Kokenut sovelluskehittäjä Smart City – palveluihin
![post_image](https://www.itewiki.fi/write/job_images/2187.png)
Älykkäitä kaupunkeja, sujuvaa liikkumista ja elämisen tiloja, joissa arki tahdittuu kestävälle pohjalle ja vastuullisille valinnoille. Sitä me Sitowisellä teemme. Kun insinöörien, sovelluskehittäjien ja muiden huippuammattilaistemme joukko yhdistää voimansa, syntyy tuoreita, jopa ennennäkemättömän rohkeita ratkaisuja asiakkaidemme haasteisiin.
Kaikki tekemisemme nojaa vahvasti digitaalisuuteen ja tuoreimpien teknologioiden ennakkoluulottomaan hyödyntämiseen. Älykkyytemme ei kuitenkaan ole vain ykkösiä ja nollia. Se on kykyä kohdata ja kuunnella, oivaltaa ja uskaltaa.
Haemme joukkoomme kokenutta sovelluskehittäjää Espooseen, Turkuun, Saloon, Jyväskylään, Tampereelle, Kuopioon, Kouvolaan tai Kotkaan. Jos paikkakuntasi on jokin muu, mutta osaaminen osuu kohdilleen, niin laita ihmeessä hakemus tulemaan. Etsimme kasvavaan joukkoomme uusia osaajia jatkuvasti.
Tulevat työtehtäväsi liittyy valtakunnallisesti tärkeiden tiestötietosovellusten kehittämiseen ja ylläpitoon ohjaavassa sovelluskehittäjän roolissa. Tukenasi tiimissä on arkkitehti ja muita sovelluskehittäjiä. Odotamme sinulta aktiivista ja asiakaslähtöistä otetta sekä tiimityöskentelytaitoja. Työ vaatii teknisen osaamisen lisäksi kykyä kommunikoida asiakkaan ja mm. käyttöpalvelutoimittajan kanssa.
ODOTUKSIA JA ASIOITA JOITA ARVOSTAMME
Toivomme, että sinulla on kokemusta seuraavista teemoista:
- Kykyä ja halua ohjata muiden sovelluskehittäjien työtä
- Kokemusta työskentelystä paikkatietopohjaisessa tietojärjestelmäprojektissa.
- Kokemus työskentelystä projektissa, missä käytettiin Oracle Database-tietokantaa.
- Kokemusta AWS-ympäristöön toteutetusta palvelusta/tietojärjestelmästä.
- Kokemus jatkuvan integraation menetelmistä (CI/CD) Jenkins- tai vastaavaa työkalua hyödyntäen
- Hyvät tiimityöskentely- ja kommunikointitaidot sekä suomeksi että englanniksi
Lisäksi huomioimme erityisesti seuraavia asioita:
- IT-ympäristöjen ja ketterän sovelluskehityksen tuntemusta
- Palava intohimo ohjelmistokehitykseen sekä uuden oppimiseen
- Positiivinen ote – ilon kautta onnistumiseen!
Meillä pääset toteuttamaan moniulotteisia ja haastavia ratkaisuja, joiden parissa et taatusti tylsisty. Supervoimiamme ovat ketteryys, käytettävyys, laatu ja automaatio – sekä Suomen kovin paikkatieto-osaaminen! Meillä on pitkälle kehitetty kulttuuri ohjelmistoprojektien toteuttamiseen – Sitowisen Scrum on nimeltään SWACT.
ARKI SITOWISELLÄ
Työllämme on valtava, konkreettinen vaikutus ihmisten ja luonnon hyvinvointiin. Meille jokainen työntekijä on ainutlaatuinen oman alansa ammattilainen. Olemme ylpeitä osaamisestamme ja toisistamme.
Emme perusta turhasta pönötyksestä. Mutkattomuus ja kaverin auttaminen ovat meille hyvän työpäivän perusta.
Meillä et myöskään jämähdä paikallesi. Henkilökohtaisesta kehittymisestä pitävät huolen monipuoliset työtehtävät sekä Sitowisen kattavat koulutus- ja kehittymismahdollisuudet. Kokonaisvaltaiseen hyvinvointiisi panostamme muun muassa työterveyspalveluilla, erittäin kattavilla vakuutuksilla, sairaan lapsen hoitopalvelulla, lounas-, työmatka ja puhelinedulla sekä liikunta- ja virkistyseduilla.
Kiinnostuitko meistä? Hienoa! Nyt on sinun vuorosi. Lähetä hakemus palkkatoiveineen tai laadi video itsestäsi – tärkeintä, että osoitat haluavasi meille töihin ja kerrot, miksi juuri sinä olet oikea henkilö porukkaamme. Käsittelemme hakemuksia sitä mukaa kun niitä saapuu, joten toimi nopeasti! Hae paikkaa viimeistään 28.2.2022.
Lisätietoja työtehtävästä antaa Jaakko Valkonen puh. +358 50 350 3603 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@sitowise.com.
Sitowise on pohjoismainen rakennetun ympäristön asiantuntija- ja digitalo. Suunnittelemme älykkäitä kaupunkeja ja elämisen tiloja, joissa arki on tahditettu kestävälle pohjalle. Operoimme kolmella liiketoiminta-alueella: kiinteistöt ja rakennukset, infrastruktuuri ja digitaaliset ratkaisut. Joka päivä 2 000 eri alojen asiantuntijaamme yhdistävät voimansa, jotta liikenne, infra ja rakennukset tarjoavat parhaat puitteet turvalliselle ja huolettomalle arjelle. Haluamme nostaa älykkyyden ja vastuullisuuden rimaa, ja siksi visiomme on olla vastuullisin kumppani hyvinvoivan ympäristön kehittämisessä.
Sitowise
Sitowise Oy on suomalainen yritys, joka tarjoaa talonrakennusalan konsultointi-, suunnittelu- ja rakennuttamispalveluja uudis- ja korjauskohteisiin Suomessa ja Baltiassa.
![Laura logo](https://www.itewiki.fi/thumb.php?src=https://www.itewiki.fi/write/logos/laura-rekrytointi.png&size=x100)
Tietoja
Hakuaika: | 21.1.2022 - 28.2.2022 |
Sijainti: | Espoo, Jyväskylä, Kotka, Kouvola, Kuopio, Salo, Tampere, Turku |
Linkki: | https://rekrytointi.com/avoimet-tyopaikat/sitowise/kokenut-sovelluskehittaja-smart-city-palveluihin/1396675/ |
Lisätietoa
Tagit
Erikoisosaaminen
![]() |
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
![]() |
IT |
Laura:n muita rekryilmoituksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Netum Group Oyj - Kokenut integraatioasiantuntija
- Laura - Integration Engineer
- Laura - Configuration Management Engineer
- Netum Group Oyj - Oracle-taitoinen ohjelmistokehittäjä
- Netum Group Oyj - AI-arkkitehti tai kehittäjä GenAI-painotuksella
- Laura - Senior IT Systems Engineer – Core Infrastructure Services
- Laura - ICT-arkkitehti: ICT-yksikkö, Joensuu (id8937)
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Etteplan - Pitkäjänteinen kumppani kehittämään moderni ERP-järjestelmä JIS-Automationin tarpeisiin
- Etteplan - Tarkan paikannuksen kehittäminen vauhdittaa Kalmarin tutkimusprojektia – apuna Etteplan Rugged Evaluation Platform
- Advania Finland Oy - Virtuaalinen työpöytäratkaisu paransi Keusoten loppukäyttäjäkokemusta ja vähensi IT-kustannuksia
- Advania Finland Oy - Toimintavarma Genesys Cloud -asiakaspalveluratkaisu sopii hälytyskeskuksen vaatimuksiin
- Advania Finland Oy - Poikkeamaportaalin käyttöönotto paransi Skanskan rakennustyömaiden turvallisuudesta kerättävän tiedon määrää ja laatua
- Advania Finland Oy - Teknologian hyödyntäminen vie Pelicansin uusiin ulottuvuuksiin jäällä ja sen ulkopuolella
- Netum Group Oyj - Postin logistiikkajärjestelmän kehittäminen on Netumin osaavissa käsissä
Tapahtumat & webinaarit
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Nordea - Kyberturvallisuusmatka Nordealla: Linda Milvin tarina
- Ready Solutions Oy - Mitä on luottoriskien hallinnan data-analytiikka?
- Nordea - Nordea x Women in Tech: Data ja Analytiikka Nordealla
- Timeless Technology - ControlByWeb - Web-pohjaiset "drop-in" ratkaisut etäohjaukseen ja -monitorointiin.
- Rakettitiede Oy - Sinustako Rakettitieteen konsultti?
- Rakettitiede Oy - Rakettitieteen arvot – no bullshit ja viisi muuta teesiä
- Etteplan - Väsymätön ja tarkka diagnostikko – koneoppiminen ravistelee terveydenhoitoa
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |