DevSecOps orientoitunut pilviarkkitehti

Bittium on suomalainen insinööritalo, jossa sekä suunnitellaan omia tuotteita että toteutetaan vaativia tuotekehitysprojekteja asiakkaille ympäri maailmaa. Olemme erityisen hyviä asioissa, jotka liittyvät turvalliseen langattomaan tiedonsiirtoon ja kokonaisten laitteiden ja laiteläheisten ohjelmistojen suunnitteluun. Huippuosaaminen omalla alallamme mahdollistaa sen, että asiakkaamme luottavat meihin, kun tarvitaan tuotteita ja ratkaisuja mm. terveyden- ja sairaanhoidon tarpeisiin, viranomaisille, puolustusorganisaatioille, teleoperaattoreille ja laitevalmistajille.
Jos bittiläiseltä kysyy, mikä hänen työssään on parasta, lähes jokainen sanoo ensimmäisenä ”monipuolisuus”. Tämä tarkoittaa meillä paitsi laajaa erilaisten projektien ja hankkeiden kirjoa, myös tapaa tehdä työtä. Meillä saa laittaa itsensä likoon, tehdä sujuvasti etenevää työtä hyvän porukan kanssa ja olla ylpeä aikaansaannoksistaan. Bittiumilla viihtyvät erityisesti tyypit, joilla on taito katsella laatikon reunan yli, ajatella vähän isommin sekä halu saada omat ideansa kuulluiksi. Meillä liiketoiminnan kova ydin on ihmistemme kova osaaminen ja into luoda jotain uutta. Meillä on myös modernit ja toimivat työtilat, ergonomia kunnossa ja asianmukaiset työkalut. Tarjoamme hyvät edut ja yhteisiä tapahtumia, joissa ihmiset voivat tutustua toisiinsa. Olemme reilu ja joustava työnantaja, joka tekee päätökset lähellä, maalaisjärjellä ja ihmisiä kuunnellen.
Haemme DevSecOps orientoitunutta pilviarkkitehtia
Pilviarkkitehtinämme työskentelet lääketieteellisen alustapalvelumme parissa ja rakennat niin sisäisiä pilvipalveluitamme kuin asiakkaillemme toteutettuja ratkaisuja yhdessä muiden asiantuntijoiden kanssa. Vankan pilviosaamisesi sekä IT infrastruktuuri ymmärryksen avulla ohjaat tuotekehitys- ja asiakasratkaisumme kohti moderneja, turvallisia ja skaalautuvia palveluja. Tulet toimimaan avainroolissa tuote- ja palveluhallinnan neuvonantajana sekä asiantuntijana.
Olet meille oikea henkilö, jos taustasi on pilvipohjaisten palveluiden kehityksessä ja sinulla on kokemusta olemassa olevien ohjelmistojen siirtämisestä julkipilvipalveluun kuten Microsoftin Azureen. Odotamme sinulta kykyä rakentaa kokonaisuuksia ja löytää oikeat osat erilaisiin ongelmiin ja ratkaisuihin.
Sinulta toivomme kykyä käydä teknisiä keskusteluita kollegoiden kanssa sekä taitoa esittää ratkaisut myös kuulijoille, joilla ei ole yhtä vahvaa teknistä taustaa. Kykenet ajattelemaan laatikon ulkopuolelta ja haluat luoda yhdessä tiimihenkeä oppimiselle ja innovaatiolle.
Työssä onnistumisessa tarvitaan:
- Kokemusta Azure/AWS/Google Cloud ja sen palveluista (esim. AzureML, Azure DevOps, Azure Bicep). (Erityisesti Azure)
- Kykyä hahmottaa ja luoda ratkaisuarkkitehtuurit huomioiden mm. saatavuus, suorituskyky ja kustannukset
- Ymmärrys end-to-end sovellus- ja/tai palveluarkkitehtuurista
- Kokemusta Infrastructure-as-a-Code -työkaluista (esim. Terraform ja Packer) ja konttiteknologioista (esim. Kubernetes, Docker)
- Kykyä ymmärtää Kyberturvallisuusnäkökulma pilvipalveluiden tärkeänä elementtinä
- Joukkuepelaajataitoja sekä erinomaisia kommunikointitaitoja
Toivottavaa:
- Sertifikaatit, kuten AZ303, AZ304, AZ104, AZ100 tai vastaava
- ITIL:n kaltaisten prosessien ymmärrys
- Lääketieteen ja terveydenhuollon liiketoiminnan ymmärrys
- On-premises IT infrastruktuurin ymmärrys (esim. virtualisointi, verkot, palvelimet)
- Sovellusten käyttöönotto- ja hallintakokemus.
- Sujuva suomen kielen taito
Tarjoamme:
- Modernin ja rennon työilmapiirin
- Loistavat työkaverit ja työssä onnistumista tukevaa johtajuutta
- Joustavat etätyöjärjestelyt ja toimisto paikan päällä joko Oulussa, Kajaanissa, Kuopiossa, Tampereella tai Espoossa
- Kokopäivätyön ja hyvät henkilöstöedut
Kiinnostuitko? Laita hakamus saman tien, haastattelemme kiinnostavat hakijat samantien.

Tietoja
Hakuaika: | 25.2.2022 - 21.3.2022 |
Sijainti: | Espoo, Kajaani, Kuopio, Oulu, Tampere |
Linkki: | https://rekrytointi.com/avoimet-tyopaikat/bittium-biosignals-oy/devsecops-orientoitunut-pilviarkkitehti/1443065/ |
Lisätietoa
Tagit
Erikoisosaaminen
![]() |
Arkkitehtuuri |
![]() |
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
![]() |
IT |
Teknologia
![]() |
Amazon Web Services |
![]() |
Azure |
![]() |
Rekrytointi.com:n muita rekryilmoituksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Digia Oyj - Business Security Director, Managed Solutions
- Rekrytointi.com - M-Files pääkäyttäjä
- Rekrytointi.com - ICT-järjestelmänasiantuntija, Lahti
- Epec Oy - Ostaja
- Rekrytointi.com - Kehityspäällikkö, Partner Customer Platforms
- Exove - Oletko sinä uusi Node.js Developer Exoven tiimiin?
- Digia Oyj - Junior konsultti – Career Compass 2024
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Verkkovaraani Oy - Graafinen ilme ja WordPress-sivut Väylän Kaihtimelle
- Maxtech - Helppo työajanseuranta laittaa laskutussavotan halki, poikki ja pinoon
- Druid Oy - Veikkauksen sisällönhallintajärjestelmän uudistusprojekti
- TaxDome - Tilitoimisto Smart Office valitisi TaxDomen Toiminnanohjausohjelmiston
- Aveso Oy - Case Vantaan Energia – Modernit työkalut ja menetelmät tehostamaan master datan hallintaa
- Innofactor Oyj - Auditointi toi Digitan HR-ratkaisun kehityskohteet päivänvaloon
- Codemate - Cost-effective and high-quality wireless condition monitoring
Tapahtumat & webinaarit
- 12.12.2023 - NetSuite for Dummies – Understanding the Basics
- 18.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 21.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 27.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Staria Oyj - Matkalla pörssiin: liiketoimintadata ja raportointi kuntoon ASAP
- IsoSkills Oy - The Pros and Cons of Combining External Software Development with Internal QA Teams
- Innofactor Oyj - Innofactor GPT Agents: turvallinen alusta räätälöidyille GPT-apureille
- Vaimo Finland Oy - CDP ja asiakaspolun analytiikka
- Innofactor Oyj - Onko generatiivinen AI ehtinyt vielä rantautua suomalaisyrityksiin?
- Staria Oyj - NetSuite on kokonaisvaltainen liiketoiminta-alusta valmistaville yrityksille
- Mepco Total - Accountor HR Solutions Oy - Palkka-avoimuus tulee – oletko valmis?
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |