Kehityspäällikkö

Saarioinen on tehnyt suomalaisten lempiruoat jo yli 60 vuoden ajan. Olemme suomalainen perheyritys ja johtava valmisruokatalo – kotoisin Kangasalan Sahalahdelta, Saarioisten Kartanosta. Lisäksi Saarioisten herkullista ruokaa tehdään Valkeakoskella ja Huittisissa sekä Viron Raplassa yhteensä noin 1300 saarioislaisen voimin. Vaalimme perinteitä ja kehitämme samalla jatkuvasti uutta yhdessä suomalaisten kanssa. Äitien tekemää ruokaa vuodesta 1957 – www.saarioinen.fi.
Etsimme joukkoomme hyvät vuorovaikutustaidot omaavaa, tavoitteellista ja aktiivista
KEHITYSPÄÄLLIKKÖÄ
vastaamaan valmistukseen liittyvien tuotannon tietojärjestelmien kehittämisestä kaikilla toimipaikoillamme. Vastaat matriisissa myös tuotannon IT-henkilöiden ohjauksesta. Vastuullesi kuuluu MES-järjestelmien kehittämisen lisäksi tähän liittyvän toiminnan kehittäminen. Samoin tuotannon tiedonkeruulaitteiden informaation sekä toiminnan kehittäminen yhteistyössä tuotannon ja IT:n vastuuhenkilöiden kanssa. Tuotannon automaatiojärjestelmien kehittäminen ja tiedon ohjaaminen ovat osa tehtävääsi.
Tehtävässä menestyminen edellyttää Sinulta hyvää ERP- ja MES-osaamista, samoin tuotannon valmistuksen tietojärjestelmien käyttöosaamista ja automaatio-osaamista. Tarvitset vankkaa projektiosaamista. Sinulla on tehtävään soveltuva, vähintään AMK-tasoinen koulutus. Aikaisempi kokemus tuotannosta elintarviketeollisuudessa sekä tilaus-toimitusprosesseista on eduksesi. Pääasiallinen toimipisteesi on Valkeakoskella tai Sahalahdessa.
Teet tiivistä yhteistyötä matriisiorganisaatiossa ja kehität Saarioisten tehtaiden toimintaa tuotannossa yhteistyössä muiden toimintojen kanssa. Pääset työskentelemään erilaisten sidosryhmien ja persoonien kanssa, joten hyvät vuorovaikutustaidot korostuvat. Työotteesi on itsenäinen ja tartut toimeen oma-aloitteisesti. Tehtävä liittyy käynnistyvään ERP-projektiimme ja on määräaikainen, 18 kuukautta.
Lisätietoja tehtävästä antaa menetelmäsuunnittelupäällikkö Tero Helle, puh. 050 540 4934, to 12.12. klo 14-15 ja pe 13.12. klo 14-15. Muina aikoina HRS Advisors, Tarja Kohtamäki 0400 797 453. Lähetä hakemuksesi palkkatoiveineen viimeistään 15.12. hakupainikkeen tai www.hrsadvisors.fi sivujen kautta.
HRS Advisors Oy
Me HRS Advisorit voimme syystä kutsua itseämme henkilöstöalan ammattilaisiksi ja asiakkaillemme siten luotettaviksi yhteistyökumppaneiksi. Meissä yhdistyy vahva liiketoiminnan osaaminen ihmisen työkäyttäytymisen syvälliseen ymmärrykseen. Meillä on vuosien kokemus liiketoimintayksiköiden vetovastuusta, esimiestoiminnasta ja menestyksellisestä yrittäjyydestä. Olemme toimineet rekrytoinnin, johtamisen ja henkilöstön kehittämisen sekä uraohjauksen saralla laajasti eri toimialoilla ja erilaisissa niin kansainvälisissä kuin kotimaisissa organisaatioissa. Yrityksemme toimii Helsingissä, Tampereella ja Turussa.

Tietoja
Hakuaika: | 4.12.2019 - 15.12.2019 |
Sijainti: | Tampere |
Linkki: | https://rekrytointi.com/avoimet-tyopaikat/hrs-advisors-oy/kehityspaallikko-saarioinen/742292/ |
Lisätietoa
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Toiminnanohjaus ERP |
![]() |
Tuotanto |
Toimialakokemus
![]() |
IT |
Rekrytointi.com:n muita rekryilmoituksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Rekrytointi.com - ERP Sovelluspäällikkö /-suunnittelija
- Rekrytointi.com - IT Systems Engineer (m/f/d) On-Premise Cloud Services
- Exove - Oletko sinä uusi Node.js Developer Exoven tiimiin?
- Rekrytointi.com - DATA-ANALYYTIKKO
- Rekrytointi.com - Ohjelmistokehittäjä
- Rekrytointi.com - Back End-ohjelmistokehittäjä, Arvontapelit
- Rekrytointi.com - C++ kehittäjä ilmailujärjestelmiin
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Hurja Solutions Oy - Headless-teknologiaa hyödyntävä web-sovellus yhdistää piha-alan ammattilaiset ja asiakkaat
- Frends iPaaS - Frends ja Evitec yhdistävät voimansa toimittaakseen kestäviä ja tehokkaita integraatioita pankki- ja finanssialan toimijoille
- Efima Oyj - Case SOK: Efima tekstiÄly vauhdittaa tuhansien palvelupyyntöjen käsittelyä SOK:n palvelukeskuksessa
- Avoin.Systems Oy - Suomalainen Kirjakauppa varmistaa toimintansa kehittymisen uuden ERP-järjestelmän avulla
- Nomis Oy - Nomis CleanDesk – Kauppakeskus Mylly
- Nomis Oy - HOK-Elanto käyttää Nomis QualityDesk laadunseurantajärjestelmää
- Riimu Solutions - Assetti
Tapahtumat & webinaarit
- 04.10.2023 - Get to know Localization SuiteApp for Croatia
- 12.10.2023 - Taloushallinnon terveysaamu
- 12.10.2023 - Automate Accounts Payable process in NetSuite
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Hurja Solutions Oy - Hurja Solutions Oy:n vastuullisuusohjelma on julkaistu
- Rakettitiede Oy - Tunnejohtaminen taklaa stressiä
- Monitor ERP System Finland AB - Monitor ERP System järjestää Sustainability by Monitor webinaarin 29. syyskuuta!
- Altoros Finland Oy - Generatiivinen AI - päivän kuuma sana
- Staria Oyj - Staria Growth Summit 2023 provided a lot of information for the growth-minded
- Staria Oyj - Selvitys: Kansainväliset osaajat arvostavat ennen kaikkea suomalaista työelämää – Suomeen ei tulla rikastumaan vaan olemaan onnellisia
- Rakettitiede Oy - KONE – Älykkäät hissit edellyttävät ohjelmoijalta luovaa järjestelmällisyyttä
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |