Teknisen arkkitehtuurin kaupallistaminen – case: Digitalia
Toteutimme vuoden 2018 aikana Digitalialle projektin, jonka tavoitteena oli tuottaa liiketoimintasuunnitelma Kansalaisarkiston kaupallistamiselle. Digitalia on Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulun (XAMK), Helsingin Yliopiston ja Kansallisarkiston yhteinen tutkimuskeskus.
Digitalia – tieto käyttöön API:en avulla
Osaango Oy:n osuuteen kuului konsultoiminen liiketoiminnassa, tuotteistamisessa, IT-arkkitehtuurissa ja palvelumuotoilussa. Tarjosimme projektiin myös tuntemustamme tietojohtamisesta, ja sopivasti tähän projektiin, meiltä löytyi myös erityisaloina arkistoinnin ja sukututkimuksen osaamista. Yhteistyökumppaninamme projektin alkuosassa toimi tuotejohtamiseen erikoistunut Contribyte Oy.
Aluksi "Kansalaisarkisto" -nimellä ja tavoitteella kulkenut hanke rakentui palvelumuotoiluprosessin ympärille. Hanke eteni siten, että jokaisessa vaiheessa muodostettiin liiketoimintamalli, jota tarkennettiin hankkeen aikana ainaymmärryksen karttuessa. Toisena viitekehyksenä oli Lean Startup. Projektin lähtökohtina olivat Digitalian esittelemien teknisten ratkaisujen kokoaminen hyödynnettäviksi arkistoinnissa, erityisesti tiedostomuunnoksissa asiakirjojen pitkäaikaissäilytystä varten, sekä näiden innovaatioiden kaupallistaminen. Projektin aikana käytimme menetelmänä paljon mm. tehokasta työpajakäytäntöä, johon osallistui myös yhteistyötahojen edustajia.
Projekti muodostui kolmesta vaiheesta, jotka olivat
- Lähtötilanne ja kartoitus
- Liiketoimintamalleista uusiin integraatioihin siirtyminen
- Asiakasymmärryksen lisääminen.
Kansalaisarkiston kaupallistamishankkeen sijaan lopputuloksena päädyttiinkin suunnittelemaan Digitalian ydinkyvykkyyksiä hyödyntävä liiketoimintamalli ja kokonaisarkkitehtuurin alku, joissa tärkeissä rooleissa ovat APIt eli ohjelmointirajapinnat. Näin Asiakkaat voivat kokeilla ja integroitua Digitalian tarjoamiin ratkaisuihin ja algoritmeihin.Asiakkaan loppusanat "konsultti ei ole meille enää kirosana" kertovat lopputuloksen olevan toivottu.
Tiedot
Tilaaja: | Digitalia, Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulun (XA |
Ajankohta: | 2018 |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tietohallinto | |
Tuotekehitys ja suunnittelu |
Erikoisosaaminen
Dokumenttien hallinta | |
Integraatiot | |
Ketterät menetelmät |
Toimialakokemus
Koulutusala |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi |
Omat tagit
Osaango - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Marjukka Niinioja
API & tuotehallinnan konsultti, arkkitehti ja kouluttaja, kumppani
Marjukka on yksi API-talous 101 -kirjan kirjoittajista 2018 ja avoimen APIOps Cycles -menetelmän kehittäjistä. Marjukalla on kokemusta useilta eri toimialoilta ja eri .. | |
marjukka.niinioja@osaango.com +358 40 838 7308 |
|
Osaango - Muita referenssejä
Osaango - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Laura - Development Manager, Partner Platforms
- Laura - Software Engineer (C++/Qt)
- Laura - IT asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat I/O kontrollerit ja ohjaimet prosessien ohjaamiseen sekä monitorointiin.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |