SENIOR MANAGER (DATA MANAGEMENT), PATRIA GROUP

Patria on työpaikka, jossa rakennat yhteistä turvallisuutta. Meillä tavalliset ihmiset ratkaisevat epätavallisia haasteita. Kun on kyse kriittisistä operaatioista maalla, merellä, ilmassa ja verkossa, osaamisella on merkitystä. Laatu syntyy ihmisistä – jokaisesta meistä. Patriassa sinä ratkaiset.
Patria on kansainvälinen puolustus-, turvallisuus- ja ilmailualan luotettu asiakaskeskeisten elinkaaren tukipalvelujen ja teknologiaratkaisujen tuottaja, jolla on vahva kasvustrategia. Lisätietoja löydät osoitteesta www.patriagroup.com.
Haemme konsernimme tietohallintoon uuteen tehtävään sinua,
SENIOR MANAGER / DATA MANAGEMENT
Tehtävässä tulet johtamaan Patria-konsernissa tiedonhallinnan käytäntöjä ja kehitystä sekä suunnittelet ja toteutat tiedonhallintaan liittyviä yritystason muutoksia – Vastuullasi on tuoda yhteiseen ymmärrykseen tiedon elinkaaren vaiheet ja prosessit, huomioiden toimialamme erityiset tietojenkäsittelyvaatimukset.
Pääset mukaan mielenkiintoiseen vaiheeseen Patria-konsernissa, jossa toimintamallimme ja organisaatiomme uudistuivat vuoden 2022 alussa. Tämä haastaa meitä tietohallinnossa tarjoamaan konsernin kasvutavoitteille alustan ja luotettavaa tietoa päätöksenteon pohjaksi. Töitä riittää ja lupaamme, että pääset tässä tehtävässä jättämään oman kädenjälkesi yritykseemme.
Toivomme, että tuot mukanasi kokonaisvaltaisen ymmärryksen datan roolista liiketoimintaprosesseissa sekä halun jalkauttaa sen käytännön tekemisiksi. Jotta onnistut tässä, odotamme sinulta aiempaa kokemusta ja ymmärrystä seuraavista käytännöistä ja ratkaisuista:
- Tietoarkkitehtuuri
- Tietojen hallinta
- Perustiedonhallinta (Master Data Management)
- Tietoturva ja tietosuoja.
Puolustusteollisuuden viranomaisluokiteltujen ja vientirajoitusten piirissä olevien tietojen käsittelytapojen tuntemus lasketaan eduksesi. Hyödyt myös liiketoimintaprosessien digitalisoinnin ja tiedonhallintamenettelyiden kokemuksesta. Työskentelemme suomeksi ja englanniksi, joten kummankin kielen erinomainen hallinta on edellytys työssä menestymiselle. Työn sijaintipaikka on ensisijaisesti Tampere tai sovittaessa myös jokin muu Patrian toimipiste.
Mitä tarjoamme?
Patria tarjoaa työntekijöilleen suuren talon edut ja etenemismahdollisuudet, kilpailukykyisen palkan sekä vakaat tulevaisuudennäkymät. Työntekijöiden viihtyvyyteen panostetaan, työsuhteet ovat pitkiä ja vaihtuvuus pientä.
MIKSI PATRIA?
1. Turvaa yhteiskunnalle: edistämme ylpeydellä kansallista ja kansainvälistä turvallisuutta. Siihen tarvitaan vastuullista asennetta ja huippuosaamista, joka takaa toimintavarmuuden kaikissa olosuhteissa.
2. Sinä vaikutat: Patriassa sinä vaikutat työsi sisältöön, urasi kehittymiseen, asiakkaidesi ja koko yrityksen menestykseen. Meillä voit olla juuri niin hyvä kuin ikinä voit olla.
3. Keskity tärkeimpään: tee sitä, mitä rakastat ja näe kättesi jäljet. Olet meille ratkaisevan tärkeä. Haluamme että voit hyvin ja elät töiden ohella täyttä elämää.
4. Mahtava porukka: meillä teet työtä uudistuvassa ja energisessä työyhteisössä, jossa on hymy herkässä. Uskomme, että parhaat tulokset syntyvät hyvässä ilmapiirissä.
Haluaisitko olla osa tarinaamme?
Jos mielenkiintosi heräsi ja tunnistat itsesi yllä olevasta kuvauksesta, juttelisimme mielellämme kanssasi lisää sinusta, Patriasta työnantajana sekä työn teknisemmistä yksityiskohdista. Lisätietoja paikasta antavat rekrykumppanimme Kaisa (044 588 6109), parhaiten tavoitettavissa perjantaisin klo 8.30-11.30 ja Enni (040 630 8125), tavoitettavissa 17.5. klo 9 – 11 sekä 23.5. klo 14 – 16.
Kerro itsestäsi meille jättämällä hakemuksesi palkkatoiveineen oheisen linkin kautta 24.5.2022 mennessä, ja toimi pian koska käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana.
Käsittelemme tietojasi luottamuksellisesti. Paikkaan valitulle henkilölle tehdään turvallisuusselvitys, terveystarkastus ja huumausainetesti.

Tietoja
Hakuaika: | 9.5.2022 - 24.5.2022 |
Sijainti: | Tampere |
Linkki: | https://rekrytointi.com/avoimet-tyopaikat/patria/senior-manager-data-management-patria-group/1572797/ |
Lisätietoa
Tagit
Erikoisosaaminen
![]() |
Dokumenttien hallinta |
![]() |
Tietoliikennepalvelut |
Toimialakokemus
![]() |
IT |
Rekrytointi.com:n muita rekryilmoituksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Rekrytointi.com - Senior Cloud Developer (GCP/KUBERNETES)
- Rekrytointi.com - Testauspäällikkö
- Frends iPaaS - Incident Manager | 50-69K
- Rekrytointi.com - IT Project Manager, F35-hanke
- Rekrytointi.com - Järjestelmäasiantuntija, Millog Oy Lyly
- Rekrytointi.com - Laatuasiantuntija (vuorotteluvapaasijaisuus)
- Rekrytointi.com - Portfoliohallinnan asiantuntija, TECH-toiminto
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Druid Oy - Veikkauksen sisällönhallintajärjestelmän uudistusprojekti
- TaxDome - Tilitoimisto Smart Office valitisi TaxDomen Toiminnanohjausohjelmiston
- Aveso Oy - Case Vantaan Energia – Modernit työkalut ja menetelmät tehostamaan master datan hallintaa
- Innofactor Oyj - Auditointi toi Digitan HR-ratkaisun kehityskohteet päivänvaloon
- Codemate - Cost-effective and high-quality wireless condition monitoring
- Innofactor Oyj - Ainutlaatuinen sovellus lintujen tunnistamiseen laulun perusteella
- Esri Finland Oy - Hangon Satamassa päätöksenteon tukena toimii tietomallipohjainen paikkatietoalusta
Tapahtumat & webinaarit
- 06.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 12.12.2023 - NetSuite for Dummies – Understanding the Basics
- 18.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 21.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 27.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Vaimo Finland Oy - CDP ja asiakaspolun analytiikka
- Innofactor Oyj - Onko generatiivinen AI ehtinyt vielä rantautua suomalaisyrityksiin?
- Staria Oyj - NetSuite on kokonaisvaltainen liiketoiminta-alusta valmistaville yrityksille
- Mepco Total - Accountor HR Solutions Oy - Palkka-avoimuus tulee – oletko valmis?
- Mepco Total - Accountor HR Solutions Oy - Uusi HR-raportoinnin mullistava Mepco Analytiikka-ratkaisu esiteltiin lanseeraustilaisuudessa
- Mepco Total - Accountor HR Solutions Oy - Valjasta HR-data hyötykäyttöön ja ennakoi reagoinnin
- Mepco Total - Accountor HR Solutions Oy - Kehitä liiketoimintaasi HR-analytiikalla – Accountor ja Integrata kehittivät ratkaisun parempaan päätöksentekoon
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |