Kauppakeskus Seppä – TNNet hoiti nettiyhtydet kerrasta kuntoon

”Halusimme saada palomuurit sekä sisäverkon kytkimet kuntoon ja nettiyhteyden toimimaan joka puolella kauppakeskusta. Toinen tarpeemme liittyi domainiin, joka oli aiemmin ulkomaalaisella toimijalla. Yhteydenpito oli vaikeaa, ja siksi toiveenamme oli päästä silloisesta kumppanista eroon", kertoo kauppakeskusjohtaja Mikko Seppälä.
"TNNet rakensi meille yhtenäisen ja toimivan sisäverkon. Myös domainin suhteen tapahtui huomattavaa parannusta: Domainin siirto TNNetille toi kustannussäästöjä, ja saimme paikallisen suomalaisen toimijan helpottamaan arkeamme. TNNetin itsehallintaportaali on mukavan helppokäyttöinen, ja voimme esimerkiksi lisäillä sähköposteja omin voimin.”
Lue Mikko Seppälän haastattelu:
https://tnnet.fi/asiakastarinat/kauppakeskus-seppa-tnnet-hoiti-nettiyhteydet-kerrasta-kuntoon/
Suosittelija:
TNNetin palvelu on erittäin asiakaslähtöistä. Pidän tärkeänä, että heillä ei ole tapana ns. tuputtaa eikä myydä palveluita, mitä emme tarvitse. Kaikki lähtee ongelmanratkaisusta, ja lopputulema palvelee meitä aina aidosti ilman mitään ylimääräistä. Kaikki on sujunut TNNetin kanssa niin mallikkaasti, että tulevaisuudessa edessä saattaa hyvinkin olla yhteistyön laajentuminen uusiin palveluihin.
Mikko Seppälä