Fiskars harmonisoi IT-infrastruktuurinsa
Alan terävintä kärkeä oleva IT
Fiskars on maailman johtava kotiin, puutarhaan ja ulkoiluun liittyvien kuluttajatuotteiden tuottaja. Se toimii yli 20 maassa ja työllistää noin 3 400 ihmistä.
Asiakkaan haaste
Hajanainen toimintaympäristö
Fiskars teki strategisen muutoksen vuosina 2008-2009 vauhdittaakseen siirtymistä kohti yhtenäistä kuluttajatuoteyhtiötä. Yhtiö toimi aiemmin holding-yhtiönä, jossa lukuisat brändit ja maayhtiöt operoivat varsin itsenäisesti. Holding-yhtiön sisällä oli käytössä lukuisia erilaisia toimintamalleja, prosesseja sekä sovelluksia, joiden vuoksi Fiskarsin oli vaikea toimia yhtenä yhtenäisenä yrityksenä.
Holding-yhtiöstä päätettiin luopua ja muodostaa yhtenäiset kansainväliset toimintamallit. Tehokkuutta haettiin yksinkertaistamalla rakennetta sekä yhtenäistämällä toimintatapoja globaalisti. Hajanainen IT-arkkitehtuuri ei tukenut yrityksen tavoitteita. Uuden tietotekniikkastrategian mukaisesti päätettiin ensin harmonisoida IT-infrastruktuuri.
Ratkaisumme
Perustana yhtenäinen infra
Käyttämällä yhtenäisiä toimintamalleja, prosesseja sekä sovelluksia Fiskarsin oli helpompi parantaa tehokkuutta niin liike- kuin jakelutoiminnassa. Ensimmäisenä askeleena yhtenäistettiin yhtiön IT-infrastruktuuri tukemaan kannattavaa kasvua. Fiskarsin kumppanina muutoksessa oli CGI
Seuraavat palvelut ja prosessit yhtenäistettiin vuoden 2011 loppuun mennessä:
- Windows 7 standardisointiprojekti työasemaympäristöille
- yhtenäiset viestintäratkaisut, jotka perustuvat Microsoft Exchangeen ja Lynciin
- service desk-palvelut 2 000 loppukäyttäjälle
- kansainväliset työasematukipalvelut sekä laitteiston elinkaaripalvelut
- palvelinhallinta sekä kapasiteettipalvelut
- tietoverkkojen hallintapalvelut.
Menestystarina
Yhteistyö CGI:n kanssa antoi Fiskarsille mahdollisuuden keskittyä ydinliiketoimintaansa. IT-infrastruktuurin uudelleenjärjestely oli osa kansainvälistä uudelleenorganisointia ja loi Fiskarsille ympäristön innovatiiviselle tuotannolle, toimituksille, kehitykselle ja tutkimukselle. Virtaviivaistetut prosessit ja yhtenäistety toimintatavat kaikkien maayhtiöiden välillä tehostavat toimintaa. Aidosti globaalina yrityksenä CGI:n pystyy tarjoamaan Fiskarsille tukea ja palveluita siellä missä niitä tarvitaan, milloin niitä tarvitaan.
Miksi CGI?
CGI on Fiskarsille IT-kumppani, joka pystyy tarjoamaan globaalin toimitusmallin ja resurssit IT-infrastruktuurin yhtenäistämiseen maailmanlaajuisesti sekä tarjoamaan jatkuvia palveluita kaikissa maissa, jossa Fiskarsilla on toimintaa.
Suosittelija:
"Lopputuloksena meillä on nyt yhtenäinen IT-infrastruktuuri, joka mahdollistaa muiden strategisten tavoitteiden saavuttamisen."
Frans Westerlund, CIO
Tiedot
Tilaaja: | Fiskars |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Projektinhallinta | |
Tietohallinto | |
Toiminnanohjaus ERP |
Erikoisosaaminen
Arkkitehtuuri | |
It-infra loppukäyttäjäpalvelut | |
It-infrapalvelut |
Toimialakokemus
Kauppa | |
Valmistava teollisuus |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö |
CGI Suomi - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
CGI Suomi - Muita referenssejä
CGI Suomi - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Laura - Development Manager, Partner Platforms
- Laura - Software Engineer (C++/Qt)
- Laura - IT asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat I/O kontrollerit ja ohjaimet prosessien ohjaamiseen sekä monitorointiin.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |