IoT Paja -säätiö auttaa suomalaisia startup- ja pk-yrityksiä vastaamaan alan kasvavaan kysyntään. Säätiön tarkoituksena on toimia ponnahduslautana alkuvaiheen laitekehityksessä ja auttaa viemään ideat kohti konkretiaa.

Haastattelin IoT Pajan toimitusjohtaja Matti Hellgreniä siitä, mitä pajan toiminta pitää sisällään.

Espoon Keilalahdessa toimiva säätiö tarjoaa IoT-ratkaisuja kehittäville yrityksille erilaisia tukimuotoja.

“Meillä on kolme tukimuotoa asiakkaillemme: henkilöstömme asiantuntija-apu, laboratorio mittalaitteineen ja materiaaleineen sekä rahallinen tuki. Kaikki nämä ovat vastikkeettomia, eli emme lähetä laskuja, pyydä osakkeita tai oikeuksia patentteihin. Myös kaikki innovaatio joka asiakkaan kanssa tehdään, jää asiakkaalle”, kertoo Hellgren.

”Kaikki innovaatio joka asiakkaan kanssa tehdään, jää asiakkaalle”

Säätiön perustamisen mahdollisti Microsoft, joka teki 14 miljoonan dollarin kertalahjoituksen osana Suomi100-juhlavuoden hankkeitaan. Säätiö saavutti kahden vuoden iän syyskuun alussa.

Hellgrenin mukaan säätiön toiminta on ollut aktiivista ja asiakkaita tulee koko ajan tasaisesti lisää.

”Monimutkaisuus kehitettävissä hankkeissa kasvaa koko ajan”

“Selkeä trendi asiakkaiden hankkeissa on alkuvaiheen yksittäisten laitteiden kehittämisestä kohti monimutkaisempia järjestelmiä, joissa on sekä sensorointia että analytiikkaa ja jotka ovat kytkettynä osaksi isompaa järjestelmää tai palvelua. Pilvipalveluiden ja tekoälyn käyttö lisääntyy tasaisesti. Monimutkaisuus kehitettävissä hankkeissa kasvaa koko ajan”, hän valaisee.

Paja on palvellut parivuotisen toimintansa aikana noin 170 asiakasta, ja aktiivisia hankkeita on meneillään koko ajan noin 50. Tukea hakeneista noin 15 % ei ole täyttänyt tuen edellytyksiä.

Kuinka moni IoT Pajan tukemista hankkeista onnistuu?

“Mittaamme onnistumista kahdella tavalla. Joko sillä, että asiakasyritys saa nopeasti näkyvyyden hankkeeseensa ja saa sen onnistuneesti tehtyä niin, että se pääsee alkuvaiheen kehityksen jälkeen eteenpäin, tai asiakasyritys saa nopeasti näkyvyyden tuotteeseen tai palveluun, mutta sitä ei ole taloudellisesti kannattavaa jatkaa. Molemmissa tapauksissa asiakasyrityksen kannalta saadaan näkyvyys ideasta sen validointiin ja kannattavuuteen”, selittää Hellgren.

Tätä mittaria vasten vuonna 2017 aloittaneista hankkeista onnistuneita oli 48 % kaikista hankkeista, 49 % vuonna 2018 ja tänä vuonna toistaiseksi 57 %.

 

IoT Pajan tukea voivat hakea yritykset, jotka kehittävät IoT-ratkaisuja Suomessa

 

Rahoitustuen määrä on tasaisessa kasvussa. IoT Paja on myöntänyt rahoitusta noin 40 asiakkaalle yhteensä vajaan miljoonan euron edestä.

“Myönnämme rahoitustukea vain yrityksille, jotka operatiivisesti etenevät hankkeensa kanssa. Pelkkiä suunnitelmia vastaan emme myönnä rahoitusta, vaan hommien pitää edetä”, Hellgren toteaa.

IoT Pajalta nostetta hakeneita yrityksiä ei voida salassapitosopimusten vuoksi paljastaa, mutta Hellgren kertoo, että jokainen päivä erilaisten hankkeiden parissa on mielenkiintoinen:

“Hankkeiden aiheet ja alueet ovat hyvin moninaisia: automaattisista kasvinkasvatusjärjestelmistä autonomisesti kulkeviin autoihin ja laivoihin, rakennusteollisuuden sensoroinnista koulujen robottiohjattuun matematiikan oppimiseen, IoT-ohjelmistoalustan kehittämisestä automaattisiin valaisinjärjestelmiin ja pitkän tutkimustyön vaatimiin lääketeollisuuden analyysi- sekä tekoälyratkaisuihin ja paljon muuta.”

“Monissa täällä olevissa yrityksissä on upeita innovaatioita ja edellytyksiä nopeaan ja kannattavaan kasvuun”, toimitusjohtaja kehuu.

“Monissa täällä olevissa yrityksissä on upeita innovaatioita ja edellytyksiä nopeaan ja kannattavaan kasvuun”

IoT Paja on voittoa tavoittelematon säätiö, joka toimii itsenäisesti, omalla henkilöstöllään ja tukee alan yrityksiä kehitysalustoista riippumatta. Pajan palveluita voivat hyödyntää yritykset, joilla on toimintaa Suomessa.

Pajan tukea voi hakea hakemuksella, jotka pyritään käsittelemään kerran viikossa. Matti Hellgren kannustaa yrityksiä hakemaan mukaan:

“Koko ajan mahtuu uusia yrityksiä mukaan, sillä hankkeita valmistuu tasaisesti. Tavoittelemme noin 70 aktiivisen hankkeen määrää, eli mukaan mahtuu. Kannattaa siis hakea asiakkaaksemme.”

 

IoT Pajan verkkosivut