Teknoksen IFS-käyttöönotto – Prosessiteollisuuden toiminnanohjaushanke pandemian aikana
Teknos on suomalainen maalinvalmistaja, jolla on liiketoimintaa Euroopassa, Aasiassa ja Yhdysvalloissa. Teknos on yksi pohjoismaiden suurimpia maalinvalmistajia, jolla on tuotantoa useassa maassa ja maailmanlaajuinen jälleenmyyntiverkosto.
Tukeakseen tulevaisuuden kasvustrategiaa Teknos päivitti ERP-järjestelmän IFS 10 -versioon, implementoi uuden PDM-järjestelmän sekä uuden kuljetuksien hallintajärjestelmän. Teknoksen ERP-ratkaisulla on yli 1500 käyttäjää ympäri maailmaa valmistuksen, logistiikan, myynnin ja taloushallinnon toiminnoissa.
Projektinhallinnassa tavoitteena oli koordinoida projektin tehtäviä, tehostaa kehitystyötä sekä suunnitella onnistunut käyttöönotto. Käyttöönoton innovatiivinen ja rohkea suunnittelu ja toteutus olivat erityisen tärkeitä, koska projektin aikana siirryttiin pandemian takia täysin uusin käytäntöihin.
“Aveson ja Teknoksen yhteistyö on jatkunut jo useita vuosia. Aveso toimi IFS 10 -upgrade projektissa Teknoksen partnerina projektinhallinnassa ja konsulttina IFS-järjestelmän käyttöönotossa. Onnistunut IFS 10 -käyttöönotto tehtiin toukokuussa 2021.“
“Projekti toteutettiin haastavassa ympäristössä, mutta yhteistyö Aveson, Teknoksen projektitiimin ja sidosryhmien kanssa sujui hyvin. Avesolla on erittäin laaja kokemus IFS-järjestelmästä ja ERP -käyttöönotoista. Projektissa sopeuduttiin pandemian aiheuttamiin toimintaympäristön muutoksiin ja varsinainen käyttöönotto suoritettiin onnistuneesti lähes täysin etäyhteyksien varassa."
– Teknos ERP Ohjelmajohtaja Peter Muhonen
Projektin datamigraatiot toteutettiin hyödyntämällä Aveson Data Studio -ratkaisua, Aveson konsulttien toteuttaessa myös IFS -järjestelmän konfigurointia ja pienkehitystä. Teknoksen prosessitehokkuutta ja työn tuottavuutta tuettiin kehittämällä IFS -automatisointeja, toteuttamalla integraatiota ulkoiseen varastohallintaan ja kehittämällä järjestelmän käytettävyyttä räätälöityjen IFS Lobby -näkymien avulla.
Projektin monitoimittajaympäristön, useiden sidosryhmien, maalinvalmistuksen syklisyyden ja toiminnan alueellisen hajautuksen takia projektissa oli tehtävä avointa yhteistyötä, aktiivisesti tunnistettava riippuvuuksia ja ylläpidettävä riskienhallintaa.
IFS kehittää ja toimittaa liiketoimintajärjestelmiä maailmanlaajuisesti asiakasyrityksille, jotka toimivat valmistavassa teollisuudessa, toimitusketjun hallinnassa, ja tarjoavat kunnossapito- ja huoltopalveluita. Aveso Oy on IFS Channel Partner -yritys, joka tarjoaa laajasti IFS-palveluja ja –ratkaisuja.
Suosittelija:
"Projekti toteutettiin haastavassa ympäristössä, mutta yhteistyö Aveson, Teknoksen projektitiimin ja sidosryhmien kanssa sujui hyvin. Avesolla on erittäin laaja kokemus IFS-järjestelmästä ja ERP -käyttöönotoista. Projektissa sopeuduttiin pandemian aiheuttamiin toimintaympäristön muutoksiin ja varsinainen käyttöönotto suoritettiin onnistuneesti lähes täysin etäyhteyksien varassa."
Peter Muhonen
Tiedot
Tilaaja: | Teknos Oy |
Ajankohta: | 2021 |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Projektinhallinta | |
Toiminnanohjaus ERP |
Toimialakokemus
Prosessiteollisuus |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi |
Omat tagit
Aveso - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Jukka Hietikko
CTO
Aveson CTO ja osakas Jukka on kokenut BI ja raportointi -ratkaisuihin erikoistunut asiantuntija. Jukalla on paljon kokemusta mm. tietovarastoinnista, datamigraatiosta, .. | |
jukka.hietikko@aveso.fi 040 8252 944 |
|
Aveso - Muita referenssejä
Aveso - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Laura - Development Manager, Partner Platforms
- Laura - Software Engineer (C++/Qt)
- Laura - IT asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat I/O kontrollerit ja ohjaimet prosessien ohjaamiseen sekä monitorointiin.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |