Tapiolan Lämpö tarvitsi ulkopuolista apua ICT-järjestelmähankintaprojektiinsa – “vakuutuimme Rubicin ammattitaidosta”
Tapiolan Lämpö on espoolainen kiinteistöhoidon ja isännöinnin palveluntarjoaja. Vuonna 1956 perustetun yrityksen asiakkaita ovat pääkaupunkiseudun asunto-osakeyhtiöt ja kiinteistöyhtiöt.
Talvella 2020 yritys tarvitsi ulkopuolisen asiantuntijan lausuntoa ICT-järjestelmäkokonaisuudestaan. Tapiolan Lämmön talousjohtaja Lars-Erik Stenbacka kertoo vakuuttuneensa Rubicin ammattitaidosta, jonka seurauksena he päättivät jatkaa yhteistyötä erillisen ICT-hankintaprojektin myötä.
“Kilpailutimme ja haastattelimme eri toimijoita, jotta saisimme varmasti hyvän määrittelytyön ja hyvän aineiston päätöksentekoa varten”, Stenbacka kertoo. “Päätimme ottaa työhömme avuksi Rubicin, koska olimme kuulleet, että he ovat hyviä tekijöitä ja haastattelumme perusteella tulimme samaan tulokseen”.
Projektin aikana Rubicin konsultti teki vaatimusmäärittelyn yhdessä Tapiolan Lämmön työntekijöiden kanssa. Lars-Erik Stenbackan mukaan konsultilla oli vahva ote projektiin ja hän otti vahvan roolin projektin eri vaiheissa. “Hänen systemaattinen läpikäyntinsä eri vaatimuksista teki sen, että saimme aikaan hyvän listan vaatimuksistamme”, Stenbacka kehuu.
Kesken projektin alkanut koronaviruspandemia ei estänyt projektin läpivientiä. Säännölliset palaverit pystyttiin järjestämään suunnitellusti ja myös projektin aikaiset muutokset hoidettiin sujuvasti. “Tarjouskilpailu sujui hyvin ja konsultti hoiti kysymykset ja vastaukset kaikille osapuolille hyvällä tavalla. Myös loppuraportti oli todella hyvä ja selkeä”, Stenbacka toteaa.
Lars-Erik Stenbacka on erittäin tyytyväinen Rubicin työhön ja hän suosittelee mielellään Rubicia vastaavanlaisiin projekteihin. “Projektista jäi meille vain hyvää sanottavaa: tässä säästyi meillä iso työpanos ja samalla tuli projekti vedettyä ammattimaisesti”.
“Lopputulos oli erinomainen”, Stenbacka kiteyttää.
Suosittelija:
Tarjouskilpailu sujui hyvin ja konsultti hoiti kysymykset ja vastaukset kaikille osapuolille hyvällä tavalla. Myös loppuraportti oli todella hyvä ja selkeä. Projektista jäi meille vain hyvää sanottavaa: tässä säästyi meillä iso työpanos ja samalla tuli projekti vedettyä ammattimaisesti. Lopputulos oli erinomainen.
Lars-Erik Stenbacka
Tiedot
Tilaaja: | Tapiolan Lämpö |
Ajankohta: | 2020 |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Hankinta |
Toimialakokemus
IT |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi |
Omat tagit
Rubic HR Finland - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Rubic HR Finland - Muita referenssejä
Rubic HR Finland - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Laura - Development Manager, Partner Platforms
- Laura - Software Engineer (C++/Qt)
- Laura - IT asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat I/O kontrollerit ja ohjaimet prosessien ohjaamiseen sekä monitorointiin.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |