Googlen hakuanalytiikkaa esittelevä Google Trends kertoo, mitä asioita Suomessa ja maailmalla haetaan verkosta.  Sivusto tarjoaa erikseen osion, joka visualisoi käyttäjille vuoden 2018 suosituimmat haut Suomessa.

Trends jakaa haut aihepiireittäin puheenaiheisiin, henkilöihin, viihteeseen, kaupallisiin hakuihin ja kesään liittyviin hakuihin. Lisäksi palvelu tarjoaa kategorian ”miten”, joka viittaa kysymysmuotoisiin hakuihin, kuten ”miten laihtua”, tai ”miten saada rahaa”.

”Googlen analytiikan mukaan suomalaiset haluavat kauniiksi ja rikkaiksi”

Nämä kysymykset olivat kategoriassa sijoilla neljä ja viisi, joten Googlen analytiikan mukaan suomalaiset haluavat kauniiksi ja rikkaiksi. Vielä näitäkin enemmän suomalaiset haluavat tietää, miten ruskettua! Pikaisena vinkkinä suosittelisin siirtymään tietokoneelta ulkoilmaan, mutta Google tarjonnee helpomman polun tähänkin tarpeeseen.

Näitä asioita suomalaiset Googlasivat vuonna 2018!

Puheenaiheet

Tammikuiset presidentinvaalit kiilasivat haetuimmaksi puheenaiheeksi 2018 ennen poliisin iskun kohteeksi joutunutta Airiston Helmeä. Poliisi epäili, että tutkinnan kiinteistön omistaneessa osakeyhtiössä olisi pesty rahaa usean miljoonan euron edestä ja hyödynnetty pimeää työvoimaa rakennushankkeissa.

Teknologiakentästä GDPR, eli EU General Data Protection Regulation  on kiinnostanut laajasti ja Liike Nyt! on  onnistunut herättämään kansalaisten kiinnostuksen sijoittuen listan kymmenenneksi.

1. Presidentinvaalit
2. Airiston helmi
3. Tuhkarokkko
4. Kuunpimennys
5. Kansalaisaloite
6. Aktiivimalli
7. GDPR
8. Kalastajatorppa
9. Oodi
10. Liike Nyt!

Henkilöt

Muusikoilla ja poliitikoilla oli kova kilpa Googlatuimpien henkilöiden listalla. Ruotsalaisen tuottajan Aviciin poismeno kiinnosti Pohjanlahden itäpuolellakin. Laura huhtasaari yllätti voittamalla niin Cheekin, Presidentti Sauli Niinistön, kuin Paavo Väyrysenkin.

1. Avicii
2. XXXTentacion
3. Laura Huhtasaari
4. Stan Lee
5. Anthony Bourdain
6. Cheek
7. Meghan Markle
8. Sauli Niinistö
9. Paavo Väyrynen
10. Iivo Niskanen

Viihde

Viihdemaailmassa kiinnosti ohjelma, jonka tv-mainoksiakaan en voi sietää: Love Island Suomi! Viihdetilastojen perusteella ”White Trash” siis elää ja voi hyvin maassamme. Tulos juontanee enemmänkin silmänruoasta, kuin ohjelman laadusta.

Tosi-tv on kovassa huudossa edelleen, sillä sijalle kaksi ylsi Selviytyjät ja kolmanneksi Tanssii tähtien kanssa. Huumeparoni Jari Aarniosta kertova Keisari Aarnio kirja ja tv-sarja ylsi listan seitsemänneksi.

1. Love Island Suomi
2. Selviytyjät Suomi
3. Tanssii tähtien kanssa
4. Bohemian Rhapsody
5. Syke
6. Putous
7. Keisari Aarnio
8. Mamma Mia 2
9. Black Panther
10. Handmaid’s Tale

Kaupalliset

Kaupallisten hakujen kärkeen nousi Redi, todennäköisesti asiakkaiden navigointiongelmien siivittämänä. Jos Kauppakeskus onnistuu kääntämään toiminnan nousuun, ainakin sen brändi on iskostettu helsinkiläisten mieliin.

Bitcoin-buumi on näkynyt myös googlehauissa, sillä kryptovaluutta ylsi sijalle viisi, juuri ennen Muumin päivän mukia, mitä se sitten tarkoitaakin. Kieltäydyn Googlaamasta!

1.Redi
2. Arabia Store
3. OnePlus 6
4. Coinmarketcap
5. Bitcoin
6. Muumin päivä muki
7. Initiative Q
8. Swappie
9. Ratina
10. Oura sormus

Pitkä kuuma kesä

Kesä 2018 muistetaan ennen kaikkea ilmastointilaitteiden ja tuulettimien loppumisesta valtavien helteiden johdosta.

Kesäisistä aiheista eniten suomalaisia kiinnosti kuitenkin sinilevätilanne.

1.Sinilevä
2. Ilmastointilaite
3. Ukkostutka
4. Tuuletin
5. Ilmalämpöpumppu
6. Metsäpalovaroitus
7. Ampiaisen pisto
8. Aurinkoihottuma
9. Lämpöhalvaus
10. Ampiaisansa

Miten

Kuuma kesä näkyy myös ”miten”-kysymysten kärjessä: haetuin miten-kysymys kuului ”miten viilentää asuntoa”.

Suomalaiset halusivat myös ruskettua, laihtua, saada unta ja rahaa, sekä selvitä erosta. Seuran löytäminen kiinnostaa suomalaisia päätellen siitä, että kymmenenneksi eniten kysytty miten-kysymys kuului: ”Miten Tinder toimii”.

1. Miten viilentää asuntoa
2. Miten ruskettua
3. Miten saada unta
4. Miten laihtua
5. Miten saada rahaa
6. Miten selvitä erosta
7. Miten säästää rahaa
8. Miten lasketaan keskiarvo
9. Miten valmistautua työhaastatteluun
10. Miten Tinder toimii
Lue myös: Näin Google muuttaa myyntiä ohjelmistoalalla