumppanisi viisaasti – 3 kriteeriä
- Cinode - Hidastumista jakaantuneessa konsultointimarkkinassa
- Ready Solutions Oy - Microsoft Fabric, kokonaisvaltainen analytiikkapalvelu
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |