IT-asiantuntija / Fingrid Oyj, Helsinki

Fingrid on vastuullinen ja kansainvälisesti arvostettu yhtiö, joka tekee yhteiskunnallisesti merkittävää työtä vastaamalla Suomen kantaverkosta, sähkönsiirron selkärangasta. Fingrid on keskeinen vaikuttaja energia-alan murroksessa ja kehittää tulevaisuuden puhdasta sekä markkinaehtoista sähköjärjestelmää.
Meillä on avoin ja yhteisöllinen työskentelyilmapiiri. Jaamme aktiivisesti tietoa ja tuemme toisiamme ihan joka päivä. Kannustamme totuttujen ratkaisuiden kyseenalaistamiseen ja vastuunottoon oman työn toimitusjohtajuudesta. Olemme yksi Suomen parhaista työpaikoista.
Haemme Fingridin ICT-liiketoimintapalvelut-yksikköön Helsinkiin toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen
IT-asiantuntijaa
Fingridissä tehtäväsi ovat erikokoisten projektien yhtäaikainen luotsaaminen aina yhtiön sisäisistä hankkeista yhteispohjoismaisiin projekteihin. Tekeminen voi vaihdella muutaman viikon tehtävistä muutamia vuosia kestäviin projekteihin. Projekteissa olet haluttu kumppani ja palvelet tuloksellisesti yhden luukun -periaatteella tarjoten ystävälliset IT-kasvot sisäisille asiakkaille. Tehtäväsi painopisteet määräytyvät osaamisesi, mielenkiintosi ja yksikön tarpeiden perusteella.
Sinä olet korkeakoulutettu ja olet kiinnostunut toimimaan erilaisissa IT-projekteissa. Englanniksi työskentely sujuu sinulta sekä suullisesti että kirjallisesti. Olet työssäsi aktiivinen tiimipelaaja, joka uskaltaa sanoa mielipiteensä. Kannat vastuusi ja tarjoat mieluummin ratkaisuja kuin osoitat ongelmia. Kehittyminen ja uuden oppiminen sekä vaihtelevat työtehtävät ovat sinulle houkuttelevia asioita. Ymmärrät laaja-alaisesti IT-kenttää sekä projektinhallintaa, jotta osaat hyödyntää kollegoidesi syväosaamista eri projekteissa.
Meille on tärkeää löytää uusi tiimiläinen, joka työskentelee tehokkaasti ja haluaa laajentaa IT-kokonaisuuden osaamistaan. Etsimme avointa ja innostunutta työkaveria, jolla on aitoa kiinnostusta tiedon jakamiseen ja asioiden kehittämiseen. Tiimissäsi ollaan ylpeitä omasta duunista, nautitaan keskinäisestä luottamuksesta ja joustetaan tarvittaessa. Meillä jokainen saa olla oma itsensä.
Meillä työn joustavuus ja etätyömahdollisuudet ovat kohdallaan ja työsuhde-edut kilpailukykyiset. Fingridiläisenä olet osa tiimiä, jota yhdistää ennakkoluulottomuus ja rohkeus, kun viemme Suomea yhdessä kohti tulevaisuuden sähköjärjestelmää.
Sovitko sinä energiseen joukkoomme? Haluatko kehittyä IT-alan moniosaajaksi ja laaja-alaiseksi IT-projektipäälliköksi?
Lisätietoja tehtävästä antaa puhelimitse MPS-konsultti Hannu Kainulainen ke 18.12. klo 14–16 ja pe 27.12. klo 14–16, puh. +358 40 070 7563. Lähetä hakemuksesi ja CV:si MPS Uratorilla (uratori.mps.fi) viimeistään 30.12.2019 mennessä.
Tehtävään valituksi tulleesta henkilöstä tehdään turvallisuusselvityslain mukainen perusmuotoinen turvallisuusselvitys.

Tietoja
Hakuaika: | 11.12.2019 - 30.12.2019 |
Sijainti: | Helsinki |
Tarkennettu sijainti: |
Läkkisepäntie 21, 00620 Helsinki |
Linkki: | https://mps.rekrytointi.com/paikat/index.php?jid=3008&key=&o=A_RJ |
Lisätietoa
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Projektinhallinta |
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Digia Oyj - Business Security Director, Managed Solutions
- Rekrytointi.com - M-Files pääkäyttäjä
- Rekrytointi.com - ICT-järjestelmänasiantuntija, Lahti
- Epec Oy - Ostaja
- Rekrytointi.com - Kehityspäällikkö, Partner Customer Platforms
- Exove - Oletko sinä uusi Node.js Developer Exoven tiimiin?
- Digia Oyj - Junior konsultti – Career Compass 2024
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Verkkovaraani Oy - Graafinen ilme ja WordPress-sivut Väylän Kaihtimelle
- Maxtech - Helppo työajanseuranta laittaa laskutussavotan halki, poikki ja pinoon
- Druid Oy - Veikkauksen sisällönhallintajärjestelmän uudistusprojekti
- TaxDome - Tilitoimisto Smart Office valitisi TaxDomen Toiminnanohjausohjelmiston
- Aveso Oy - Case Vantaan Energia – Modernit työkalut ja menetelmät tehostamaan master datan hallintaa
- Innofactor Oyj - Auditointi toi Digitan HR-ratkaisun kehityskohteet päivänvaloon
- Codemate - Cost-effective and high-quality wireless condition monitoring
Tapahtumat & webinaarit
- 12.12.2023 - NetSuite for Dummies – Understanding the Basics
- 18.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 21.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 27.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Staria Oyj - Matkalla pörssiin: liiketoimintadata ja raportointi kuntoon ASAP
- IsoSkills Oy - The Pros and Cons of Combining External Software Development with Internal QA Teams
- Innofactor Oyj - Innofactor GPT Agents: turvallinen alusta räätälöidyille GPT-apureille
- Vaimo Finland Oy - CDP ja asiakaspolun analytiikka
- Innofactor Oyj - Onko generatiivinen AI ehtinyt vielä rantautua suomalaisyrityksiin?
- Staria Oyj - NetSuite on kokonaisvaltainen liiketoiminta-alusta valmistaville yrityksille
- Mepco Total - Accountor HR Solutions Oy - Palkka-avoimuus tulee – oletko valmis?
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |