Rakettitiedettä urheilukellojen alustoihin
Suunnon ja Rakettitieteen yhteistyö käynnistyi vuonna 2015, kun yksi rakettitieteilijä aloitti Suunnon tuotekehitysprojektissa. Hyvien kokemusten myötä tiimi kasvoi nopeasti kuuden konsultin suuruiseksi, ja tiivis yhteistyö on jatkunut nyt jo kaksi vuotta.
Rakettitieteen konsultit ovat olleet mukana kehittämässä Suunnon urheilukellojen alustoja uusissa tuotteissa (esimerkiksi Spartan-sarja). Teknisestä näkökulmasta rakettitieteilijät ovat tehneet töitä mm. alusta-arkkitehtuurin, virrankulutuksen hallinnan ja sensoriajureiden parissa. Lisäksi rakettitieteilijät ovat osallistuneet myös mittaus- ja signaalikäsittelyalgoritmien kehittämiseen.
Asiakkaan suusta
Suuntolaiset ovat pitkin matkaa arvostaneet Rakettitieteilijöiden tekemisessä paitsi ensiluokkaista teknistä osaamista, myös – ja yhtä tärkeänä – yhteistyökykyä ja proaktiivista kommunikointia. ”Rakettitieteilijöistä pidetään ja heitä arvostetaan meillä; tämä on juuri sellainen tiimi jota on ilo kehua”, kommentoi Suunnon Director Consumer Software, Connected Devices & Digital Services Erkko Anttila.
”Kun rakettitieteilijät ryhtyvät töihin, alkaa tapahtua”, jatkaa Suunnon Chapter Lead, Foundation Mikko Hiltunen. ”Mehän olemme vain ylpeitä, kun olemme saaneet tällaisia tekijöitä meille hommiin!”
Urheilukello minullekin?
Tsekkaa vaikka tämä, ylistävät arvostelut saanut Spartan Trainer Wrist HR, jota olimme mukana tekemässä:
Suosittelija:
”Rakettitieteilijöistä pidetään ja heitä arvostetaan meillä; tätä tiimiä on ilo kehua!”
Erkko Anttila, Director Consumer Software, Connected Devices & Digital Services & Mikko Hiltunen, Chapter Lead, Foundation
Tiedot
Tilaaja: | Suunto Oy |
Ajankohta: | 2015 - |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Marietta Johansson |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tuotanto | |
Tuotekehitys ja suunnittelu |
Erikoisosaaminen
Arkkitehtuuri | |
IoT | |
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
Urheilu, viihde ja virkistys | |
Valmistava teollisuus |
Teknologia
C | |
C++ | |
Javascript | |
Python |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö | |
Vuokratyövoima |
Omat tagit
Rakettitiede - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Marietta Johansson
Rakettikauppias / Rocket Accelerator
Vastuullani on Rakettitieteen asiakkaiden ja kehittäjien tarpeiden ja toiveiden yhteensovittaminen, liiketoiminnan uudistaminen sekä strategia. Olen mukana kehittämässä myös .. | |
marietta@rakettitiede.com +358 40 520 3100 |
|
Rakettitiede - Muita referenssejä
Rakettitiede - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Laura - Development Manager, Partner Platforms
- Laura - Software Engineer (C++/Qt)
- Laura - IT asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat I/O kontrollerit ja ohjaimet prosessien ohjaamiseen sekä monitorointiin.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |