Sievo
Vuonna 2003 perustetun Sievon päätuote on ohjelmisto joka jalostaa isojen asiakkaiden hankintatiedoista analyysejä auttamaan ostojen tehostamisessa, optimoinnissa ja budjetoinnissa.
Sievo kaipasi osaavaa kumppania joka toimittaisi uuden sivuston "avaimet käteen" periaatteella ja tarjoaisi ylläpitoa sekä ketterää jatkokehitystä julkaisunkin jälkeen. Dude valikoitui kumppaniksi ja toteutti sivustouudistuksen samaan aikaan laajemman, koko brändin visuaalisen ilmeen uudistuksen kanssa.
Sisällön helpon ja joustavan hallittavuuden lisäksi projektissa kiinnitettiin erityistä huomiota sivuston nopeaan latausaikaan, toimintavarmuuteen ja joustavaan jatkokehitykseen. Sievon markkinointi pystyy kasaamaan tarvittaessa itsenäisesti uusia sivuja sekä muokkaamaan sisältöjä joustavasti. Erilaisia uudelleenkäytettäviä elementtejä tehtiinkin lähes 20, joista jokainen palvelee eri tyyppisten sisältöjen yksilöllisiä tarpeita niin ylläpidettävyyden kuin visuaalisuudenkin kannalta. Modulaarisuuden lisäksi sivustolle rakennettiin integraatioita muun muassa HubSpottiin markkinoinnin automatisoimiseksi.
"Sievo edustaa kansainvälisesti huipputason IT-osaamista. Suunnitellessamme uusia verkkosivuja haimme kumppania, jolta löytyy sekä kivenkovaa WordPress-osaamista että selkeän suomalaista visuaalista jälkeä. Duden kanssa suunnittelu, toteutus ja tuki on onnistunut asiakaslähtöisesti ja tehokkaasti. Kaikilla mittareilla mitattuna uudet verkkosivut ovat toimineet entistä paremmin ja myös asiakkaamme ovat huomanneet eron."
- Lari Numminen, product owner
Suosittelija:
Sievo edustaa kansainvälisesti huipputason IT-osaamista. Suunnitellessamme uusia verkkosivuja haimme kumppania, jolta löytyy sekä kivenkovaa WordPress-osaamista että selkeän suomalaista visuaalista jälkeä. Duden kanssa suunnittelu, toteutus ja tuki on onnistunut asiakaslähtöisesti ja tehokkaasti. Kaikilla mittareilla mitattuna uudet verkkosivut ovat toimineet entistä paremmin ja myös asiakkaamme ovat huomanneet eron.
Lari Numminen
Tiedot
Lisätietoja
Tagit
Teknologia
WordPress |
Digitoimisto Dude - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Digitoimisto Dude - Muita referenssejä
Digitoimisto Dude - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Laura - Development Manager, Partner Platforms
- Laura - Software Engineer (C++/Qt)
- Laura - IT asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat I/O kontrollerit ja ohjaimet prosessien ohjaamiseen sekä monitorointiin.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |