Visma Nova kulkee Rakennus Oy Isotalon kasvun mukana ja vapauttaa työaikaa
Rakennus Oy Isotalo on pääkaupunkiseudulla toimiva toimisto- ja liiketilojen rakentaja. Yrityksellä on ollut käytössä Visma Nova -toiminnanohjausjärjestelmä vuodesta 2013 lähtien. Visma Nova tarjoaa kehittyvän ja räätälöitävissä olevan paketin, jota on vuosien mittaan mukautettu tarpeisiin sopivaksi kokonaisratkaisuksi.
Visman ratkaisut vapauttavat usean ihmisen työaikaa tuottavampaan tekemiseen
Rakennus Oy Isotalon tarve uudistaa järjestelmiään sai alkusysäyksen vuonna 2013, kun vanhat järjestelmät todettiin kankeiksi. Yrityksellä oli tarve uudistaa etenkin ostolaskujen käsittelyn prosessia. Aiemmin kolme ihmistä käsittelivät ostolaskuja: yksi kirjasi ne kustannusseurantajärjestelmään, kirjapitäjä kirjasi ne vielä erikseen ja kolmas vei ne vielä pankkijärjestelmään. Lisäksi rakennusurakoiden tilaajilta päin tuli kyselyitä sähköisestä laskutuksesta. Selkeää tehostamisen varaa siis löytyi ja asialle oli tehtävä jotain.
"Meillä oli selkeä tarve uudistaa prosessiamme. Visman ohjelmistojen avulla olemme vapauttaneet usean ihmisen työaikaa tuottavampaan tekemiseen, sillä nykyisin entisen kolmen ihmisen sijaan vain yksi käyttää tähän aikaansa – ja hänkin vain murto-osan työviikostaan", toteaa toimitusjohtaja Ilkka Isotalo.
Käyttöönotto sujui ilman turhia mutkia
Visma Novan käyttöönottoprojekti alkoi syksyllä 2013 ostolaskujen käsittelyn tehostamisen tarpeesta. Vuoden 2014 aikana muuttuivat rakennusalan raportointivelvollisuudet, jolloin tueksi otettiin käyttöön Visma Työmaarekisteri, jonka avulla voidaan hoitaa työmaakohtaisesti sekä verottajan että työsuojelulain rakennusalan velvollisuudet. Lisäksi Visma Novaan tehtiin integraatio Tocoman Kustannuslaskenta -ohjelmistoon. Asiakkaan tukena koko projektin ajan on ollut Visman sertifioitu partneri Aames Oy, johon Isotalo on ollut erittäin tyytyväinen.
"Projekti on onnistuakseen vaatinut sekä Vismalta että Aamekselta rakennusalan erityispiirteiden tuntemusta. Testaukset tehtiin joka vaiheessa huolella, eikä mitään vaiheita oiottu. Kaikki on sujunut erittäin hyvin ja tarpeemme on joka kohdassa otettu huomioon", toteaa Isotalo.
Tämän vuoden syksyllä Rakennus Oy Isotalo vaihtoi tilitoimistoaan. Vaihdosta helpotti se, että tilitoimistolla on myös käytössään Visma Nova ja asiakkainaan myös muita rakennusalan toimijoita.
Yhteistyö on avain onnistumiseen
Visman partneri Aames Oy on ollut asiakkaan kanssa mukana projektin jokaisessa vaiheessa. Isotalo kokee saaneensa kaiken kaikkiaan kokonaisvaltaista palvelua.
"Koemme, että saamme Vismalta isona Pohjoismaisena talona varmuutta ohjelmiston kehitykseen sekä teknistä apua ja tukea. Aames on auttanut meitä pitkin matkaa ja olemme saaneet heiltä koulutusta ja vinkkejä ohjelmiston käyttöön liittyen", iloitsee Isotalo.
"Aina kun meillä on ollut jotain kysyttävää, saamme heti apua Aamekselta. On helppoa toimia suoraan henkilökohtaisesti niiden henkilöiden kanssa, jotka ovat olleet mukana projektissa alusta asti", mainitsee Isotalo.
Suosittelija:
"Olemme vapauttaneet usean ihmisen työaikaa tuottavampaan tekemiseen, sillä nykyisin entisen kolmen ihmisen sijaan vain yksi käyttää tähän aikaansa – ja hänkin vain murto-osan työviikostaan."
Ilkka Isotalo
Tiedot
Tilaaja: | Rakennus Oy Isotalo |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Ilkka Isotalo |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Toiminnanohjaus ERP |
Tarjonnan tyyppi
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Visma Amplio - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Visma Amplio - Muita referenssejä
Visma Amplio - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Laura - Development Manager, Partner Platforms
- Laura - Software Engineer (C++/Qt)
- Laura - IT asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat I/O kontrollerit ja ohjaimet prosessien ohjaamiseen sekä monitorointiin.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |