Sortter ulkoisti sisällöntuotannon Digizerille
Digizer tuottaa joka kuukausi merkittävän osan lainavertailupalvelu Sortterin nettisivujen sisällöistä. Laadukas sisältö on ollut hyväksi Sortterille monella eri mittarilla mitattuna.
Alkuvuodesta 2020 lainojen vertailupalvelu Sortter päätti ulkoistaa sisällöntuotannon. Tavoitteena oli koota sisällöntuotantotiimi. Vaatimuksena tiimille oli kolme asiaa: kyky vastata Sortterin laatukriteereihin, toimialasanaston tuntemus ja taito tuottaa laadukasta sisältöä.
Sisällöntuotanto on tärkeä osa Sortterin SEO-työtä. Tekstien täytyy olla paitsi laadukkaita myös palvella aidosti sekä lukijoita että hakukoneita.
Sortterin sisältövastaava Mariia Kukkakorpi toimittaa Digizerille juttujen aihealueet ja tavoitteet. Lisäksi lähteet, tekstin luettavuus, title tagit ja metakuvaukset ovat osa tuotettavaa sisältöä.
Sisällöillä on ollut positiivinen vaikutus Sortterille monilla mittareilla mitattuna. Kukkakorven mukaan Sortterin sisältöjen laatu on parantunut jatkuvasti. Lukijat viihtyvät tekstien parissa pidempään kuin ennen. Lisäksi välitön poistumisprosentti on laskenut aiemmasta ja sivuston kävijämäärät ovat kasvussa.
Sisällöntuotanto onkin parhaimmillaan loistava markkinoinnin keino yrityksille. Kun sisällöt vastaavat lukijoiden tarpeita, liiketoiminnalla on hyvät mahdollisuudet kasvaa.
Lue koko asiakastarina nettisivuiltamme.
Suosittelija:
“Digizerin tekemä jatkuva ja laadukas sisällöntuotanto on yksi meidän SEO:n kulmakivistä. Tekstit ovat laadukkaita ja niiden näkökulmat mielenkiintoisia. Yhteistyö on ollut todella hedelmällistä, ja olemme oikein tyytyväisiä.”
Mariia Kukkakorpi
Tiedot
Tilaaja: | Sortter |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Markkinointi | |
Viestintä |
Teknologia
Omat tagit
Digizer - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Digizer - Muita referenssejä
Digizer - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Laura - Development Manager, Partner Platforms
- Laura - Software Engineer (C++/Qt)
- Laura - IT asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat I/O kontrollerit ja ohjaimet prosessien ohjaamiseen sekä monitorointiin.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |