Telian chatbot säästää aikaa 18-henkisen tiimin verran
Olemme toteuttaneet Telian chatbotin. Aluksi chatbot oli Tele Finlandin sivuilla auttamassa esimerkiksi PUK-koodinsa kadottaneita. Analytiikan perusteella selvisi, että chatbotin käyttäjistä lähes 70% sai ratkaistua ongelmansa yhdellä kerralla. Aiemmin he olisivat joutuneet ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Kun Tele Finlandin brändi sulautettiin osaksi Teliaa, jatkettiin chatbotin käyttöä Telian sivuilla. Chatbotin käyttö on laajentunut koskemaan monia eri toimintoja. Chatbot on sekä säästänyt asiakaspalvelun resursseja että parantanut asiakaskokemusta, sillä osan asioista voi hoitaa chatbotin avulla 24/7.
Chatbot on integroitu osaksi Telian asiakaspalvelukeskuksen järjestelmiä, joten asiakaspalvelijoiden ei tarvitse hyppiä ohjelmasta toiseen. Chatbotin asiakaspalvelupuolen UX onkin saanut kiitosta asiakaspalvelukeskuksen henkilökunnalta helppokäyttöisyydestään. Chatbotin on laskettu säästävän rutiinityössä aikaa 18-henkisen tiimin verran!
Suosittelija:
Our intelligent chatbot is a stepping stone for extremely high-value customer support.
Janne Nieminen
Tiedot
Tilaaja: | Telia Finland Oyj |
Ajankohta: | 2015 - |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
Markkinointi | |
Myynti |
Toimialakokemus
Telekommunikaatio |
Omat tagit
Lekane - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Lekane - Muita referenssejä
Lekane - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Laura - Development Manager, Partner Platforms
- Laura - Software Engineer (C++/Qt)
- Laura - IT asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat I/O kontrollerit ja ohjaimet prosessien ohjaamiseen sekä monitorointiin.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |