Uusi asiakasrekisteri varainhankinnan hallintaan ja tiedolla johtamiseen – ”Rubic tarjosi erinomaista apua ja tukea koko prosessin ajan”
Suomen Solidaarisuus-järjestö parantaa naisten asemaa ja toimeentuloa maailmanlaajuisesti yhdessä paikallisten kumppaniensa kanssa. Useissa maissa toimivalle ja paljon varainhankintaa tekevälle järjestölle on elintärkeää, että sillä on käytössään tarkoituksenmukainen asiakasrekisteri.
”Yli 12 vuotta käytössä ollut asiakasrekisterimme oli tulossa tiensä päähän, joten päätimme alkaa etsiä uutta järjestelmää”, Suomen Solidaarisuuden varainhankintajohtaja Matti Ljufström sanoo. ”Koimme, että järjestelmähankinta on välttämätön tulevaisuusinvestointi paitsi varainhankinnalle, sen pitäisi myös tukea kyvykkyyttämme osoittaa työmme vaikuttavuus”, hän jatkaa.
Uudelle rekisterille täytyi asettaa tarkat kriteerit, jotka liittyivät esimerkiksi entistä yksilöidympään ja korkealaatuisempaan asiakkuuksien hallintaan, tiedolla johtamiseen ja viestinnän ja markkinoinnin kohdentamiseen. ”Rubicin konsultti auttoi meitä hahmottamaan kokonaisuutta ja järjestelmän vaatimuksia paremmin”, Ljufström kiittää. ”Erityisesti integraatioiden osalta konsultin tekemät tarkennukset helpottivat tekemistämme. Saimme lisäksi Rubicin ansiosta tarkan kuvan todellisista kustannuksista, joita projekti tulee meiltä viemään”, hän toteaa.
Matti Ljufström on hyvin tyytyväinen Solidaarisuuden saamaan tukeen. ”Rubicin kanssa tehty yhteistyö oli yksinkertaista ja jouhevaa. Aikataulu piti hyvin ja konsultti tuki meitä kattavasti aina, kun meillä oli tarvetta tukeen. Voin lämpimästi suositella Rubicia vastaavanlaisiin projekteihin”, tyytyväinen Ljufström päättää.
Suosittelija:
Rubicin kanssa tehty yhteistyö oli yksinkertaista ja jouhevaa. Aikataulu piti hyvin ja konsultti tuki meitä kattavasti aina, kun meillä oli tarvetta tukeen. Voin lämpimästi suositella Rubicia vastaavanlaisiin projekteihin.
Matti Ljufström, varainhankintajohtaja
Tiedot
Tilaaja: | Suomen Solidaarisuus |
Ajankohta: | 2018 - 2019 |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakkuudenhallinta CRM | |
Hankinta |
Toimialakokemus
Järjestöt ja yhdistykset |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi |
Omat tagit
Rubic HR Finland - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Rubic HR Finland - Muita referenssejä
Rubic HR Finland - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Senior Game Artist (Game Studio)
- Frends iPaaS - Product Marketing Manager | 4.5K-5.3K€/month
- Laura - DevOps Engineer
- Laura - Senior ohjelmistokehittäjä
- Laura - Product Designer, Game Development Tools & UX
- Nordea - Technology Business Risk Manager
- Nordea - Senior IT Analyst in SWIFT area
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- TNNet Oy - Intrum sai TNNetistä luotettavan kumppanin sähköpostinvälitykseen
- TNNet Oy - TNNet on huomaamaton taustavoima JYP:in takana
- TNNet Oy - TNNet tuntee Viherlandian IT-infran 20 vuoden ajalta
- Nodeon - Ratikka luo kasvua Vantaalle
- Sulava Oy - Business Finland: Tavoitteena puhdas Azure-pohjainen pilviympäristö
- Wunder - Metsanhoidonsuositukset.fi – onnistunut digiloikka painetuista oppaista innovatiivisiiin rajapintaratkaisuihin
- Wunder - Tikkurila – Sirpaleisesta saumattomaan digiin
Tapahtumat & webinaarit
- 26.09.2024 - Green ICT -osaaminen tulevaisuudessa – mitä tietoja ja taitoja tarvitsemme? Green ICT -ekosysteemitapaaminen 26.9.
- 10.10.2024 - Palvelumuotoilu johtamisessa ja transformaatiossa
- 10.10.2024 - Miten tekoäly mullistaa digitaalisen asiakaskokemuksen?
- 30.10.2024 - Nordic NetSuite Summit 2024
- 19.11.2024 - The Future of Software - Embracing Collaboration in an AI-Powered World
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- TietoPiiri Oy - Lahjoittajien kiittäminen kannattaa
- Efima Oyj - Mekaanisen metsäteollisuuden IT-murros: Moderni pilvi-ERP haastaa räätälöidyt MES-järjestelmät
- Softlandia Oy - Bytewax & Softlandia Workshop: Stateful Streaming Slack GenAI RAG -botti
- Staria Oyj - Onnistunut ERP-järjestelmän käyttöönotto – 3 asiakastarinaa
- Timeless Technology - ControlByWeb® Quick-Connect Sensor™, X-QCS-T, lämpötilan valvontaratkaisu palvelinhuoneisiin ja datakeskuksiin.
- Codemate - Codemate ja Upsert yhdistyvät saman brändin alle
- Codemate - Delivery Lead Mikael Komu ei ole miettinyt työpaikan vaihtoa 14 vuoteen
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |