Rejlers – kokonaisvaltaista tietoa integroiduilla järjestelmillä
Rejlers Finland Oy on Pohjoismaissa toimiva yritys, joka tarjoaa ICT-alan palveluja laidasta laitaan. Heidän osaamisensa kattaa esimerkiksi perinteisen teollisuuden suunnittelupalvelut sekä energianhallinnan ja Telecom-alueen ratkaisut. Vuoden 2015 lopussa yritys lähti uudistamaan talousjärjestelmäänsä.
– Etsimme yhteistyökumppania, kun pyrkimyksenämme oli uudistaa talousjärjestelmäämme. Innofactor valikoitui monien toimittajien joukosta meidän partneriksemme, Pursiainen sanoo.
Järjestelmät tuottavat kokonaisvaltaista tietoa
– Yhteistyömme alkoi prosessien määrittelemisellä ja sen kartoittamisella, mitä haluamme Innofactorin järjestelmiltä. Etenimme vaihe vaiheelta, ja nyt olemme päässeet siihen pisteeseen, että järjestelmä on ollut käytössä muutaman kuukauden ja homma toimii, Pursianen kertoo.
Innofactor on toimittanut Rejlersille muun muassa talousjärjestelmä NAVin ja ratkaisuja raportointiin. Järjestelmät on integroitu, mikä poistaa niiden välillä tehtävän päällekkäisen työn.
– Enää ei tarvitse tehdä niin paljon turhaa manuaalityötä järjestelmien välillä. Uudet järjestelmät tuottavat kokonaisvaltaisempaa tietoa meidän käyttöömme, Pursiainen kiittää.
Loistavaa asenne ja ammattitaito takaavat hyvän asiakaskokemuksen
Pursiaisen mukaan yhteistyö Innofactorin kanssa on ollut toimivaa ja hyvin määriteltyä. Tarvittaessa joustamista on kuitenkin tapahtunut, kun muutoksia on tullut esimerkiksi projektin ulkopuolelta. Tähän Pursiainen on erityisen tyytyväinen.
– Innofactorin henkilökunnan kanssa asiat on saatu toimimaan ja työskentely on ollut hyvää. He tekevät työtään loistavalla asenteella ja hyvällä osaamisella. Tällä kokemuksella voin suositella Innofactoria yhteisyökumppaniksi erittäin lämpimästi, Pursiainen vakuuttaa.
Suosittelija:
Innofactorin henkilökunnan kanssa asiat on saatu toimimaan ja työskentely on ollut hyvää. He tekevät työtään loistavalla asenteella ja hyvällä osaamisella. Tällä kokemuksella voin suositella Innofactoria yhteisyökumppaniksi erittäin lämpimästi.
Joni Pursiainen
Tiedot
Tilaaja: | Rejlers |
Ajankohta: | 2015 - |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Toiminnanohjaus ERP |
Teknologia
Microsoft |
Omat tagit
Innofactor - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Innofactor - Muita referenssejä
Innofactor - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Laura - Development Manager, Partner Platforms
- Laura - Software Engineer (C++/Qt)
- Laura - IT asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat I/O kontrollerit ja ohjaimet prosessien ohjaamiseen sekä monitorointiin.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |