Tulos Helsinki Oy siirtyy käyttämään Taimeria
Toiminnanohjausjärjestelmän vaihto Taimeriin
Noin 40 henkilöä työllistävässä digimarkkinoinnin asiantuntijayritys Tulos Helsinki Oy:ssä valmistaudutaan tällä hetkellä siirtymään Taimerin käyttäjiksi. Vuodesta 2014 heillä on ollut käytössään toisen kotimaisen palveluntarjoajan toiminnanohjausjärjestelmä, mutta se ei ole lunastanut paikkaansa yrityksen arjessa.
Suosittelija:
”Aiemmassa järjestelmässä määritykset oli ehkä tehty väärin perustein miettimättä käyttötarkoitusta ja lopputulosta, eikä se näin palvellut yhtiön raportointia tai yksittäisen käyttäjän tarpeita. Mielenkiinnon puuttuessa myös perehtyminen ohjelmaan jäi pintapuoliseksi ja sen tuloksena koko toiminnanohjausjärjestelmästä tuli kirosana ihmisten suussa." ”Yksi vaihtoehto oli se, että olisimme aloittaneet edellisen ohjelman puhtaalta pöydältä uudenlaisilla määrityksillä. Pari muutakin toiminnan ohjausjärjestelmää meillä oli testissä, kunnes yksi työntekijämme vinkkasi Taimerista. Se sopi tarpeisiimme hyvin, sillä emme kaipaa turhan raskasta systeemiä." ”Taimeria jo kokeilemaan päässeet ovat tykänneet siitä, että järjestelmässä ei tarvitse hyppiä koko ajan paikasta toiseen. Kokonaisuus on rakennettu loogisesti niin, että eri vaiheet seuraavat toisiaan luonnollisessa ja fiksussa järjestyksessä. Myös ohjelman ulkoasu ja toiminnallisuudet ovat saaneet kiitosta henkilöstön parissa." "”Henkilöstömme on jo pitkään kipuillut eri paikkoihin pilkotun datan kanssa. Halusimme saada sen yhdistettyä, ja se on yksi syy, miksi valitsimme Taimerin. Myynnin johtamisessa meillä on tarkoitus käyttää Taimerin tuottamaa, selkeää raportointia. Luulen, että Taimerin kautta saamme myös vahvistettua ihmisten bisnesymmärrystä." ”Tällä hetkellä tiedossa on jo, että meille tulee Taimeriin taloushallinnon integraatio. Taimerilla on myös luvattu selvittää, voiko meillä käytössä olevan Hubspotin integroida osaksi Taimeria." “Taimer vaikuttaa yhtiönä erittäin aktiiviselta tuotekehityksensä suhteen ja odotamme innolla, mitä uutta uudet ohjelmistopäivitykset tuovat tullessaan niin selain kuin mobiiliversiossakin.”
Tatu Hirvonen
Tiedot
Tilaaja: | Tulos Helsinki |
Ajankohta: | 2017 - 2018 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Tatu Hirvonen |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Toiminnanohjaus ERP |
Erikoisosaaminen
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut |
Tarjonnan tyyppi
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Taimer - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Taimer - Muita referenssejä
Taimer - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Laura - Development Manager, Partner Platforms
- Laura - Software Engineer (C++/Qt)
- Laura - IT asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat I/O kontrollerit ja ohjaimet prosessien ohjaamiseen sekä monitorointiin.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |