Ohjelmistokehittäjä (ERP/MES), etä- tai lähityö
Aava Ohjelmistot Oy on pieni ja äärimmäisen ketterä ohjelmistotalo, joka tekee isoja asioita. Toteutamme räätälöityjä toiminnan- ja tuotannonohjausjärjestelmiä itse kehitetyn, markkinoiden kehittyneimmän low-code alustan päälle. Aavan teknologia mahdollistaa erilaisten yritysohjelmistojen valmistamisen noin kymmenesosalla siitä koodimäärästä, mitä perinteisillä menetelmillä vaaditaan. Toimimme äärimmäisen ketterästi sekä joustavasti ja pidämme asiantuntijoitamme suuressa arvossa sekä autamme heitä kehittymään uusimman teknologian huippuasiantuntijoiksi.
Yrityksen kasvun kiihtyessä haemme avainvahvistusta nimikkeellä
Ohjelmistokehittäjä, ERP/MES (ERP-arkkitehti)
Oletko kyllästynyt tekemään työtä ympäristössä, jossa byrokratia, hitaus ja jäykkyys ovat alati läsnä? Palaveria palaverin perään ja välissä kirjoitellaan dokumentteja. Onko miljoonasivuisten speksien kirjoittaminen sinunkin mielestäsi yhtä tyhjän kanssa, kun todellisuus kuitenkin aukenee vasta järjestelmäkehityksen edetessä? Turhauttaako kirjoittaa koodia, joka kuitenkin muuttuu heti, kun asiakas ensimmäisen kerran pääsee sitä kokeilemaan? Mietitkö koskaan mitä hyötyä tekemästäsi työstä oikeasti on?
Mitä jos jossain olisikin työpaikka, jossa voisi keskittyä olennaiseen ja omalla työllään saada joka päivä aikaiseksi jotain konkreettista, joka hyödyttää asiakasta, ympäristöä ja yhteiskuntaa. Muutokset eivät vaatisi koko koodikannan perkaamista, vaan isoltakin vaikuttavat kokonaisuudet hoituisivat ennemmin tunneissa tai päivissä eivätkä viikoissa tai kuukausissa. Vuosista puhumattakaan.
Aavassa pääset tekemään työtä, jossa kaikki turha on karsittu pois ja epäolennainen viety minimiin. Pääset käyttämään toimialan uusimpia ja parhaita työkaluja sekä oppimaan mitä low-code käytännössä tarkoittaa ja miten ketterä ERP-toimitus todellisuudessa tehdään. Tehtävänäsi on suunnitella ja kehittää liiketoimintarakenteita täysin uudenlaisen ERP-alustan päälle, joka ei rajoita luovuuttasi vaan antaa sinun keskittyä olennaiseen. Pääset sukeltamaan syvälle asiakkaidemme liiketoimintaan ja näet käytännössä miten liike-elämä pinnan alla toimii.
Aavan teknologia mullistaa operatiivisten yritysohjelmistojen valmistamisen. Se on todettu toimivaksi lukuisissa asiakashankkeissa ja on myös VTT:n tekemän tutkimuksen perusteella merkittävästi parempi kuin mihin perinteiset ohjelmistotuotannon työkalut pystyvät. Aavan kanssa määritellään ensin rakennettavan järjestelmän tietomalli (mitä) ja prosessi (miten) käyttäen Aavan omaa kehitystyökalua. Tämän jälkeen generoidaan automaattisesti täysin toimiva järjestelmä, jota laajennetaan Ruby-ohjelmakoodilla kattamaan mm. erilaiset laskentaskenaariot ja prosessiautomaatiot. Käyttöliittymät, tietokanta, rajapinnat, käyttöoikeusjärjestelmät sun muut rakentuvat täysin automaattisesti annettujen mallien perusteella. Kun malleja muutetaan, niin sen perusteella koko järjestelmä rakentuu uudestaan. Tätä voidaan tehdä rajattomasti jopa vielä vuosia tuotantoonmenon jälkeen.
Olemme toimittaneet ratkaisuja mm. meriteollisuuteen (esim. rahtialusten toiminnanohjaus, satamien resurssienhallinta ja palkanlaskenta), tekniseen tukkukauppaan, valmistavaan teollisuuteen (esim. konepajat, tehtaat), rakennusalalle (esim. liikkuvan työn ohjaus, projektinhallinta) sekä monenlaisia muita järjestelmiä useille eri toimialoille. Ratkaisumme kattavat käytännössä kaikki yritysten operatiiviset toiminnot poislukien kirjanpito. Tyypillinen toimitus rakentuu usein tarjous-tilaus-toimitus-laskutus - ketjun ympärille.
Arvostamme korkeakoulututkintoa, mutta myös muu koulutustausta huomioidaan. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää useamman vuoden mittaista työkokemusta toiminnan-, tuotannonohjaus- tai muiden yritysjärjestelmien parissa. Olet sielultasi koodaaja mutta myös reaalimaailman rakenteet ja logiikka kiinnostavat kovasti, vaikket sitä puolta ehkä vielä ihan täysin hallitsekaan. Väännät sujuvasti jotain oliopohjaista ohjelmointikieltä ja vielä parempi, jos työkalupakistasi löytyy useampiakin eri kieliä sekä teknologioita. Web-sovelluskehityksen ja -kehysten (erityisesti Ruby on Rails) tuntemus on eduksi. Arvostamme myös kokemusta esimerkiksi Ruby, PHP, Java, SQL, Python tai JavaScript - ohjelmointikielistä vaikka työssäsi tarvittava ohjelmointipuoli hoituukin lähes pelkästään Ruby-ohjemointikieltä käyttäen. Open source on sydäntäsi lähellä ja olet hyödyntänyt erilaisia avoimen lähdekoodin ratkaisuja työssäsi.
Tarjoamme sinulle erittäin kilpailukykyisen palkan sekä monipuoliset työsuhde-edut sisältäen mm. lounas- ja liikunta-/kulttuurisetelit, kattavimman mahdollisen työterveyshuollon sekä työpaikkahammashuollon. Meiltä saat myös vastuuta ja tilaa kasvaa näyttöjen myötä, näköalapaikan kasvavassa yrityksessä, tilaisuuden työskennellä uusimpien teknologioiden parissa sekä ympärillesi huipputiimin, jolta ei mene sormi suuhun tiukassakaan tilanteessa. Työkavereinasi on alan parhaat osaajat, joilta saat neuvoja ja opastusta vaikeimpiinkin ongelmiin.
Tehtävän sijainti on joko pääkonttorissamme Espoon Spekti Business Parkissa, jossa hyvien liikenneyhteyksien päässä sinua odottavat modernit työtilat sekä kaupallisen tason ilmainen kuntosali tai Tampereen vast'ikään remointoidulla toimistollamme rautatieaseman välittömässä läheisyydessä. Etätyö on meille myös täysin ok ja siihen meillä on ollut jo vuosia erinomaiset työkalut. Työ tehdään käytännössä kokonaan omalta työpisteeltä emmekä juoksuta tekijöitämme asiakkaiden luona, vaan saat keskittyä tekemään oman työsi rauhassa mahtavan työyhteisön parissa.
Jos ja kun kiinnostuit, niin lähetä vapaamuotoinen hakemus sekä CV osoitteeseen rekry@aavasoftware.com
Lisätietoja saat joko puhelimella 041 - 472 8897 / Jari Heiskanen tai laittamalla sähköpostia osoitteeseen rekry@aavasoftware.com
Tietoja
Hakuaika: | 8.8.2022 - 8.10.2022 |
Sijainti: | Espoo, Tampere |
Yhteydenotto: | rekry@aavasoftware.com |
Lisätietoa
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Toiminnanohjaus ERP |
Erikoisosaaminen
Ohjelmistokehitys |
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Netum Group Oyj - Kokenut integraatioasiantuntija
- Laura - Integration Engineer
- Laura - Configuration Management Engineer
- Netum Group Oyj - Oracle-taitoinen ohjelmistokehittäjä
- Netum Group Oyj - AI-arkkitehti tai kehittäjä GenAI-painotuksella
- Laura - Senior IT Systems Engineer – Core Infrastructure Services
- Laura - ICT-arkkitehti: ICT-yksikkö, Joensuu (id8937)
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Etteplan - Pitkäjänteinen kumppani kehittämään moderni ERP-järjestelmä JIS-Automationin tarpeisiin
- Etteplan - Tarkan paikannuksen kehittäminen vauhdittaa Kalmarin tutkimusprojektia – apuna Etteplan Rugged Evaluation Platform
- Advania Finland Oy - Virtuaalinen työpöytäratkaisu paransi Keusoten loppukäyttäjäkokemusta ja vähensi IT-kustannuksia
- Advania Finland Oy - Toimintavarma Genesys Cloud -asiakaspalveluratkaisu sopii hälytyskeskuksen vaatimuksiin
- Advania Finland Oy - Poikkeamaportaalin käyttöönotto paransi Skanskan rakennustyömaiden turvallisuudesta kerättävän tiedon määrää ja laatua
- Advania Finland Oy - Teknologian hyödyntäminen vie Pelicansin uusiin ulottuvuuksiin jäällä ja sen ulkopuolella
- Netum Group Oyj - Postin logistiikkajärjestelmän kehittäminen on Netumin osaavissa käsissä
Tapahtumat & webinaarit
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Nordea - Kyberturvallisuusmatka Nordealla: Linda Milvin tarina
- Ready Solutions Oy - Mitä on luottoriskien hallinnan data-analytiikka?
- Nordea - Nordea x Women in Tech: Data ja Analytiikka Nordealla
- Timeless Technology - ControlByWeb - Web-pohjaiset "drop-in" ratkaisut etäohjaukseen ja -monitorointiin.
- Rakettitiede Oy - Sinustako Rakettitieteen konsultti?
- Rakettitiede Oy - Rakettitieteen arvot – no bullshit ja viisi muuta teesiä
- Etteplan - Väsymätön ja tarkka diagnostikko – koneoppiminen ravistelee terveydenhoitoa
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |