CISOn muuttuva rooli
Verohallinnossa on CISOn rooli onnistuneesti siirretty jarrumiehestä luotsiksi, eli tukemaan digitalisaatiota, aidosti samalle puolelle kehittäjien kanssa. CISOn roolin muuttui vanhasta ”vastustajasta” aidosti mahdollistajaksi.
Tilannetietoisuuden rakentaminen ja kehittäminen on mahdollistanut paitsi yleisen tietoturvallisuuden paremman hallinnan myös täsmällisemmän puuttumisen heikompiin kontrolleihin ja toimivampien kontrollien kehittämisen. Hyvä tilannetietoisuus on myös elinehto, jotta turvallisuustoiminto voi vastata ketterän kehittämisen nopeus- ja tehokkuusvaatimuksiin.
Riskienhallintanäkökulma on tuonut tietoturvallisuuden kehittämiseen paremmin mukaan liiketoiminnan kielen: On luontevaa keskustella konkreettisten riskienhallinnan esimerkkien kautta ja tätä kautta kaikki ymmärtävät, ettei tietoturvaa kehitetä vain itsensä vuoksi.
Sellaiset CISOt, jotka eivät lähde siihen mahdollistaja-porukkaan mukaan, heistä tulee vähitellen jotain yksittäisen asioiden, kuten palomuurin vartijoita, vanha roolikuva tulee pikkuhiljaa kuihtumaan. Tulevaisuudessa sellaisten CISOjen, jotka kykenevät kasvamaan aidoiksi mahdollistajiksi, roolit tulevat väistämättä kasvamaan. Kyberturvallisuus tulee ainakin tietyillä aloilla nousemaan niin kriittiseksi resurssiksi, että tietoturvajohtajasta tulee aidosti johtoryhmän jäseniä, kuten Verossa.
CISOn toimenkuvan paisuminen näyttää ilmeiseltä. Siihen kytkettäneen muita toimintoja, kuten tietosuojan hallintaa sekä riskienhallintaa isommassa kuvassa. Jos katsomme isoja korporaatioita, niillähän strategisissa riskeissä käytännössä on, tai ainakin pitäisi olla, mukana kyberriskit, mikäli organisaatio millään tasolla tekee digitalisaatiota. Hyvin todennäköisesti, kun tämä ”maailma kasvaa” ja isompien esimerkkejä omaksutaan, myös jättikorporaatioita pienemmillä tekijöillä tästä seuraa luonnollisesti, että CISOn rooli tulee kasvamaan strategisemmaksi myös yleisemmällä tasolla.
Tällä hetkellä on vielä nähtävissä, kuinka oman ammattikuntamme sisällä osa CISO-toimijoista mystifioi tarkoituksella toimintaa ja ”puhuu palomuuria” ja salamyhkäistä it-kieltä, kun aidosti liiketoimintaa hyödyttääkseen tulisi 1900-lukulaisesta ”kaiken kieltäjän” roolista vihdoin luopua ja kyetä nousemaan aidosti johtamaan liiketoiminnan mahdollistamista, keskustelemaan oikeista toimintamalleista ja työkaluista riskienhallinnan näkökulmasta.
Teksti: Tomi Marttinen
TIVIA News on TIVIAn jäsenlehti, jonka ensimmäinen numero ilmestyi kesäkuussa 2016. Lehti ilmestyy myös osana painettua Tivi-lehteä.
TIVIA Newsin artikkelit julkaistaan myös digitaalisina versioina TIVIAn verkkosivustolla, jossa ne ovat myös vapaasti luettavissa. Lisäksi TIVIA Newsin digitaalinen näköislehti on vapaasti luettavissa TIVIAn verkkosivustolla.
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Laatu, turvallisuus ja ympäristö |
Erikoisosaaminen
Tietoturva |
Toimialakokemus
Julkishallinto |
TIVIA ry - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
TIVIA ry - Muita referenssejä
TIVIA ry - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
- Laura - Senior Cyber Security Specialist
- Red & Blue Oy - Projektipäällikkö verkkopalvelu- ja verkkokauppaprojekteihin
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Red & Blue Oy - Senior Web Developer
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
- Valve - Näytelmät.fi verkkosivusto
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
Tapahtumat & webinaarit
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- IsoSkills Oy - Esittelyssä tähtirekrytoijamme Heidi Ropponen
- Nordea - At Nordea our people come from 107 countries
- Timeless Technology - Uutuus: Tempmate-GM2 jatkuvakäyttöinen ja reaaliaikainen dataloggeri kuljetusten olosuhdeseurantaan.
- BCS Itera Oy - Kansanvälisten ERP-projektien haasteet
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |