Visma Duetto - luottokaupan riskienhallintapalvelut verkossa
Visma Duetto Oy on perintätoimisto, joka tarjoaa laajan valikoiman luottokaupan riskienhallinnan palveluita sähköisesti verkkosivuston kautta, niin Suomeen kuin rajojen ulkopuolellekin. Tehokkaan sähköisen asioinnin tukena toimii joukko henkilökohtaista palvelua tarjoavia asiantuntijoita.
Verkkosivusto on Visma Duettolle erityisen tärkeä koska käytännössä koko liiketoiminta tapahtuu verkossa.
”Voisi sanoa kiteytetysti, että kaikki tiet vievät omassa liiketoiminnassamme verkkosivuillemme. Olemme pitkään panostaneet uusasiakashankinnassa sähköiseen markkinointiin ja yksi selkeä tavoitteemme on palveluiden helppo ostaminen verkosta”, sanoo Visma Duetto Oy:n markkinointipäällikkö Terhi Hakkarainen.
Sivuston kokonaisvaltainen uudistus
Aiempi sivusto koettiin tehottomaksi ja vanhanaikaiseksi ja se päädyttiin uudistamaan täysin. Sivuston mobiilikäytön huomattiin lisääntyneen ja se päätettiin rakentaa responsiiviseksi.
Uudistuksen tavoitteena oli, että sivusto olisi aiempaa selkeämpi ja visuaalisesti nykyaikaisempi. Tärkeää oli, että asiakkaiden asiointi sivustolla olisi mahdollisimman helppoa ja tehokasta.
”Edelliset sivumme olivat jääneet ajastaan jälkeen muutamalla keskeisellä tavalla. Vanha sivusto oli käytettävyydeltään epälooginen ja sivuilta tietoa etsivä saattoi kadottaa punaisen langan”, kertoo Hakkarainen.
Projekti toteutettiin tiukalla aikataululla
Yrityksessä oli tapahtunut omistajanvaihdos elokuussa 2013 ja uusien sivujen julkaisu haluttiin ajoittaa yrityksen nimenmuutoksen yhteyteen joulukuussa, tämä toi mukanaan erittäin tiukan aikataulun kokonaisprojektille.
Tiukasta aikataulusta huolimatta lopputulokseen oltiin puolin ja toisin tyytyväisiä .
Suosittelija:
Sofokukselta tulleet ehdotukset olivat koko ajan hyviä, samoin kuin ohjeistus siitä, mitä missäkin projektin vaiheessa odotettiin meiltä ja missä vaiheessa on mahdollista päästä eteenpäin. Ilman tätä hyvää yhteistyötä näin tiukka aikataulu projektille ei olisi ollut mahdollinen.
Terhi Hakkarainen
Tiedot
Tilaaja: | Visma Duetto |
Ajankohta: | 2013 - 2103 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Teemu Malinen |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Markkinointi | |
Viestintä | |
Myynti |
Erikoisosaaminen
Arkkitehtuuri | |
Ketterät menetelmät | |
Pilvipalvelut / SaaS | |
Integraatiot | |
Ohjelmistokehitys | |
Webkehitys | |
Mobiilikehitys | |
Palvelin- ja kapasiteettipalvelut | |
Tietoturva | |
Sisällönhallinta |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut |
Teknologia
Open source | |
Linux |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö | |
Koulutus | |
Huolto ja korjaus | |
Valmisohjelmisto |
Sofokus - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Otto Sunnari
Sales & Partners
Otto on pitkän linjan internet-osaaja, joka innostuu tietojenkäsittelyn ja verkon trendeistä, erityisesti mobiililaitteista, vimpaimista sekä asioiden internetistä. Oton .. | |
otto.sunnari@sofokus.com 044 799 2908 |
|
Sofokus - Muita referenssejä
Sofokus - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Laura - Development Manager, Partner Platforms
- Laura - Software Engineer (C++/Qt)
- Laura - IT asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat I/O kontrollerit ja ohjaimet prosessien ohjaamiseen sekä monitorointiin.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |