Järjestelmätuella on suuri merkitys yrityksessä tapahtuvan muutosvaiheen aikana
Asiantuntijamme osallistui usean kuukauden mittaisen toimeksiannon kautta mielenkiintoiseen vähittäiskaupan IT hankkeeseen 2022. Kyseessä oli elinkaaren loppupuolella olevan järjestelmätuen varmistaminen muutosvaiheen aikana.
Saimme hyvän perehdytyksen lähtötilanteeseen, kattavasti tietoa muilta asiantuntijoilta, sekä tietysti loppuasiakkaalta. Myös järjestelmän kanssa pitkään työtä tehneet konsultit jakoivat tietoa matkan varrelta.
Loppuasiakkaalle oli erittäin tärkeää järjestelmään liittyvän tuen tason säilyminen muutosten aikana, sekä niiden jälkeen.
Meille puolestaan oli tärkeää olla mukana myös uusien konsulttien sisäänajovaiheessa toimeksiannon keskivaiheessa.
Toimeksiannon lopussa uusi organisaatio oli ottanut jo haltuun kyseisen järjestelmän tuen, jolloin jatkuvuus ja tiedonsiirrot saatiin varmistettua rinnakkaisajo vaiheiden kautta.
Mitä projektilla saavutettiin?
Projektilla mahdollistettiin osaavasta tekijäpulasta kärsivän loppuasiakkaan järjestelmätuen sujuva jatkuminen muutosvaiheen aikana.
Mitä projektista opittiin?
Opimme kuinka tärkeää tiedon jakaminen ja kommunikointi on projektin menestyksen ja tulosten kannalta.
Seuraavat toimenpiteet mahdollistivat hyvön lopputuloksen:
- Osallistuminen handover-prosessiin ja tiedon jakaminen uudelle toimittajalle.
- Yhteistyö asiakkaan sekä uuden ja vanhan toimittajan kanssa järjestelmätuen toiminnassa.
- Tuki käyttäjätuelle ja kehitykselle.
- Kommunikointi ja dokumentaation päivittäminen.
Projektissa käytetyt teknologiat:
VBA, Excel, SAP HANA DB, SAP Fiori, SAP Master Data prosessi.
Muut työkalut:
Jira, ServiceNOW, sharepoint, SAP Hana Studio
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Projektinhallinta | |
Tietohallinto |
Erikoisosaaminen
Dokumenttien hallinta | |
Integraatiot | |
Testaus ja laadunvarmistus |
Toimialakokemus
IT | |
Kauppa |
Teknologia
SAP |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi |
Omat tagit
Altoros Finland - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Ari Mutanen
Sales, Business Development, Country Manager
I have been in business almost for three decades - first 10 years in technical development and consultancy tasks, then next 10 years in operational and leadership positions and .. | |
ari.mutanen@altoros.com +358505680532 |
|
Altoros Finland - Muita referenssejä
Altoros Finland - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
- Laura - Senior Cyber Security Specialist
- Red & Blue Oy - Projektipäällikkö verkkopalvelu- ja verkkokauppaprojekteihin
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Red & Blue Oy - Senior Web Developer
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
- Valve - Näytelmät.fi verkkosivusto
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
Tapahtumat & webinaarit
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- IsoSkills Oy - Esittelyssä tähtirekrytoijamme Heidi Ropponen
- Nordea - At Nordea our people come from 107 countries
- Timeless Technology - Uutuus: Tempmate-GM2 jatkuvakäyttöinen ja reaaliaikainen dataloggeri kuljetusten olosuhdeseurantaan.
- BCS Itera Oy - Kansanvälisten ERP-projektien haasteet
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |