Nepton on Luken työajanhallinnan selkäranka
Luonnonvarakeskus Luke on on maa- ja metsätalousministeriön alainen tutkimuslaitos. Se on tutkimus- ja asiantuntijaorganisaato, jonka tehtävänä on uusiutuvien luonnonvarojen kestävään käyttöön perustuvan kilpailukykyisen elinkeinotoiminnan sekä hyvinvoinnin ja maaseudun elinvoimaisuuden edistäminen.
Luke muodostui MTT:n, Metlan, RKTL:n ja Tiken tilastopalvelujen yhdistyessä vuonna 2015. Luken 1400 asiantuntijaa toimivat koko maan kattavassa verkostossa, 28 eri toimipisteessä.
Luke tarvitsi muutosta työajanhallintaansa
Luke halusi korvata yhdellä ratkaisulla aiemmat viisi eri järjestelmäänsä. Haluttiin myös digitaalinen, nykyaikainen ratkaisu. Ja vieläpä sellainen, joka parhaiten tulee Luken päivittäistä työtä. Luke on hajautettu organisaatio, jonka työntekijöiden työnkuvaan kuuluu matkustaminen, ollaan tien päällä ja liikutaan myös eri toimipisteissä.
Nepton kattaa kaikki Luken tarpeet
Luke otti Neptonin käyttöönsä. Sen avulla työajanhallinta tapahtuu nykyään helposti mobiilisti, sitä käytetään enimmäkseen älypuhelimella. Kaikilla työntekijöillä on käytössään yksi ja sama ratkaisu. Sekä työntekijöillä että esimiehillä on yhteinen kokonaisnäkymä tilanteesta. Nepton myös kokoaa tietoa, se on saumattomasti integroitu käytössä oleviin muihin järjestelmiin. Nepton on Luken työajanhallinnan selkäranka.
Kalevi Sillanpää, johtava asiantuntija, kertoo Neptonin hyödyistä Lukelle seuraavasti: ”Me todellakin saimme sen mitä lähdimme hakemaankin! Nepton soveltuu meidän kaltaisellemme organisaatiolle erinomaisesti. Kaikilla on nyt sama ratkaisu käytössään. Ihmiset ovat olleet todella tyytyväisiä. Neptonia voi käyttää millä laitteella tahansa, ja se toimii myös teknisesti erittäin hyvin.”
Nepton tukee myös Luken arvoja ja strategisia tavoitteita mm. seuraavasti: Luottamus ja avoimuus, Voimaa yhteistyöstä ja yhteisöstä, sekä Tuottavuutta digitaalisilla ratkaisuilla. Olemme ylpeitä pystyessämme auttamaan Lukea saavuttamaan edellä mainittuja tavoitteitaan.
Luken Nepton-käyttöönotto suoritettiin yhteistyössä Megaflexin kanssa, joka on yksi viidestä partneristamme.

Referenssin infoboxi
Tiedot
Tilaaja: | Luke |
Lisätietoja
Tagit
Saarni Nepton - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä kuvattu.
Saarni Nepton - Muita referenssejä
Saarni Nepton - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Laura - Development Manager, Partner Platforms
- Laura - Software Engineer (C++/Qt)
- Laura - IT asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat I/O kontrollerit ja ohjaimet prosessien ohjaamiseen sekä monitorointiin.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |