ICT-asiantuntija

Patria on työpaikka, jossa rakennat yhteistä turvallisuutta. Meillä tavalliset ihmiset ratkaisevat epätavallisia haasteita. Kun on kyse kriittisistä operaatioista maalla, merellä, ilmassa ja verkossa, osaamisella on merkitystä. Laatu syntyy ihmisistä – jokaisesta meistä. Patriassa sinä ratkaiset. Lisätietoja löydät osoitteesta www.patria.fi.
Patrian Systems-liiketoiminnan asiantuntijatiimiin etsitään nyt Tampereelle
ICT-ASIANTUNTIJAA!
Tulet osaksi tiimiä, joka vastaa Patrian Systems-liiketoiminnan ympäristöjen kehityksestä ja ylläpidosta. Ympäristöt ovat monipuolisia ja tietoturva-asiat ovat puolustusteollisuudessa erityisen kriittisiä. Työnkuva sisältää palvelimien, palveluiden ja työasemien asennus-, kehitys- ja ylläpitotehtäviä, mutta työkenttä on laaja-alainen ja voit hyödyntää osaamistasi kykyjesi mukaan myös liiketoiminnan eri asiakashankkeissa. Tässä työtehtävässä painotus on eritoten Linux-palvelimiin ja infrapalveluihin liittyvissä kehitystehtävissä, mutta myös kaikki Windows-palvelin- ja -palveluosaaminen katsotaan eduksi.
Parhaiten tehtävään sopii toimeen tarttuva ongelmanratkaisija, joka pystyy asiantuntijana tekemään myös itsenäisiä ratkaisuja. Haluat pitää oman osaamisesi ajan tasalla. Pidemmän aikavälin kehitysprojektien lisäksi ratkaiset muiden tiimiläisten kanssa vastuualueesi tukipyyntöjä ja vikatilanteita osana asiantuntijoista koostuvaa asiantuntijatukea.
Toivomme sinulta soveltuvan koulutuksen lisäksi:
- Linux-kokemusta (kuten RedHat, CentOS, Ubuntu tai vastaavaa),
- valmiuksia erilaisten ympäristöjen suunnitteluun, toteutukseen ja hallintaan sekä
- käytännön ”hands-on” palvelinosaamista.
Lisäksi eduksi katsotaan kokemus virtualisointitekniikoista (kuten VMware), palvelinten/palveluiden asennuksen ja hallinnan automatisoinnista/skriptaamisesta sekä mahdollinen tietotaito työasemista ja verkkolaitteista.
Miksi Patria?
- Turvaa yhteiskunnalle: edistämme ylpeydellä kansallista ja kansainvälistä turvallisuutta. Siihen tarvitaan vastuullista asennetta ja huippuosaamista, joka takaa toimintavarmuuden kaikissa olosuhteissa.
- Sinä vaikutat: Patriassa sinä vaikutat työsi sisältöön, urasi kehittymiseen, asiakkaidesi ja koko yrityksen menestykseen. Meillä voit olla juuri niin hyvä kuin ikinä voit olla.
- Keskity tärkeimpään: tee sitä, mitä rakastat ja näe kättesi jäljet. Olet meille ratkaisevan tärkeä. Haluamme että voit hyvin ja elät töiden ohella täyttä elämää.
- Mahtava porukka: meillä teet työtä uudistuvassa ja energisessä työyhteisössä, jossa on hymy herkässä. Uskomme, että parhaat tulokset syntyvät hyvässä ilmapiirissä.
Jos tehtävä herätti mielenkiintosi, kerro meille itsestäsi lähettämällä hakemus palkkatoiveineen osoitteessa https://www.patriagroup.com/fi/toissa-patriassa/avoimet-tyopaikat viimeistään 25.10 mennessä.
Mikäli haluat keskustella tarkemmin tehtävästä tai työskentelystä Patrialla, voit olla yhteydessä Eezy Personnelin Ulla Kauppiin joko ulla.kauppi@eezy.fi tai puh. 050 466 1062.
Systems-liiketoiminta on ohjelmisto-osaamisen ja järjestelmäintegroinnin huippuyksikkö, jossa rakennetaan ylpeydellä sekä kansallista että kansainvälistä tilannekuvaa ja turvallisuutta. Tarjoamme asiakkaillemme tiedustelu-, valvonta- ja johtamisjärjestelmiä sekä niiden elinkaaren tukipalveluita uusimpia teknologioita hyödyntäen. Järjestelmäosaamisemme ydintä ovat tilannetietoisuuden keräämiseen ja esittämiseen liittyvien järjestelmien ja tuotteiden toimittaminen.

Tietoja
Hakuaika: | 1.10.2020 - 25.10.2020 |
Sijainti: | Tampere |
Linkki: | https://rekrytointi.com/avoimet-tyopaikat/patria/ict-asiantuntija-systems-tampere/908054/ |
Lisätietoa
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Tietohallinto |
Erikoisosaaminen
![]() |
It-infrapalvelut |
![]() |
Palvelin- ja kapasiteettipalvelut |
Toimialakokemus
![]() |
IT |
Teknologia
![]() |
Linux |
Rekrytointi.com:n muita rekryilmoituksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Frends iPaaS - Incident Manager | 50-69K
- Rekrytointi.com - IT Project Manager, F35-hanke
- Rekrytointi.com - Järjestelmäasiantuntija, Millog Oy Lyly
- Rekrytointi.com - Laatuasiantuntija (vuorotteluvapaasijaisuus)
- Rekrytointi.com - Tilastosuunnittelijan toimi
- Rekrytointi.com - Portfoliohallinnan asiantuntija, TECH-toiminto
- Rekrytointi.com - Avoin hakemus, Millog-yhtiöt
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Aveso Oy - Case Vantaan Energia – Modernit työkalut ja menetelmät tehostamaan master datan hallintaa
- Innofactor Oyj - Auditointi toi Digitan HR-ratkaisun kehityskohteet päivänvaloon
- Codemate - Cost-effective and high-quality wireless condition monitoring
- Innofactor Oyj - Ainutlaatuinen sovellus lintujen tunnistamiseen laulun perusteella
- Esri Finland Oy - Hangon Satamassa päätöksenteon tukena toimii tietomallipohjainen paikkatietoalusta
- Ready Solutions Oy - Kuntien ja hyvinvointialueiden talousraportointia Azuren data-alustalla
- Esri Finland Oy - KSS Lämpö Oy:n verkko-omaisuutta hallitaan digitaalisella kaksosella
Tapahtumat & webinaarit
- 12.12.2023 - NetSuite for Dummies – Understanding the Basics
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Vaimo Finland Oy - CDP ja asiakaspolun analytiikka
- Innofactor Oyj - Onko generatiivinen AI ehtinyt vielä rantautua suomalaisyrityksiin?
- Staria Oyj - NetSuite on kokonaisvaltainen liiketoiminta-alusta valmistaville yrityksille
- Mepco Total - Accountor HR Solutions Oy - Palkka-avoimuus tulee – oletko valmis?
- Mepco Total - Accountor HR Solutions Oy - Uusi HR-raportoinnin mullistava Mepco Analytiikka-ratkaisu esiteltiin lanseeraustilaisuudessa
- Mepco Total - Accountor HR Solutions Oy - Valjasta HR-data hyötykäyttöön ja ennakoi reagoinnin
- Mepco Total - Accountor HR Solutions Oy - Kehitä liiketoimintaasi HR-analytiikalla – Accountor ja Integrata kehittivät ratkaisun parempaan päätöksentekoon
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |