Ohjelmistojen testaus, koodaus ja DevOps varmistaa työllisyyden loppuelämäksi!

Haussa 12 tulevaa testauksen asiantuntijaa
Kiinnostaako ohjelmistojen testaus, koodaus tai DevOps? Et välttämättä tarvitse aiempaa työkokemusta, jos sinulla vain on perusosaaminen harrastuneisuuden tai opintojen kautta. Hae Smart Testing Discovery -ohjelmaan viimeistään 3.9.2019 ja varmista itsellesi hyvä koulutus ja työpaikka!
Ohjelmistojen testauksen ja DevOpsin osaajista on valtava pula nyt ja tulevaisuudessa, siksi alaa kannattaa nyt opiskella. Pirkanmaan kiinnostavimmat it-alan yritykset, kuten M-Files, Etteplan More, Cinia, Protacon, Qentinel, Sasken, Digia, Eficode, Oscar Software, Novatron, Headpower ja useat muut rekrytoivat uusia työntekijöitä juuri tämän ohjelman kautta. Koulutus järjestetään Tampereella, mutta ohjelmaan kannattaa hakeutua myös kauempaa, sillä yrityspaikkoja voi olla tarjolla myös muualla.
Ohjelman aikana teet työtä testauksen, automaatiotestauksen, koodaamisen tai DevOpsin asiantuntijatehtävissä. Työnimikkeesi voi olla esimerkiksi:
- Test Engineer
- Testausautomaation kehittäjä
- Ohjelmistokehittäjä
- Testauspäällikkö
- Tekninen projektipäällikkö tai konsultti
- DevOps-asiantuntija
Aloittelija tai konkari, hae nyt mukaan!
Ohjelma kestää 6 kk ja sen ajan työskentelet koulutussopimuksella alan yrityksessä. Samalla osallistut n. 25 päivän laadukkaaseen koulutukseen, jota vetävät alan parhaat asiantuntijat, mm. Knowit Oy.
Saat koulutusta mm. näistä aiheista:
- Testausautomaatio
- Robot Framework
- Python
- Jmeter
- DevOps (Jira, Git, Vagrant, Docker, Jenkins).
Voit myös suorittaa ISTQB:n Foundation tai Agile Tester -sertifikaatin. Töissä pääset heti soveltamaan oppimaasi käytäntöön.
Aiempi työkokemus alalta ei ole välttämätöntä. Riittää, kun sinulla on oikea asenne sekä tarvittava perusosaaminen harrastuneisuuden tai opintojen kautta. Töihin ja koulutukseen haetaan sekä vastavalmistuneita että jo pidemmän uran tehneitä.
Lue lisää Smart Testing Discoveryn sisällöstä ja työllistymisestä >>
Järjestämme ohjelmasta kaksi infotilaisuutta, joissa on mahdollisuus kuulla ohjelmasta lisää ja keskustella asiantuntijoidemme kanssa:
- Maanantaina 19.8.2019 klo 13 (Pirkanmaan TE-toimisto, Pellavatehtaankatu 25, Tampere)
- Maanantaina 26.8.2019 klo 10 (Uratehdas, Otavalankatu 9A, Tampere)
Nähdään siellä!
HAE NYT ja varmista työllisyys loppuelämäksi
Voit hakea ohjelmaan, mikäli olet työttömänä työnhakijana, työttömyysuhan alaisena, tai työsuhteesi on päättymässä. Koulutus järjestetään suomeksi. 6 kk kestävän koulutusohjelman ajaksi kanssasi solmitaan koulutussopimus. Ohjelma järjestetään 1.10. – 31.3.2019 ja tavoitteena on työsopimus ohjelman päätteeksi.
Täytä nämä kaksi hakemusta:
1. Sähköinen hakemus osoitteessa www.te-palvelut.fi/koulutushaku koulutusnumerolla 687639. Lisätietoja hakemisesta ja koulutuksen aikaisista etuuksista saat TE-palveluiden Koulutusneuvonnasta puh. 0295 020 702.
2. Osaamisprofiili Sarasen järjestelmässä tämän linkin kautta. Tämä lomake toimii myös käyntikorttinasi ohjelmassa mukana oleville yrityksille, joten annathan osaamisesi ja motivaatiosi näkyä hakemuksessasi!
Smart Testing Discovery -rekrytointiohjelman suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa Saranen Consulting Oy tiiviissä yhteistyössä Pirkanmaan ELY-keskuksen ja TE-Palvelujen kanssa.
Saranen Consulting Oy
Saranen Consulting on Suomen johtava rekrytointikoulutus- ja urapalveluyritys. Autamme yrityksiä kasvamaan ja ihmisiä uusiin työpaikkoihin. Loimme viime vuonna yhdessä asiakkaidemme kanssa 600 uutta työpaikkaa ja valmensimme uusille urille yli 3000 asiantuntijaa. Lue lisää toiminnastamme osoitteessa: www.saranen.fi

Tietoja
Hakuaika: | 7.8.2019 - 3.9.2019 |
Sijainti: | Tampere |
Linkki: | https://rekrytointi.com/avoimet-tyopaikat/saranen-consulting-oy/ohjelmistojen-testaus-koodaus-ja-devops-varmistaa-tyollisyyden-loppuelamaksi/661720/ |
Lisätietoa
Tagit
Erikoisosaaminen
![]() |
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
![]() |
IT |
Rekrytointi.com:n muita rekryilmoituksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Rekrytointi.com - Software Safety Engineer
- Vincit - SAP Consultant
- Rekrytointi.com - Datasäkerhetschef
- Rekrytointi.com - Software Developer
- Rekrytointi.com - ICT häiriöhallinnan asiantuntija
- Frends iPaaS - Technical Service Manager | 50-69K | Finland
- Rekrytointi.com - Sovelluspäällikkö, Land Operations, Hämeenlinna
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Staria Oyj - FoodTech-yritys Mycorena valitsi NetSuiten liiketoimintajärjestelmäkseen valmistautuessaan kansainväliseen laajentumiseen
- Innofactor Oyj - Virtual Data Center helpotti pilvisiirtymää ja -alustan hallinnointia
- Advania Finland Oy - Viimeisen päälle viritetty tietokanta varmistaa jatkuvan toimintakyvyn
- Tammi Digital Oy - Käyttäjälähtöinen verkkopalvelukokemus uudella riveria.fi -sivustolla
- Tammi Digital Oy - Oakhill Group yhteistyöhön Laurean kanssa
- Tammi Digital Oy - Atelier7 – uuden ravintolan palveleva verkkosivu
- Verkkovaraani Oy - Kotisivujen siirto WordPressiin - NordCase
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Fingertip - Haluatko ylimääräisen tunnin luovaa työaikaa joka päivä? Näin onnistut.
- Altoros Finland Oy - Järjestelmätuella on suuri merkitys yrityksessä tapahtuvan muutosvaiheen aikana
- Innofactor Oyj - Onhan organisaatiosi laitehallinta päivitetty pilviaikakaudelle?
- Vaimo Finland Oy - Composable Commercen perusteet
- Staria Oyj - Insights from a NetSuite implementation journey – with iBinder Group
- Altoros Finland Oy - Mitä Data konsultin työhön kuuluu Altoros Finlandilla?
- Vaimo Finland Oy - Composable Commercen suunnitteluvaihe – parhaat käytännöt
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |