Omnia
Omnia on monialainen ja suuri ammatillisen koulutuksen järjestäjä, työ- ja elinkeinoelämän kumppani, koulutuksen kehittäjä ja keskustelun avaaja. Koostaan huolimatta, tai ehkä juuri siksi, se on luova yhteisö, jonka henkilökuntaa ja oppijoita yhdistää palo oppia uutta.
Omnian tarjoamat koulutuspalvelut laajenivat nopeasti, kun vuonna 2015 siihen yhdistyi Espoon aikuislukio ja Espoon työväenopisto. Alkuvuonna 2015 aloitettiin Omnian verkkoviestinnän uudistus, jolla pyrittiin vastaamaan laajenevien palveluiden sekä opiskelijamäärien kasvun tarpeisiin.
Konseptisuunnitteluprojekti saatiin päätökseen vuoden 2015 lopulla, ja tammikuussa 2016 Exove aloitti verkkopalvelun suunnittelun ja toteutuksen.
Tavoitteena oli luoda moderni, mobiiliystävällinen sivusto, joka tukee eri kohderyhmien tarpeita, esimerkiksi opiskelijoiden, aikuisopiskelijoiden, Omnian henkilökunnan ja yhteistyökumppanien.
Exove viimeisteli konseptin, suunnitteli visuaalisen ilmeen palvelulle ja toteutti ratkaisun käyttäen Drupal 7 -sisällönhallintajärjestelmää.
Ratkaisu toteutettiin hyödyntäen pääasiassa Drupalin valmiita ominaisuuksia ja vakiintuneita moduuleita. Näin räätälöintityö pystyttiin pitämään minimissään.
Yksi tavoite oli, että ajankohtainen tieto useista eri koulutusvaihtoehdoista ja mahdollisuuksista olisi helposti löydettävissä. Sivusto integroitiin Omnian taustajärjestelmään, josta saadaan ajankohtaiset kurssitiedot automaattisesti.
Projekti toteutettiin käyttäen lean- ja ketteriä menetelmiä niin suunnittelussa kuin toteutuksessakin, tiiviissä yhteistyössä asiakkaan kanssa. Näin ratkaisu voitiin toteuttaa tehokkaasti ja sopivassa aikataulussa.
Sivusto julkaistiin suunnitelman mukaisesti syyskuussa 2016, ja se on saanut positiivista palautetta raikkaudesta, selkeydestä ja helppokäyttöisyydestä. Helppo mobiilikäyttö oli myös kiitetty parannus entiseen.
Tiedot
Tilaaja: | Omnia |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Janne Kalliola |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Markkinointi | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Graafinen suunnittelu | |
Integraatiot | |
Ketterät menetelmät | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Koulutusala |
Teknologia
Drupal | |
Julkaisujärjestelmä CMS | |
Open source |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Exove - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Exove - Muita referenssejä
Exove - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Laura - Development Manager, Partner Platforms
- Laura - Software Engineer (C++/Qt)
- Laura - IT asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat I/O kontrollerit ja ohjaimet prosessien ohjaamiseen sekä monitorointiin.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |