ICT-palvelupäällikkö
Veikkaus tuottaa peleillä iloa. Tarjoamme elämyksiä ja huippupelejä, mutta emme hinnalla millä hyvänsä. Huolehdimme, että pelaaminen säilyy ilon puolella ja suomalaiset pelaavat maltilla ja peli-ilosta nauttien. Haluamme olla vastuullisen pelaajakokemuksen suunnannäyttäjiä.
Lähes kaikki aikuiset suomalaiset ovat kokeilleet pelejämme ja meillä on kaksi miljoonaa Etuasiakasta. Olemme monella tavalla mukana suomalaisessa elämässä. Meitä veikkauslaisia on noin 1 600 ja työskentelemme lähes sadassa pisteessä eri puolilla maata. Pelejämme myydään tuhansissa paikoissa, ja niitä voi pelata turvallisesti myös veikkaus.fissä ja Veikkaus-sovelluksessa.
ERP-tiimin palvelupäällikön jäädessä eläkkeellä tarvitsemme hänen paikalleen uuden henkilön. Oletko kenties Sinä etsimämme osaava ja kehitysorientoitunut ICT-palvelupäällikkö, jolla on vahva ERP-osaaminen ja halua tulla osaksi asiantuntevaa huipputiimiä?
Business Applications & Systems yksikkö vastaa Veikkauksen sisäisistä ICT-palveluista, ml. perustietotekniikkapalveluista, toiminnanohjausjärjestelmäratkaisuista sekä muista sisäistä liiketoimintajärjestelmistä. Yksikön vastuulla on noin 200 tietojärjestelmää ja sovellusta, joita tuemme, ylläpidämme ja kehitämme n. 20 rautaisen asiantuntijan joukolla. Yksikössämme on avoin yhdessä tekemisen kulttuuri ja aikaansaava, innostava ilmapiiri.
Haemme nyt Business Applications & Systems yksikön ERP-Systems tiimiin
ICT-palvelupäällikköä
Tiimin vastuulle kuuluvat nykyisen SAP-pohjaisen ERP-kokonaisuuden lisäksi mm. HR:n, myynnin ja logistiikan järjestelmäratkaisut.
Tehtävässä vastaat Veikkauksen ERP-palvelukokonaisuuden johtamisesta, tiimin toiminnan suunnittelusta ja töiden ohjaamisesta. Esimiestehtävät ovat yksikössä keskitetty yksikön päällikölle, joten tehtävässä pääset keskittymään vastuualueen palveluiden tulokselliseen toimintaan ja toimintamallien kehittämiseen yhdessä tiimin asiantuntijoiden kanssa.
Tehtävässä vastaat myös palvelualueen ulkoisten kumppanien kanssa tehtävästä operatiivisesta yhteistyöstä ja ohjaat omien asiantuntijoiden töiden lisäksi toimittajien töitä.
Veikkaus on parhaillaan uudistamassa ERP-ratkaisuaan ja ko. vastuualueen ICT-palvelupäällikkönä sinulla tulee olemaan merkittävä rooli seuraavien vuosien aikana tapahtuvassa siirtymässä SaaS-pohjaiseen ERP-ratkaisuun.
Toivomme sinulta
- Kokemusta asiantuntijoiden johtamisesta ja toimintamallien kehittämisestä
- Kokemusta ulkoisten ICT-kumppanien johtamisesta ja toimittajahallinnasta
- Laajaa kokemusta ja osaamista toiminnanohjausjärjestelmistä
- Erinomaisia johtamis- ja vuorovaikutustaitoja
- Ratkaisu- ja palveluhenkistä asennetta ja paineensietokykyä
- Kykyä hallita useampia työkokonaisuuksia samanaikaisesti, tarkasti ja laadukkaasti
- Aikaisempia näyttöjä ICT – toimintojen kehittämisestä.
- Soveltuvaa korkeakoulututkintoa/teknistä koulutusta
Katsomme eduksesi
- aikaisemman kokemuksen SaaS-pohjaisista ERP-järjestelmistä ja erityisesti niiden käyttöönottoprojekteista
- julkisen hankinnan osaamisen
- arkkitehtuuriosaamisen
- liiketoimintaprosessien osaamisen sekä rahapelialan tuntemuksen
- O365 ja JIRA järjestelmäosaamisen
Tarjoamme Sinulle mielenkiintoisia ja monipuolisia haasteita sisäisten ICT-palveluiden ja ERP-ratkaisujen parissa. Tehtävässä pääset myös osallistumaan aitiopaikalta Veikkauksen toiminnanohjausjärjestelmäkokonaisuuden uudistamiseen ja tulevaan käyttöönottoprojektiin. Lisäksi Veikkaus tarjoaa kilpailukykyiset ja monipuoliset työsuhde-edut sekä viihtyisän ja nykyaikaisen työympäristön.
Päätyöskentelypaikkasi sijaitsee Veikkauksen pääkonttorissa Helsingin Pohjois-Haagassa. Mahdollistamme myös joustavan etätyöskentelyn.
Tehtävään valittavalta henkilöltä tarkistetaan luottotiedot sekä teetetään huumausainetesti ja perusmuotoinen, turvallisuusselvityslain (726/2014) mukainen turvallisuusselvitys.
Lisätietoa tehtävästä antaa Axel Ek, Head of Business Applications & Systems, puh. 044 36 77 347, Ma 9.8. klo 14 – 15 ja Ke 1.8. klo 15.30 – 16.30.
Lähetä hakemuksesi palkkatoiveineen ja cv:n kera viimeistään 15.8.2021.
Veikkaus Oy
Veikkaus tuottaa peleillä iloa. Tarjoamme elämyksiä ja huippupelejä, mutta emme hinnalla millä hyvänsä.
Huolehdimme, että pelaaminen säilyy ilon puolella, ja suomalaiset pelaavat maltilla ja peli-ilosta nauttien.
Haluamme olla vastuullisen pelaajakokemuksen suunnannäyttäjiä.
Lähes kaikki aikuiset suomalaiset ovat kokeilleet pelejämme, ja meillä on kaksi miljoonaa Etuasiakasta.
Olemme monella tavalla mukana suomalaisessa elämässä. Meitä veikkauslaisia on noin 1 600 ja työskentelemme lähes sadassa pisteessä eri puolilla maata. Pelejämme myydään tuhansissa paikoissa, ja niitä voi pelata turvallisesti myös veikkaus.fissä ja Veikkaus-sovelluksessa.
Tietoja
Hakuaika: | 26.7.2021 - 15.8.2021 |
Sijainti: | Helsinki |
Linkki: | https://rekrytointi.com/avoimet-tyopaikat/veikkaus-oy/ict-palvelupaallikko/1246144/ |
Lisätietoa
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Toiminnanohjaus ERP |
Toimialakokemus
IT |
Laura:n muita rekryilmoituksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |