Suomalaiset kuluttajat ovat valinneet Postin viime kesänä Kantar TNS:llä teettämässä tutkimuksessa saksalaisen Zalandon parhaaksi verkkokaupaksi. Se keräsi 12 prosenttia kaikista äänistä ja 16 prosenttia vastaajista kertoi myös asioineensa Zalandossa viimeisen puolen vuoden aikana. 

Paras kotimainen verkkokauppa ja koko listan toinen oli Verkkokauppa.com 10 prosentin kannatuksella. Kaupan liiton mukaan se oli vuonna 2018 nettomyynniltään (178,4 miljoonaa dollaria) Suomen suurin verkkokauppa, kun taas Zalando keräsi eniten asiakkaita. 

Kolmannelle sijalle Postin tutkimuksessa ylsi Pohjoismaiden suurin kirjojen verkkokauppa Adlibris. Myös neljäs sija meni länsinaapuriin CDON:lle.

Yhdysvaltalainen verkkokauppajätti Amazon jäi listan viidenneksi. Sen nettomyynti Suomeen oli viime vuonna 50,1 miljoonaa dollaria. Atlantin takaa TOP 10:een rynnisti myös eBay, mutta kiinalainen AliExpress ei sitä vastoin mahtunut kymmenen parhaan joukkoon, vaan jäi sijalle 12.

Virossa, Latviassa ja Liettuassa AliExpressin suosio on vahvempi. Posti oli teettänyt saman kyselyn myös Baltian maissa, joista virolaiset valitsivat AliExpressin parhaaksi verkkokaupaksi. Latviassa ja Liettuassa se äänestettiin pronssisijalle. 

Kärkkäinen, jonka omistaja on niittänyt mainetta natsien tukemisella, sijoittui yhdeksänneksi. Eli joko arvoilla ei ole väliä, kunhan verkkokauppa toimii, tai sitten suomalaiset sympatiseeraavat salaa natseja.

Suomessa Postin tutkimukseen osallistui 2140 vastaajaa, joiden iät vaihtelivat 18-79 vuoden välillä.

 

Suomen parhaat verkkokaupat. Lähde: Postin Suuri Verkkokauppatutkimus 2019


Kansikuva: Zalando