Turvallisuus on kilpailuetu

Joskus uudistuminen tapahtuu vain pakon edessä. Jo pidempään teknisesti mahdollinen digiloikka otettiin koronan pakottamana, kun suuressa osassa työpaikkoja jouduttiin etätöihin ja samassa palveluja kouluttautumisesta lääkärien vastaanottoon siirrettiin verkkoon. Saimme kuitenkin huomata, että online-maailmassa on omat ongelmansa, kun vaikkapa verkkopalvelujen tilapäinen kyykähtäminen johti palaverien ja työn tekemisen katkeamiseen.
Digitaalisten palvelujen jatkuvuuteen ja turvallisuuteen tulee panostaa mieluummin ennen kuin vahinko on jo sattunut. Digitaalisesta infrastruktuurista on tullut uusi kriittinen infrastruktuuri, jonka varassa päivittäinen elämämme, tuotanto, palvelut ja eri järjestelmät pitkälti toimivat. Sähkö-, tele- ja digitaalisen infrastruktuurin jatkuvuuden turvaaminen sekä digitaalisen ympäristön ja tiedon turvallisuudesta huolehtiminen on elintärkeää paitsi arjen sujuvuudelle, myös kriisien ja poikkeusolojen aikaiselle huoltovarmuudelle.
Suomessa valtio on selvästi hahmottanut, että digitaalinen turvallisuus ei synny pelkästään teknisillä toimenpiteillä, vaan tarvitaan panostuksia sekä kyvykkyyksien että yritysten ja muiden toimijoiden verkoston kehittämiseen. Tämä näkyy esimerkiksi tammikuussa lausuntokierroksella olleessa ehdotuksessa kyberturvallisuuden kehittämisohjelmaksi, jonka tavoitteena on kehittää alan ekosysteemiä mm. osaamisen laaja-alaisen kehittämisen, teollisuuden vahvistamisen ja yhteistyön tiivistämisen keinoin.
Ajatus taustalla on erinomainen, sillä panostukset osaamiseen ja ekosysteemin kehittämiseen synnyttävät pidemmällä tähtäimellä turvallisuutta parantavia ratkaisuja ja sitä kautta hyvät toimintaedellytykset kotimaisille toimijoille, mutta myös alati tärkeämpää kilpailuetua globaaleilla markkinoilla. Digitaalisen turvallisuuden merkitys ei tule lähiaikoina vähenemään ja parhaassa tapauksessa panostuksilla digitaalisen turvallisuuden kyvykkyyksiin saavutetaan kaupallista menestystä, joka mahdollistaa lisäpanostukset ja sitä kautta positiivisen kehityksen kehän.
Jussi Nissilä
toimitusjohtaja, TIVIA

Lisätietoja
Tagit
Erikoisosaaminen
![]() |
Tietoturva |
Omat tagit
TIVIA ry - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
TIVIA ry - Muita referenssejä
TIVIA ry - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Digia Oyj - Business Security Director, Managed Solutions
- Rekrytointi.com - M-Files pääkäyttäjä
- Rekrytointi.com - ICT-järjestelmänasiantuntija, Lahti
- Epec Oy - Ostaja
- Rekrytointi.com - Kehityspäällikkö, Partner Customer Platforms
- Exove - Oletko sinä uusi Node.js Developer Exoven tiimiin?
- Digia Oyj - Junior konsultti – Career Compass 2024
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Verkkovaraani Oy - Graafinen ilme ja WordPress-sivut Väylän Kaihtimelle
- Maxtech - Helppo työajanseuranta laittaa laskutussavotan halki, poikki ja pinoon
- Druid Oy - Veikkauksen sisällönhallintajärjestelmän uudistusprojekti
- TaxDome - Tilitoimisto Smart Office valitisi TaxDomen Toiminnanohjausohjelmiston
- Aveso Oy - Case Vantaan Energia – Modernit työkalut ja menetelmät tehostamaan master datan hallintaa
- Innofactor Oyj - Auditointi toi Digitan HR-ratkaisun kehityskohteet päivänvaloon
- Codemate - Cost-effective and high-quality wireless condition monitoring
Tapahtumat & webinaarit
- 12.12.2023 - NetSuite for Dummies – Understanding the Basics
- 18.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 21.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 27.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Staria Oyj - Matkalla pörssiin: liiketoimintadata ja raportointi kuntoon ASAP
- IsoSkills Oy - The Pros and Cons of Combining External Software Development with Internal QA Teams
- Innofactor Oyj - Innofactor GPT Agents: turvallinen alusta räätälöidyille GPT-apureille
- Vaimo Finland Oy - CDP ja asiakaspolun analytiikka
- Innofactor Oyj - Onko generatiivinen AI ehtinyt vielä rantautua suomalaisyrityksiin?
- Staria Oyj - NetSuite on kokonaisvaltainen liiketoiminta-alusta valmistaville yrityksille
- Mepco Total - Accountor HR Solutions Oy - Palkka-avoimuus tulee – oletko valmis?
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |