Specialist / Manager, Medical Technologies PSA, Quality and Regulatory Matters

Bittium on suomalainen insinööritalo, jossa sekä suunnitellaan omia tuotteita että toteutetaan vaativia tuotekehitysprojekteja asiakkaille ympäri maailmaa. Olemme erityisen hyviä asioissa, jotka liittyvät turvalliseen langattomaan tiedonsiirtoon ja kokonaisten laitteiden ja laiteläheisten ohjelmistojen suunnitteluun. Huippuosaaminen omalla alallamme mahdollistaa sen, että asiakkaamme luottavat meihin, kun tarvitaan tuotteita ja ratkaisuja mm. terveyden- ja sairaanhoidon tarpeisiin, viranomaisille, puolustusorganisaatioille, teleoperaattoreille ja laitevalmistajille.
Jos bittiläiseltä kysyy, mikä hänen työssään on parasta, lähes jokainen sanoo ensimmäisenä ”monipuolisuus”. Tämä tarkoittaa meillä paitsi laajaa erilaisten tuotteiden, projektien ja hankkeiden kirjoa, myös tapaa tehdä työtä. Meillä saa laittaa itsensä likoon, tehdä sujuvasti etenevää työtä hyvän porukan kanssa ja olla ylpeä aikaansaannoksistaan. Bittiumilla viihtyvät erityisesti tyypit, joilla on taito katsella laatikon reunan yli, ajatella vähän isommin sekä halu saada omat ideansa kuulluiksi. Meillä liiketoiminnan kova ydin on ihmistemme kova osaaminen ja into luoda jotain uutta. Meillä on myös modernit ja toimivat työtilat, ergonomia kunnossa ja asianmukaiset työkalut. Tarjoamme hyvät edut ja yhteisiä tapahtumia, joissa ihmiset voivat tutustua toisiinsa. Olemme reilu ja joustava työnantaja, joka tekee päätökset lähellä, maalaisjärjellä ja ihmisiä kuunnellen.
Haemme lääkinnällisten laitteiden laatu- ja regulaatioasiantuntijaa vakituiseen, kokoaikaiseen työsuhteeseen. Tulet täydentämään lääkinnällisten laitteiden asiantuntijatiimiämme, joka palvelee Bittium Medical Technologies tuote- ja palvelualuetta kaikissa toimialan sääntelyyn ja laadunhallintaan liittyvissä tarpeissa. Työn sisältö on monipuolista ja vastuullista ja vaihtelee tuotekehityshankkeiden tukemisesta, uusien tuotteiden kaupallistamiseen tai laadunhallintajärjestelmän rakentamisesta pienempiin tehtäviin kuten kliiniseen arviointiin tai yrityksen sisäiseen auditointiin. Henkilöstön jatkuva koulutus ja käytännön laadunhallinta lääketieteellisissä T&K-projekteissa. ISO13485-standardiin perustuvan laadunhallintajärjestelmän ylläpito ja jatkuva parantaminen, siihen liittyvät auditoinnit ja MDSAP-toimintaan liittyvät toiminnot ja auditoinnit.
Olet etsimämme henkilö, kun tunnistat itsesi seuraavista määritelmistä:
- Yliopisto- tai korkeakoulututkinto
- Useamman vuoden kokemus lääkinnällisten laitteiden sääntelystä, määräyksistä ja laadunhallintajärjestelmistä
- Kokemus lääkinnällisten ohjelmistojen parissa työskentelystä katsotaan eduksi
- Kokemus työskentelystä lääkinnällisten laitteiden parissa ja perustiedot alan laadunhallintajärjestelmistä ja regulaatioista (ISO13485, MDR, FDA)
- Auditointikokemusta (ISO13485, ISO9001, MDSAP tai vastaavat)
- Erinomaiset organisointi-, viestintä- ja vaikuttamisentaidot
- Positiivinen palveluasenne
- Kyky hoitaa useita tehtäviä yhtäaikaisesti ja työskennellä itsenäisest
- Sujuva suomen ja englannin kielen taito (suullinen ja kirjallinen)
Kiinnostuitko? Lähetä hakemuksesi jo tänään!

Tietoja
Hakuaika: | 17.3.2022 - 11.4.2022 |
Sijainti: | Kuopio |
Linkki: | https://rekrytointi.com/avoimet-tyopaikat/bittium-biosignals-oy/specialist-manager-medical-technologies-psa-quality-and-regulatory-matters/1468645/ |
Lisätietoa
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Tuotekehitys ja suunnittelu |
Erikoisosaaminen
![]() |
Auditointi |
![]() |
Laadunvarmistus |
Rekrytointi.com:n muita rekryilmoituksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Rekrytointi.com - M-Files pääkäyttäjä
- Rekrytointi.com - ICT-järjestelmänasiantuntija, Lahti
- Epec Oy - Ostaja
- Rekrytointi.com - Kehityspäällikkö, Partner Customer Platforms
- Exove - Oletko sinä uusi Node.js Developer Exoven tiimiin?
- Digia Oyj - Junior konsultti – Career Compass 2024
- Digia Oyj - Junior ohjelmistokehittäjä – Career Compass 2024
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Verkkovaraani Oy - Graafinen ilme ja WordPress-sivut Väylän Kaihtimelle
- Maxtech - Helppo työajanseuranta laittaa laskutussavotan halki, poikki ja pinoon
- Druid Oy - Veikkauksen sisällönhallintajärjestelmän uudistusprojekti
- TaxDome - Tilitoimisto Smart Office valitisi TaxDomen Toiminnanohjausohjelmiston
- Aveso Oy - Case Vantaan Energia – Modernit työkalut ja menetelmät tehostamaan master datan hallintaa
- Innofactor Oyj - Auditointi toi Digitan HR-ratkaisun kehityskohteet päivänvaloon
- Codemate - Cost-effective and high-quality wireless condition monitoring
Tapahtumat & webinaarit
- 12.12.2023 - NetSuite for Dummies – Understanding the Basics
- 18.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 21.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 27.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Staria Oyj - Matkalla pörssiin: liiketoimintadata ja raportointi kuntoon ASAP
- IsoSkills Oy - The Pros and Cons of Combining External Software Development with Internal QA Teams
- Innofactor Oyj - Innofactor GPT Agents: turvallinen alusta räätälöidyille GPT-apureille
- Vaimo Finland Oy - CDP ja asiakaspolun analytiikka
- Innofactor Oyj - Onko generatiivinen AI ehtinyt vielä rantautua suomalaisyrityksiin?
- Staria Oyj - NetSuite on kokonaisvaltainen liiketoiminta-alusta valmistaville yrityksille
- Mepco Total - Accountor HR Solutions Oy - Palkka-avoimuus tulee – oletko valmis?
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |