Sasky.fi - Osaavat luovat maailmoja
SASKY koulutuskuntayhtymä (Sasky) toimii usean kunnan alueella Pirkanmaalla ja Satakunnassa. Saskyn tehtävä on järjestää, ylläpitää ja kehittää peruskoulutuksen jälkeen annettavaa toisen asteen ammatillista koulutusta sekä yleissivistävää koulutusta. Opiskelijoita Saskyssä on yhteensä n. 7400 ja henkilöstöä n. 520.
Sivustouudistuksen taustalla oli tarve sivuston muuttamiseksi käyttäjälähtöiseksi ja käyttäjien tarpeita paremmin palvelevaksi. Vanha sivusto oli kokonaisuudessaan vanhentunut. Sivuston haluttiin tukevan laadukasta sisällöntuotantoa ja ylläpitäjien tarpeita. Sivuston ylläpidosta haluttiin selkeää, helppoa ja nopeaa.
Sivustouudistuksen ensisijainen tavoite oli myynnin ja opiskelijamäärien kasvattaminen. Muita tärkeitä tavoitteita olivat sivuston helppokäyttöisyys ja käyttäjälähtöisyys sekä brändin vahvistaminen. Markkinalähtöisten koulutusten myyntiä haluttiin kasvattaa sekä hakukonenäkyvyyttä parantaa. Sivuston toimivuuteen haluttiin panostaa, tarjota selaajalle hyviä toiminnallisuuksia sekä saada positiivista palautetta asiakkailta.
Poutapilven palvelumuotoiluprosessissa selvitettiin käyttäjäryhmät, käyttäjien tarpeet, asiakkaan tavoitteet, maalit ja käyttäjäpolut. Suunnittelussa keskistyttiin siihen, että käyttöliittymä tuki sisältöä ja tavoitteita ja visuaalinen ilme välitti toivottuja mielikuvia. Teknisessä toteutuksessa palvelu integroitiin Primukseen ja Opintopolkuun, josta koulutusdata tuodaan esitettäväksi sivustolle. Henkilökunnan yhteystiedot tuodaan Azure AD:stä määräajoin. Myös toimipaikkojen yhteistiedot tuodaan samasta lähteestä rajapintaa pitkin.
Tutustu palveluun: https://sasky.fi/
Suosittelija:
Reetta Liukkonen
Tiedot
Tilaaja: | Sasky-koulutuskuntayhtymä |
Ajankohta: | 2019 - 2020 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Klaus Holm |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Markkinointi | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Graafinen suunnittelu | |
Integraatiot | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Sisällönhallinta | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Koulutusala |
Teknologia
WordPress |
Tarjonnan tyyppi
Koulutus | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Poutapilvi web design - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Poutapilvi web design - Muita referenssejä
Poutapilvi web design - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Laura - Development Manager, Partner Platforms
- Laura - Software Engineer (C++/Qt)
- Laura - IT asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat I/O kontrollerit ja ohjaimet prosessien ohjaamiseen sekä monitorointiin.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |