Visma Nova on Steel Tooling Oy:n myynnin tukipilari
Pietarsaarelainen Steel Tooling Jakobstad Oy Ab perustettiin loppusyksystä 2010. Yritys on erikoistunut työkalujen, työsuojelutuotteiden sekä muiden varusteiden myyntiin ammattilaisille teollisuuteen sekä rakentamiseen. Vajaa kaksi vuotta myöhemmin yritys avasi myymälän ja korjaamon liityttyään ruotsalaiseen Mekonomen-ketjuun. Tämän liitoksen myötä kuvaan tuli mukaan ajoneuvopuolen huolto- ja korjaustoiminta. Suurin osa asiakkuuksista on yritysasiakkaita.
"Hallinnoimme Visma Nova -ohjelmistolla tällä hetkellä mm. tuhansia nimikkeitä, joita tulee jatkuvasti lisää. Visma Nova on ollut meille luonteva valinta, sillä meillä on ollut jo ohjelmiston hankintavaiheessa kokemusta tästä järjestelmästä ja tieto siitä, mitä se meille voi tarjota", kommentoi Toimitusjohtaja Jussi Peltola.
Visma Nova hankittiin tehostamaan toimintaa
Steel Tooling on kasvanut nopeasti perustamisensa jälkeen. Laajentumisen myötä heräsi tarve hankkia ohjelmisto työkalu- ja ammattipuolen myyntitoimintojen hallintaan. Ajoneuvopuolella yrityksellä on käytössään ketjulta saatu Mekonomenin oma ohjelma. Kesällä 2012 käynnistyi myyntipuolen toimintojen tehostamiseen tähtäävä ohjelmiston hankintaprojekti. Peltola vertaili muutamaa ohjelmistovaihtoehtoa osakaskumppaneidensa kanssa. Visma Nova oli kahdelle osakkaalle entuudestaan tuttu, mikä vaikutti vahvasti hankintapäätökseen.
"Löysimme vaihtoehdon, jossa oli Visma Novaa pienempi hintalappu, mutta käytössä kyseinen ohjelmisto tökki. Halusimme ohjelmiston, joka toimii sujuvasti ja on luotettava. Visma Novan suhteen tiesimme jo valmiiksi, mitä sen myötä saamme. Tästä syystä päätimme hankkia kyseisen ohjelmiston", perustelee toimitusjohtaja Jussi Peltola.
Ohjelmisto on nopeuttanut työskentelyä
Visma Novan käyttöönotto tapahtui nopealla aikataululla ja arjessa työn tekemisen ohessa. "Näin jälkikäteen ajatellen oli kyllä virhe ottaa ohjelmisto käyttöön työn ohessa, sillä silloin siihen ei ehdi kunnolla perehtyä. Pienellä organisaatiolla kun mennään, on melkoisen haasteellista oppia ja käyttöönottaa samalla kertaa", toteaa Peltola. "Meillä kävi kuitenkin Vismalta hyvin asiakaspalveluhenkinen konsultti, joka auttoi meitä suuresti käyntiin pääsemisessä", lisää Peltola.
Visma Nova toimii yrityksessä sekä materiaali- että varastopuolen ratkaisuna. Ostotilaukset saavat myös kiitosta toimitusjohtajalta, joka arvioi ohjelmasta löytyvän runsaasti näppäriä uusia toimintoja, joita he eivät ole vielä ottaneet käyttöön. Ohjelmisto on jo muutamien kuukausien käytön myötä selkeästi nopeuttanut työskentelyä. Varsinaista koulutusta ei Steel Tooling Oy:ssä ohjelmiston käyttöön ole vielä hankittu, mutta Jussi Peltolan mukaan koulutus on kyllä paikallaan ja se aiotaan jossain vaiheessa ohjelman käyttäjille hankkia.
Tiedot
Tilaaja: | Steel Tooling Jakobstad Oy Ab |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Jussi Peltola |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Toiminnanohjaus ERP |
Tarjonnan tyyppi
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Visma Amplio - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Visma Amplio - Muita referenssejä
Visma Amplio - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Laura - Development Manager, Partner Platforms
- Laura - Software Engineer (C++/Qt)
- Laura - IT asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat I/O kontrollerit ja ohjaimet prosessien ohjaamiseen sekä monitorointiin.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |