Tietoanuorista
Tekijä: Trimedia Oy
Tärkein teknologia: WordPress
Projektin budjetti: 10 000–30 000 €
Palvelun tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto
Ylläpidon helpottaminen ja ulkoasun kehittäminen
Tietoanuorista.fi on vuodesta 2012 koonnut tutkimustiedon suomalaisista nuorista ja nuorista aikuisista yhteen paikkaan. Valtion nuorisoasian neuvottelukunnan, Nuoran, hallinnoima verkkopalvelu on kasvanut vuosien mittaan, lisäten uusia mittareita ja ominaisuuksia. Samalla kuitenkin erittäin laajaa tutkimusdataa sisältävän verkkopalvelun päivittäminen muuttui ajan mittaan raskaaksi. Lisäksi sivusto keskittyi palvelemaan liikaa päättäjiä ja mediaa, unohtaen itse nuoret tiedon käyttäjinä. Näin uudistuksen tavoitteeksi tuli ylläpidon helpottaminen ja ulkoasun kehittäminen nuoria kiinnostavampaan suuntaan.

Tiedonhaun automatisointi
Ylläpidon keskeisin apu löytyi tutkimusdataa kuvaavien indikaattoreiden tiedonhaun automatisoinnista. Aiemmasta excel-pohjaisesta ratkaisusta siirryttiin malliin, jossa tiedot haetaan järjestelmäintegraation avulla Sotkanet- ja StatFin-palveluista.

Visuaalisuuden ja käytettävyyden parantaminen
Visuaalisuutta ja käytettävyyttä paranettiin monella tavalla. Sivuston yleisilme keveni ja muuttui helpommin lähestyttäväksi. Myös tutkimustiedon käyttö on aiempaa helpompaa, kun indikaattorityökalun hallintaa helpottui ja graafeista tehtiin selkeämpiä.

https://tietoanuorista.fi
Referenssin infoboxi
Tiedot
Tilaaja: | Tietoa Nuorista |
Ajankohta: | 2015 |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Julkishallinto | |
Järjestöt ja yhdistykset |
Teknologia
WordPress |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö |
Omat tagit
WordPress
Trimedia
Trimedia - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä kuvattu.
Trimedia - Muita referenssejä
Trimedia - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Laura - Development Manager, Partner Platforms
- Laura - Software Engineer (C++/Qt)
- Laura - IT asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat I/O kontrollerit ja ohjaimet prosessien ohjaamiseen sekä monitorointiin.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |