Mobiilisovellus lääketieteelliseen tutkimukseen
Oulun yliopistollisessa sairaalassa toimivan Pohjoisen syöpäkeskuksen tutkimusryhmä aloitti elokuussa 2021 yhteistyön Tecinspiren kanssa kehittääkseen mobiilisovelluksen tupakoinnin lopettamiseen. Erikoislääkärit Jussi Koivunen ja Sanna Iivanainen näkivät Tecinspiren parhaaksi kumppaniksi tässä innovatiivisessa projektissa.
Mobiilisovelluksen kehitystyö vietiin maaliin noin kuudessa kuukaudessa, ja elokuussa 2022 oli aika siirtyä varsinaiseen tutkimusvaiheeseen. Tutkijoita haastateltiin tammikuussa 2024, kun he olivat valmistelemassa tieteellistä julkaisua. Heidän innostuksensa yhteistyöhön Tecinspiren kanssa on ilmeistä.
Aikataulut on pitäneet, kustannusarviot on pitäneet ja ollaan oltu tosi tyytyväisiä siihen lopputuotteeseen, mikä me saatiin käyttöön. Senkään jälkeen ei ole ollut mitään ongelmia, kun jotain modifikaatioita on tarvittu. Voin lämpimästi suositella Tecinspirea kumppaniksi, jos tällaisia hankkeita mietti.
Jussi Koivunen, LT
syöpätautien erikoislääkäri, OYS, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
johtaja, Pohjoinen syöpäkeskus
vastuukouluttaja, Oulun yliopisto, lääketieteellinen tiedekunta
Minusta yhteistyö Tecinspiren kanssa on ollut hyvin tehokasta ja asiakaslähtöistä. Kustannukset on aina olennaisia, niin heiltä saadut kustannusarviot on olleet hyvin paikkansa pitäviä eli ei ole tullut yllätyksiä suuntaan eikä toiseen. Minusta tämä on ollut hyvää ja asiantuntevaa palvelua ja on pysytty siinä mistä on sovittu ja ehkä jopa saatu enemmän kuin mitä odotettiin.
Sanna Iivanainen, LT
syöpätautien erikoislääkäri, OYS, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
kliininen opettaja, Oulun yliopisto, lääketieteellinen tiedekunta
Mobiilisovellus lääketieteelliseen tutkimukseen - Interventio tupakoinnin lopettamiseen
Tecinspiren kehittämä mobiilisovellus tarjoaa uuden näkökulman keuhkosyövän seulonnan ja tupakoinnin lopettamisen tutkimukseen. Sovelluksen tavoitteena oli tarjota tehokkaampi vaihtoehto tupakoinnin lopettamiseen verrattuna perinteisiin menetelmiin.
Tutkimusryhmä oli hionut sovelluksen ideaa ja toiminnallisuuksia ennen kuin he lähestyivät Tecinspireä yhteistyön merkeissä. "Prosessi ei ollut lainkaan niin pitkä tai hankala, kuin ajattelimme", Sanna Iivanainen hehkuttaa. Jussi Koivunen jakaa Iivanaisen tyytyväisyyden: "Yhteistyö Tecinspiren kanssa oli sujuvaa ja nopeaa."
Mobiilisovelluksen tehokkuus tupakoinnin lopettamisen tukena tieteellisen arvioinnin alla
Iivanainen kiittää Tecinspiren kykyä tuoda uutta näkemystä myös sovelluksen visuaaliseen ilmeeseen. "Heillä oli asiantuntemusta siirtää lääketieteelliset vaatimukset tekniseksi ja käyttäjäystävälliseksi ratkaisuksi", hän kertoo. Koivunen lisää, että lopputuote oli laadukas alusta asti: "Olimme todella ylpeitä saadessamme testata sovellusta ensimmäistä kertaa."
Tuloksista ei vielä voida puhua yksityiskohtaisesti, sillä tutkimusryhmä on vasta valmistelemassa tuloksia tieteelliseen julkaisuun. Siitä, miten mobiilisovellus tehoaa tupakoinnista vieroittautumisessa verrattuna perinteiseen kirjalliseen neuvontaan, tiedotetaan heti, kun julkaisu on saanut tieteellisen hyväksynnän.
Suosittelija:
"Aikataulut on pitäneet, kustannusarviot on pitäneet ja ollaan oltu tosi tyytyväisiä siihen lopputuotteeseen, mikä me saatiin käyttöön. Senkään jälkeen ei ole ollut mitään ongelmia, kun jotain modifikaatioita on tarvittu. Voin lämpimästi suositella Tecinspirea kumppaniksi, jos tällaisia hankkeita mietti."
Jussi Koivunen, LT, Pohjoisen syöpäkeskuksen johtaja
Tiedot
Tilaaja: | Pohjoinen syöpäkeskus, OYS, Pohjois-Pohjanmaan hyv |
Ajankohta: | 2021 - 2022 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Teemu Kivioja |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
Projektinhallinta | |
Tuotekehitys ja suunnittelu | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Analytiikka | |
Arkkitehtuuri | |
Graafinen suunnittelu | |
Ketterät menetelmät | |
Käyttäjähallinta | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Mobiilikehitys | |
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
Terveys- ja sosiaalipalvelut |
Teknologia
Android | |
iOS | |
Flutter |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö |
Omat tagit
Tecinspire - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Tecinspire - Muita referenssejä
Tecinspire - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Laura - Development Manager, Partner Platforms
- Laura - Software Engineer (C++/Qt)
- Laura - IT asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat I/O kontrollerit ja ohjaimet prosessien ohjaamiseen sekä monitorointiin.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |