Digitaalisuuden strategiset kasvutavoitteet Nordealla

Tiesitkö, että Nordealla on erilaisia liiketoimintayksiköitä, joissa kehitetään digitaalisia asiakaskokemuksia. Meillä on kuluttaja-asiakkaat Personal Banking - yksikössä, yritysasiakkaat pitkälti Business Banking- puolella ja esimerkiksi varallisuudenhoito on keskitetty Asset and Wealth Management- yksikköön. Jokaisessa yksikössä kehitetään IT-palveluita ja palkkaamme näihin tiimeihin erilaisia ohjelmistokehityksen ammattilaisia.
Miten Nordea on kehittänyt digitaalisia palveluitaan viime vuosina?
Asset & Wealth management (AWM) puolella asiakkailla voi olla varallisuutta Pohjoismaisen pankin eli Nordean kautta, mutta he itse saattavat asua Pohjoismaiden ulkopuolella. Tämä mahdollistuu meidän digitaalisten kanavien kautta. Yksityisen pankkipuolen asiakkaista 68 prosenttia on aktiivisia digipalveluiden käyttäjiä.
- Omnichannel eli monikanavaisuus mahdollistaa digitaalisen saumattoman palvelupolun asiakkaille.
- AWM:n esittelyssä kerrotaan muun muassa, että tavoitteena on rakentaa henkilökohtaista sisältöä, intuitiivinen digitaalinen säästämispolku ja hyödyntää datan tuomia mahdollisuuksia personoiduissa ratkaisuissa.
Personal Banking (PeB)- puolella käytettävä mobiilisovellus on saanut Apple:n iOS arvioinnissa 4.5/5.0 tähteä Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.
- PeB:ssä tavoitteena on saumaton flow asiakasneuvojien ja muiden asiantuntijoiden sekä asiakkaiden välillä. Tätä digitaalista palvelupolkua kehitetään yhtäaikaisesti sekä verkossa, mobiilissa että puhelinpalveluissa.
- PeB:ssä strateginen painpiste on myös erilaisten suositusten ja vinkkien rakentaminen, jotta asiakas saisi personoidun hyödyn ja itselle sopivimman ratkaisun. Tämäkin onnistuu digitaalisia toimintoja kehittämällä.
Business Banking (BB)- yksiköissä tehdään hyvin monipuolisia toimintoja yritysasiakkaiden eteen. Strategisen kasvun huomaa hyvin asiakasmäärien lisääntymisessä erityisesti digitaalisilla alustoilla. Vuodesta 2019 vuoteen 2021 kasvua on tullut +185.000 asiakasta.
- BB on digitaalisen pankkitoiminnan luokkansa paras toimittamaan vaivattomia digitaalisia palveluita päivittäiselle yritystoiminnalle
- BB:n valtavan tehokas jakelumalli parantaa avainasiakkaiden prosesseja front-to-back automaatiolla
- +75% kasvu mobiilikäyttäjissä pienissä yrityksissä
- Täyden skaalan SME digitaalitarjonta johtavilla toiminnallisuudella
- Yksinkertainen ja nopea SME lainaaminen automaation ja digitaalisen toimituksen kautta
- Laajempi API-ehdotus tukemaan syvempää asiakasintegraatiota
- Dataa hyödyntävät Relationship Managerit parantamaan asiakaskohtaamisia
Haluatko tietää lisää Nordean strategisista painopisteistä? Täältä löytyy kaikki, ja tästä alta bisnesyksiköittäin.
- Personal Banking https://www.nordea.com/en/media/15021
- Asset & wealth management https://www.nordea.com/en/media/15024
- Business Banking https://www.nordea.com/en/media/15022
Materiaali on julkaistu helmikuussa 2022.

Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Asiakaspalvelu |
![]() |
Tietohallinto |
![]() |
Tuotekehitys ja suunnittelu |
Erikoisosaaminen
![]() |
Analytiikka |
![]() |
Integraatiot |
![]() |
Käyttäjähallinta |
![]() |
Tekoäly (AI) ja koneoppiminen |
![]() |
Webkehitys |
Toimialakokemus
![]() |
Pankki ja vakuutus |
Nordea - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Nordea - Muita referenssejä
Nordea - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Epec Oy - Test Engineer, FW
- Epec Oy - Embedded Software Engineer
- Epec Oy - Financial controller
- Rekrytointi.com - Software Safety Engineer
- Vincit - SAP Consultant
- Rekrytointi.com - Datasäkerhetschef
- Rekrytointi.com - Software Developer
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Hion Digital Oy - Verkkopalvelu, joka tekee luovuttamisesta helpompaa
- Verkkovaraani Oy - Helppokäyttöinen maatalousmuovien raportointipalvelu WordPress-sivustona
- Staria Oyj - FoodTech-yritys Mycorena valitsi NetSuiten liiketoimintajärjestelmäkseen valmistautuessaan kansainväliseen laajentumiseen
- Innofactor Oyj - Virtual Data Center helpotti pilvisiirtymää ja -alustan hallinnointia
- Advania Finland Oy - Viimeisen päälle viritetty tietokanta varmistaa jatkuvan toimintakyvyn
- Tammi Digital Oy - Käyttäjälähtöinen verkkopalvelukokemus uudella riveria.fi -sivustolla
- Tammi Digital Oy - Oakhill Group yhteistyöhön Laurean kanssa
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Fingertip - Haluatko ylimääräisen tunnin luovaa työaikaa joka päivä? Näin onnistut.
- Altoros Finland Oy - Järjestelmätuella on suuri merkitys yrityksessä tapahtuvan muutosvaiheen aikana
- Innofactor Oyj - Onhan organisaatiosi laitehallinta päivitetty pilviaikakaudelle?
- Vaimo Finland Oy - Composable Commercen perusteet
- Staria Oyj - Insights from a NetSuite implementation journey – with iBinder Group
- Altoros Finland Oy - Mitä Data konsultin työhön kuuluu Altoros Finlandilla?
- Vaimo Finland Oy - Composable Commercen suunnitteluvaihe – parhaat käytännöt
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |