Sovellus sujuvampaan työskentelyyn rautateillä ja junassa
VR on Suomen junaliikenteen matkustajapalveluiden omistaja sekä hallinnoija. Vuonna 2016 VR otti tavoitteekseen matkustajapalveluiden tehostamisen, työnkulun optimoinnin, ja asiakaspalvelun sekä sisäisen viestinnän parantamisen. Tällä hetkellä jokaisella junalla on oma konduktööri. Tavoitteena on kuitenkin kasvattaa yksittäisen konduktöörin toiminta-aluetta ja parantaa joustavuutta. Gofore valittiin suunnittelemaan ja kehittämään näitä tavoitteita tukeva työpöytä- ja mobiilisovellus.
Beaconeita & NFC-teknologiaa
Ratkaisu pohjautuu asemille ja juniin asennettaviin beacon-laitteisiin, joiden avulla järjestelmä tunnistaa asemat ja seuraa junien liikkumista. Näiden lisäksi järjestelmään kuuluu konduktöörien NFC-pohjainen lipuntarkastus ja paikannus, sekä työpöytä- ja mobiilisovellus. Beacon-laitteita asennettiin 140 junavaunuun ja asemille yhteensä 750 kappaletta, ja sovellusta käyttää yhteensä 200 konduktööriä ja liikenteenohjaajaa.
Paikannus
Paikannus parantaa työnkulkua: sen avulla liikenteenohjaajat voivat seurata junia ja konduktöörejä kartalla, mikä mahdollistaa konduktöörien siirtämisen junasta toiseen ”lennosta”. Näin kukin konduktööri pystyy kattamaan suuremman alueen työvuoronsa aikana. Samalla kerätään myös tärkeitä tietoja reiteistä ja konduktöörien työnkulusta, mikä mahdollistaa reittien entistä tehokkaamman suunnittelun, ja parantaa tulevien reittien ja työnkulkujen suunnittelua.
Viestintä
Junien ja konduktöörien paikantamisen lisäksi sovellus mahdollistaa viestinnän liikenteenohjaajien ja tiimien välillä chat-toiminnon kautta. Konduktöörit pystyvät myös lähettämään viestejä toisilleen, jättämään huoltoilmoituksia ja pyytämään apua hätätilanteissa. Konduktöörit tarkistavat matkustajien liput Android-sovelluksella, jolloin majakoiden kautta NFC-teknologialla backend-järjestelmään yhteydessä oleva sovellus tarkistaa lipun tiedot VR:n lippujärjestelmästä. Samalla kerätään tietoja, joiden avulla pystytään entistä tarkemmin seuraamaan asiakkaiden matkustuskäyttäytymistä.
Tiedot
Tilaaja: | VR |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Marko Kuusniemi, 050 321 8582, marko.kuusniemi@gofore.com |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tuotanto | |
Tuotekehitys ja suunnittelu |
Erikoisosaaminen
Mobiilikehitys |
Teknologia
Android |
Omat tagit
Gofore - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Gofore - Muita referenssejä
Gofore - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Laura - Development Manager, Partner Platforms
- Laura - Software Engineer (C++/Qt)
- Laura - IT asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat I/O kontrollerit ja ohjaimet prosessien ohjaamiseen sekä monitorointiin.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |