Viisinkertainen liiketoiminta MONITOR:n avulla
Liikevaihto viisinkertaistui MONITOR:n käyttöönoton jälkeen
Löfs Oy on vuonna 1989 Luodossa, Pohjanmaalla perustettu pintakäsittelyalalla toimiva perheyritys. Löfs Oy tarjoaa palveluitaan esimerkiksi metalli- ja koneteollisuudelle.
Vuonna 2011 Löfs Oy investoi MONITOR ohjelmistoon ja se osoittautui loistavaksi valinnaksi. Yritys on päätöksen jälkeen kasvattanut liiketoimintaansa, ja tänä päivänä liikevaihto on kasvanut jo viisinkertaiseksi. Yrityksessä työskentelee 65 ihmistä ja sen liikevaihto on noin 5 miljoonaa euroa.
– Menestyksemme salaisuus on halumme olla paras mahdollinen kumppani asiakkaillemme.
Osoitamme sen, olemalla asiakkaille avoimia ja rehellisiä sekä näyttämällä, että haluamme kasvaa asiakkaittemme mukana, Toimitusjohtaja Tommy Löfs sanoo.
MONITORIN avulla Löfs näkee yrityksen tuotantolinjat tuotantoryhmittäin ja voi sen tiedon mukaan tehdä tuotantotilauksensa. Hyvä tuotannon tilanne ja kapasiteetin näkyvyys mahdollistavat pitävät toimitusajat. Heidän tuotantokapasiteettinsa määräytyy jokaisen tuotantoyksikön työntekijöiden määrän mukaan.
– Se mahdollistaa tehokkuuden mittaamisen jokaisessa tuotantoyksikössä ja se on todella tärkeä ja motivoiva työkalu henkilökunnallemme
Löfs Oy on saavuttanut asemansa markkinalla investoimalla järkevästi ja jatkuvasti sekä laitekantaansa, että työntekijöihinsä.
– Tulevaisuudessa kilpailuetumme on laatu ja toimitusvarmuus, sanoo Tommy Löfs.
Löfs päivitti ohjelmistonsa uuteen MONITOR G5 versioon joulukuussa 2019. He kertovat muutoksen olleen positiivinen
Monitor toiminnanohjausjärjestelmä valmistavalle teollisuudelle
Monitor ERP-järjestelmä on kaikenkattava ja käyttäjäystävällinen kokonaisratkaisu valmistavalle teollisuudelle.
Monitor ERP-järjestelmä on käytössä jo yli 5 000 tuotantoyrityksellä.
Vieraile verkkosivuillamme www.monitorerp.com/fi ja lue lisää.
Monitor ERP demo?
Varaa maksuton verkkoesittely linkistä: https://www.monitorerp.com/fi/book-a-g5-demo/
Suosittelija:
Sen ansiosta raporttien ja lomakkeiden teko on nyt helpompaa. Sen ansiosta saamme myös paremman näkymän tuotantomme toimintaan.
Tommy Löfs Toimtusjohtaja
Tiedot
Tilaaja: | Löfs AB Oy |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Tommy Löfs |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakkuudenhallinta CRM | |
BI ja raportointi | |
Hankinta | |
Logistiikka | |
Myynti | |
Projektinhallinta | |
Taloushallinto | |
Tietohallinto | |
Toiminnanohjaus ERP | |
Tuotanto |
Erikoisosaaminen
Auditointi | |
Integraatiot |
Toimialakokemus
Valmistava teollisuus |
Tarjonnan tyyppi
Johtamistyö | |
Konsultointi | |
Koulutus | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö | |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Monitor ERP System Finland - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Monitor ERP System Finland - Muita referenssejä
Monitor ERP System Finland - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Laura - Development Manager, Partner Platforms
- Laura - Software Engineer (C++/Qt)
- Laura - IT asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat I/O kontrollerit ja ohjaimet prosessien ohjaamiseen sekä monitorointiin.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |