Softaa vaiko jotain syvempää? – Pilvipalvelunkin sydämessä on kumppanuus

Vaikka pilvipalvelut nimensä mukaisesti ovat palveluja, on niiden toimittamisessa asiakaskohtainen palvelu perinteisesti jäänyt skaalautuvuushyötyjen jalkoihin. Entä jos tilanne kääntyisikin päälaelleen ja asiakkaasta toiseen skaalaamisen sijaan pilvipalveluja toimitettaisiinkin asiakasta yksilöllisesti palvellen ja kuunnellen?
Pelkästä pilvipalvelusta asiakaskohtaiseen palveluun
Meille markkinointi-ihmisille on nykyään tarjolla jos jonkinlaista ohjelmistoa pieniinkin täsmätarpeisiin. On analytiikkaa, chat bottia, kyselytyökalua, tapahtumahallintaa. Meidänkin pieni tiimimme hyödyntää useaa hyvää softaa, ja ne kaikki toimitetaan tietysti pilvestä. Siinä missä pilvipalvelut ovat asiakkaalle helppo tapa hankkia ratkaisuja erinäisiin liiketoimintahaasteisiin, myyjän näkökulmasta pilvipalvelujen myymistä on pidetty helposti kasvatettavana ja skaalautuvana tapana toimittaa ohjelmistoja.
Viime aikoina olen kiinnittänyt huomiota siihen, miten jotkut pilvisoftan tarjoajat panostavat silti myös asiakaskohtaiseen palveluun. Nämä pilvipalveluiden tarjoajat pyrkivät varmistamaan, että asiakas a) osaa käyttää ratkaisua, b) saa siitä selvää hyötyä ja siten c) pysyy asiakkaana seuraavanakin vuonna.
Palkintona uskollinen asiakas
Ilmiö on minusta oivallinen. Perävalot vilkkuen poistuvat myyjät näyttävät jääneen menneisyyteen yhdessä lisenssimyynnin kanssa. Pilvisoftaa tarjoavan yrityksen tärkeisiin mittareihin kuuluu asiakaspysyvyys. Homma on katkolla kerran vuodessa ja irtisanominen on helppoa. Ihannetapauksessa asiakkaalle ei tule edes mieleen tarkistaa sopimuksen uusintapäivää, koska ratkaisu toimii ja tuottaa arvoa.
Niinpä ratkaisun tarjoajan pitää tosissaan miettiä, miten asiakas saa kaiken irti ostamastaan. Siksi kumppanuuteen asiakkaan kanssa kannattaa panostaa. Hyvä palvelu ja sujuva asiakaskokemus takaavat uskollisuuden. Ratkaisun tarjoaja saa kuitenkin muitakin hyötyjä kuin vain uskollisen asiakkaan.
Ja molemminpuolista oppimista
Ennen vanhaan softan asennuksen jälkeen useimmat toimittajat jättivät asiakkaan käyttämään rauhassa työkaluaan. Monilta jäi huomaamatta, että alkukoulutuksessa opitut temput unohtuivat nopeasti. Henkilöstössä tapahtui aina muutoksia, ihmisiä lähti ja tuli, ja käytössä olevien ohjelmistojen perehdytys kävi aina vain pinnallisemmaksi. Asiakas alkoi keksiä omia kiertotieratkaisujaan, ja softan käyttö oli lopulta aika kaukana toimittajan tarkoittamasta.
Nykymaailmassa toimittaja on toivottavasti tiukemmin yhteydessä loppukäyttäjiin. Vuorovaikutus on molemminpuolista. Käyttäjät kertovat hankaluuksista ja epäselvyyksistä, ja toimittaja voi ohjata ja opastaa. Samalla syntyy parhaita käytäntöjä koko asiakaskunnalle ja elintärkeää syötettä ratkaisun edelleen kehittämiseen. Sitä kuuluisaa yhdessä oppimista.
Jotkut ratkaisut eivät ole jokapäiväisessä käytössä ja vaativat käyttäjältä aktiivisuutta. Jos muu tekeminen asiakkaan arjessa uhkaa aina ohittaa hankitun ohjelmiston hyödyntämisen, tarvitaan toimittajan panostusta nostamaan ratkaisu osaksi tekemistä. Tällaista palvelua tarjotessaan toimittaja oppii paljon käyttäjien tarpeista ja käytön esteistä.
Vastauksena: Jotain syvempää
Mitä kalliimpi investointi on kyseessä, sen tärkeämpää on tiivis kumppanuus asiakkaan ja toimittajan välillä. Toiminnanohjausjärjestelmän tuki on asiakkaan liiketoiminnan ymmärtämistä ja tukemista – tavallaan sen tulkintaa, miten kunkin asiakkaan kannattaa järjestelmää hyödyntää.
Digitalisaatio ei ole arvo tai tavoite itsessään. Sen takana on oikeita liiketoiminnallisia tarpeita, joihin pilvipalvelut ja niiden tukena tarjottava hyvä palvelu voivat hienosti vastata. Asiakassuhteiden parempi hoitaminen tulee sivutuotteena, ja sekös tällaista markkinointikonkaria ilahduttaa.
Kirjoittaja
Sari Aapola
CMO
Kirjoitus on julkaisu aiemmin Efiman sivuilla.

Lisätietoja
Tagit
Efima - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Efima - Muita referenssejä
Efima - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Rekrytointi.com - ICT-järjestelmänasiantuntija, Lahti
- Epec Oy - Ostaja
- Rekrytointi.com - Kehityspäällikkö, Partner Customer Platforms
- Exove - Oletko sinä uusi Node.js Developer Exoven tiimiin?
- Digia Oyj - Junior konsultti – Career Compass 2024
- Digia Oyj - Junior ohjelmistokehittäjä – Career Compass 2024
- Rekrytointi.com - Senior Cloud Developer (GCP/KUBERNETES)
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Verkkovaraani Oy - Graafinen ilme ja WordPress-sivut Väylän Kaihtimelle
- Maxtech - Helppo työajanseuranta laittaa laskutussavotan halki, poikki ja pinoon
- Druid Oy - Veikkauksen sisällönhallintajärjestelmän uudistusprojekti
- TaxDome - Tilitoimisto Smart Office valitisi TaxDomen Toiminnanohjausohjelmiston
- Aveso Oy - Case Vantaan Energia – Modernit työkalut ja menetelmät tehostamaan master datan hallintaa
- Innofactor Oyj - Auditointi toi Digitan HR-ratkaisun kehityskohteet päivänvaloon
- Codemate - Cost-effective and high-quality wireless condition monitoring
Tapahtumat & webinaarit
- 12.12.2023 - NetSuite for Dummies – Understanding the Basics
- 18.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 21.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 27.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- IsoSkills Oy - The Pros and Cons of Combining External Software Development with Internal QA Teams
- Innofactor Oyj - Innofactor GPT Agents: turvallinen alusta räätälöidyille GPT-apureille
- Vaimo Finland Oy - CDP ja asiakaspolun analytiikka
- Innofactor Oyj - Onko generatiivinen AI ehtinyt vielä rantautua suomalaisyrityksiin?
- Staria Oyj - NetSuite on kokonaisvaltainen liiketoiminta-alusta valmistaville yrityksille
- Mepco Total - Accountor HR Solutions Oy - Palkka-avoimuus tulee – oletko valmis?
- Mepco Total - Accountor HR Solutions Oy - Uusi HR-raportoinnin mullistava Mepco Analytiikka-ratkaisu esiteltiin lanseeraustilaisuudessa
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |