Keskittyneille yritysvalokuidun markkinoille syntyy uusi haastaja Suomessa.
Keskittyneille yritysvalokuidun markkinoille syntyy uusi haastaja – S1 Networks ja Welcom Net yhdistyvät
Yrityksille valokuituyhteyksiä tarjoavat S1 Networks ja Welcom Net yhdistyvät. Fuusion myötä teleoperaattorien hallitsemille yritysten valokuituyhteyksien markkinoille syntyy entistä vahvempi haastaja, jonka kilpailuvaltti on suuria toimijoita huomattavasti edullisempi hintataso. Nopeiden yhteyksien kysyntä kasvaa jatkuvasti, ja yhtiön oma runkoverkko päivitetään 100 gigabitin sekuntinopeuteen kotimaisen Nokian teknologialla.
Yrityksille suunnattujen valokuituyhteyksien markkina saa entistä vahvemman haastajan, kun S1 Networks ja Welcom Net fuusioituvat. Yritysten yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2022 oli noin neljä miljoonaa euroa, ja niillä on yhteensä noin kaksikymmentä työntekijää. Asiakkaita S1 Networksin nimellä jatkavalla yrityksellä on noin +4 000, joukossa muun muassa nimekkäitä pörssiyhtiöitä, oppilaitoksia, sekä tuhansia pk-sektorin yrityksiä.
Yrityksen uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Christian Kaila, joka toimi aiemmin Welcom Netin toimitusjohtajana. S1 Networksin nykyinen toimitusjohtaja Thomas Willberg siirtyy tuotekehitys- ja teknologiajohtajaksi. Valokuituyhteyksien lisäksi S1 Networks tarjoaa jatkossa pilvi-, konesali- ja hosting-palveluja.
Yritysten tietoliikenneyhteyksien markkina-arvo on noin 250 miljoonaa euroa, ja teleoperaattorit Telia, Elisa ja DNA hallitsevat siitä noin 95 prosenttia.
”Kilpailu kotitalouksien valokuituyhteyksistä käy kuumempana kuin koskaan, mutta yritysmarkkinaan on jo pidemmän aikaa toivottu varteenotettavia haastajia isojen operaattorien dominanssille. Yhdistämällä voimamme pystymme tarjoamaan kaikenkokoisille yrityksille nopeat ja luotettavat yhteydet erittäin kilpailukykyiseen hintaan. Samalla yhdistetty palveluvalikoimamme kattaa yritysten tarpeet entistä paremmin valokuituyhteyksistä aina verkkokauppojen-, ja toiminnanohjausjärjestelmien hostingratkaisuihin”, toimitusjohtaja Christian Kaila sanoo.
Sekä vuonna 2011 perustettu S1 Networks että vuodesta 1998 toiminut Welcom Net ovat olleet täysin henkilöstönsä omistamia yrityksiä. Fuusion jälkeenkään mukana ei ole ulkopuolisia sijoittajia.
”Meitä yhdistää arvomaailma, näkemys markkinoista ja kova halu kasvaa. Palvelemme asiakkaitamme suurella sydämellä ja intohimolla.”
Runkoverkko päivitetään huippunopeaksi Nokian teknologialla
S1 Networksilla on pääkaupunkiseudulla yli 40 kilometrin pituinen, renkaan muodostava oma runkoverkko. Lisäksi runkoverkko ulottuu myös isoimpiin yliopistokaupunkeihin.
”Esimerkiksi pilvipalvelujen lisääntyvä käyttö kasvattaa koko ajan yritysten tiedonsiirron tarpeita, ja tällä hetkellä yritykset valitsevat vähintään sadan megabitin yhteyden. Päivitämmekin parhaillaan omaa runkoverkkoamme sadan gigabitin sekuntinopeuteen kotimaisen Nokian teknologialla. Kumppaniverkostomme kautta voimme tarjota edulliset ja huippunopeat yhteytemme koko Suomeen ja myös maailmanlaajuisesti”, tuotekehitys- ja teknologiajohtaja Thomas Willberg kertoo.
Lisätietoja antavat:
Toimitusjohtaja Christian Kaila, S1 Networks, 020 7614 633, christian@s1networks.fi
Tuotekehitys- ja teknologiajohtaja Thomas Willberg, S1 Networks, 020 7345 756, thomas@s1networks.fi
S1 Networks
Vuonna 2011 perustettu S1 Networks rakentaa internetliittymiä kaiken kokoisille yrityksille. Valokuituyhteyden lisäksi yhtiön palveluvalikoimaan kuuluvat myös kattavat pilvikaista-, mobiilivaihde-, tietoturva- ja lähiverkkoratkaisut. S1 Networksilla on toimistot Helsingissä ja Turussa.
Welcom Net
Vuonna 1998 perustettu Welcom Net tarjoaa asiakkailleen tehokkaat ja turvalliset internet-yhteydet, verkkoratkaisut ja pilvipalvelut. Yhtiön asiakaskunta koostuu erityisesti PK-sektorin yrityksistä.
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Myynti |
Erikoisosaaminen
It-infrapalvelut | |
Konesalipalvelut | |
Palvelin- ja kapasiteettipalvelut | |
Tietoliikennepalvelut | |
Tietoturva |
Toimialakokemus
Hotelli, matkailu ja ravitsemus | |
IT | |
Järjestöt ja yhdistykset | |
Kiinteistöala | |
Pankki ja vakuutus |
Omat tagit
S1 Networks - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
S1 Networks - Muita referenssejä
S1 Networks - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Laura - Development Manager, Partner Platforms
- Laura - Software Engineer (C++/Qt)
- Laura - IT asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat I/O kontrollerit ja ohjaimet prosessien ohjaamiseen sekä monitorointiin.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |