TIETOANALYYTIKKO, Tietohallinto, yli 2v


Tietoanalyytikko – työelämän parasta aikaa Keusotessa!
Vahvistamme hyvinvointialueen kykyä järjestää palvelut vaikuttavasti. Tule kehittämään kanssamme vaikuttavuusperusteista Sote -palveluiden johtamista Keski-Uudenmaan hyvinvointialueelle.
Tietoanalyytikko työskentelee osana konsernikokonaisuutta, jonka vahvuus on n. 300 henkeä. Tavoitteenamme on tukea hyvinvointialueen palveluiden vaikuttavaa järjestämistä tiedon ja talouden keinoin. Keskeisenä vastuualueenasi on henkilöstöhallintoon liittyvä tiedolla johtamisen kehittäminen ja työskenteletkin tiiviissä yhteistyössä henkilöstöhallinnon asiantuntijoiden ja päälliköiden kanssa.
Työtehtävissä pääset luomaan uutta ja vaikuttamaan. Työsi tuloksilla kehitetään koko hyvinvointialueen toimintaa ja tulet näkemään oman työsi lopputuloksen konkreettisesti.
Vastuullasi on analyysien tuottaminen asiantuntijoiden ja johdon työn tueksi sekä tiedon laadun parantaminen yhdessä palvelutoiminnan asiantuntijoiden kanssa. Tehtäviisi kuuluvat tietovarastoinnin ja raportoinnin sekä tietoarkkitehtuurin kehittäminen tiedolla johtamisen tarpeisiin. Osallistut ennustemallien kehittämiseen ja laatimiseen. Tehtävässä teet erilaisia selvitys- ja analytiikkatehtäviä sekä tietopoimintoja erilaisten projektien ja hankkeiden tarpeisiin. Pystyt myös visualisoimaan työsi tuloksia hyödyntäen Power BI-työkalua.
Menestyäksesi tehtävässä osaat kuunnella asiakastoiveita ja jalostaa niistä asiakasta hyödyttäviä ratkaisuja. Sinulla on kyky yhdistää teoriaa ja käytäntöä toimintaa edistävällä tavalla. Olet luonteeltasi oma-aloitteinen tiimipelaaja, joka löytää hyvinvointialueen toimintaa parantavia kehityskohteita säilyttäen fokuksen toiminnan jatkuvassa kehittämisessä.
Sytyt uuden luomisesta. Palat halusta kehittää Sote -toimintaa tutkimuksellisella otteella, olet itseohjautuva ja uskot omaavasi riittävät taidot ja halun kehittää operatiivisen ja taktisen tason näkemystä sote -toiminnasta. Sinulla on kokemusta laajojen tietoaineistojen käsittelystä ja muokkaamisesta. Ymmärrät tietokantojen periaatteet ja dokumentoinnin merkityksen. Osaat poimia tietoja itsenäisesti tietoaltaasta tai tietokannoista. Kirjoitat sujuvasti SQL:ää sekä Pythonia tai R-kieltä. Tehtävässä eduksi sinulle ovat sote-alan tuntemus, kokemus tietoallas- ja wherescape -ympäristöistä.
Kelpoisuusehtona tehtävään on soveltuva korkeakoulututkinto ja soveltuva kokemus
Muutama sana meistä ja meillä työskentelystä:
Työskentelymallimme pohjautuu yhteisöohjautuvuuteen, jossa työtä ohjaavat päämäärät rakenteiden sijaan. Arvostamme jokaisen antamaa työpanosta ja tuemme toisiamme arjen haasteissa. Työssäjaksamiseen panostamme arjen tasapainolla ja joustavuudella ja siksi työskentelytapamme on joustava, joka mahdollistaa hyvin perheen, työn ja opiskelun yhteensovittamisen. Työmuotona voi olla etä-, hybridi- tai läsnätyö.
Tietoja palvelussuhteesta:
- Määräaikainen työsuhde 31.12.2026 asti. Aloitus sopimuksen mukaan.
- Tehtäväkohtainen palkka on 5290,65 e/kk. Lisäksi maksamme työkokemukseen perustuvaa lisää.
- Tutustu rekrytointisivuston kautta Keusoteen sekä rekrytointiprosessiimme. Lue työsuhde-eduistamme sekä näe tehtävään mahdollisesti vaadittavat todistukset/luvat. Avaa rekrytointisivu tästä.
Heräsikö mielenkiintosi? Olethan yhteydessä tiedolla johtamisen päällikkö Henna Puputtiin puh. 050 497 8931, henna.puputti@keusote.fi niin pääsemme asiassa eteenpäin. Kontaktoimme hakijoita hakuaikana, kerrothan siis hakemuksessasi osaamisestasi kattavasti.
Hakuaika päättyy 30.11.2023 klo 14.00.
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue
Keski-Uudenmaan sote - Keusote, on yksi edelläkävijöistä hyvinvointialueella. Olemme tehneet sujuvasti työtä yhdessä jo vuodesta 2019 alkaen, joten meillä on tarjottavana valmis kehitysmyönteinen organisaatio työntekijöillemme. Hyvinvointialueet vastaavat sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimen palveluista. Keski-Uudenmaan hyvinvointialueeseen kuuluvat Hyvinkää, Järvenpää, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen ja Tuusula. Vastaamme 200 000 asukkaan laadukkaista ja asiakaslähtöisistä sosiaali- ja terveyspalveluista. Meillä Keusotessa työskentelee yli 4000 alansa ammattilaista - tule mukaan osaavaan ja kannustavaan työyhteisöömme.

Tietoja
Hakuaika: | 16.11.2023 - 30.11.2023 |
Sijainti: | Hyvinkää |
Linkki: | https://rekrytointi.com/avoimet-tyopaikat/keski-uudenmaan-hyvinvointialue/tietoanalyytikko-tietohallinto-yli-2v/2538451/ |
Lisätietoa
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Tietohallinto |
Erikoisosaaminen
![]() |
Analytiikka |
Toimialakokemus
![]() |
IT |
Rekrytointi.com:n muita rekryilmoituksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Rekrytointi.com - Senior Cloud Developer (GCP/KUBERNETES)
- Rekrytointi.com - Testauspäällikkö
- Frends iPaaS - Incident Manager | 50-69K
- Rekrytointi.com - IT Project Manager, F35-hanke
- Rekrytointi.com - Järjestelmäasiantuntija, Millog Oy Lyly
- Rekrytointi.com - Laatuasiantuntija (vuorotteluvapaasijaisuus)
- Rekrytointi.com - Portfoliohallinnan asiantuntija, TECH-toiminto
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Druid Oy - Veikkauksen sisällönhallintajärjestelmän uudistusprojekti
- TaxDome - Tilitoimisto Smart Office valitisi TaxDomen Toiminnanohjausohjelmiston
- Aveso Oy - Case Vantaan Energia – Modernit työkalut ja menetelmät tehostamaan master datan hallintaa
- Innofactor Oyj - Auditointi toi Digitan HR-ratkaisun kehityskohteet päivänvaloon
- Codemate - Cost-effective and high-quality wireless condition monitoring
- Innofactor Oyj - Ainutlaatuinen sovellus lintujen tunnistamiseen laulun perusteella
- Esri Finland Oy - Hangon Satamassa päätöksenteon tukena toimii tietomallipohjainen paikkatietoalusta
Tapahtumat & webinaarit
- 06.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 12.12.2023 - NetSuite for Dummies – Understanding the Basics
- 18.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 21.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 27.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Vaimo Finland Oy - CDP ja asiakaspolun analytiikka
- Innofactor Oyj - Onko generatiivinen AI ehtinyt vielä rantautua suomalaisyrityksiin?
- Staria Oyj - NetSuite on kokonaisvaltainen liiketoiminta-alusta valmistaville yrityksille
- Mepco Total - Accountor HR Solutions Oy - Palkka-avoimuus tulee – oletko valmis?
- Mepco Total - Accountor HR Solutions Oy - Uusi HR-raportoinnin mullistava Mepco Analytiikka-ratkaisu esiteltiin lanseeraustilaisuudessa
- Mepco Total - Accountor HR Solutions Oy - Valjasta HR-data hyötykäyttöön ja ennakoi reagoinnin
- Mepco Total - Accountor HR Solutions Oy - Kehitä liiketoimintaasi HR-analytiikalla – Accountor ja Integrata kehittivät ratkaisun parempaan päätöksentekoon
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |