Miten ehkäistä yrityksen tavaroiden jatkuvaa katoa?

Hyvin tavallinen haaste monelle yritykselle ja organisaatiolle on pienelektroniikan katoaminen työpaikalta. Laitteisto ei ole itsessään välttämättä merkittävän arvokasta, mutta ajan myötä uusintaostoista kertyy kuitenkin melkoisia summia. Rahallisen menetyksen lisäksi monesti kiusallisempaa on se, että laitteistoa ei voida käyttää jonkin puuttuvan palasen takia, tai että aikaa kuluu tavaroiden etsimiseen. Ongelman ratkaisemiseksi moni on päätynytkin kiinnittämään piuhoja esimerkiksi nippusiteillä, jolloin vääriin käsiin joutuminen on vähintäänkin aiempaa haastavampaa.
Mikä siis avuksi? Lue lisää blogistamme: Miten ehkäistä yrityksen tavaroiden jatkuvaa katoa?