Sopimusvalmistaja valitsi korkean käytettävyyden palvelinratkaisun
Vuonna 2013 perustettu Tamminiitty Oy on sopimusvalmistukseen keskittynyt metalliteollisuusyritys, joka palveluihin kuuluvat laserteknologia, särmäys, koneistus, hitsaus sekä muut esikäsittelytyöt. Kasvuyritykselle toteutettiin korkean käytettävyyden palvelinratkaisu, jonka ansiosta operatiivinen toiminta ei pysähdy edes palvelimen vikatilanteissa.
Tamminiityn toimintaideologia perustuu ennen kaikkea laadukkaaseen palveluun.
– Tavoitteenamme on aina toimia niin, että asiakas omassa liiketoiminnassaan ei havaitse meitä. Tämä tarkoittaa käytännössä onnistuneita toimituksia sekä asiakaspalvelun virittämistä huipputasolle. Asiakastyytyväisyys saavutetaan avuliaisuudella ja ahkeruudella. Menestyksen taustalle tarvitaan tietenkin myös toimivat tietojärjestelmät, toimitusjohtaja Marko Wessman kuvailee.
Tamminiitty aloitti toimintansa alun perin Eurassa, jolloin rakennettiin myös yrityksen ensimmäinen it-infraratkaisu.
– Enter oli yrityksenä aiemmin tuttu, ja kun yrityksessämme tarvittiin tietojärjestelmää, oli Enterin valinta yhteistyökumppaniksi itsestäänselvyys. Enterin osaaminen oli meille varma kortti. Alkuvaiheessa halusimme meille oikein mitoitetun infraratkaisun, joka on riittävän kevyt toiminnallemme. Halusimme myös infran hallinnan sellaisiin käsiin, joka sen luotettavasti osaa hoitaa, Wessman muistelee.
Kahdennettu palvelinratkaisu kaiken ytimessä
Kun Tamminiitty muutti uusiin toimitiloihin Köyliöön, oli tarpeen rakentaa uusi tietojärjestelmäratkaisu.
– Pilvipalvelut ovat monelle yritykselle nykypäivää, mutta meidän kaltaisellemme teollisuuden tuotantoyritykselle on tärkeää, että käytössämme on oma luotettava palvelinympäristö, joka toimii myös ilman tietoverkkoyhteyksiä ulkomaailmaan. Koko tuotannonohjauksemme perustuu tietojärjestelmiimme. Järjestelmä on yrityksemme selkäydin. Enterin toteuttaman kahden fyysisen palvelimen ja levyjärjestelmän ansiosta yhden palvelimen vikaantuminen ei pysäytä toimintaa. Vikatilanteessa kukaan työntekijöistä ei edes huomaa, kun järjestelmä siirtyy automaattisesti käyttämään kahdennettua palvelinta, Wessman kertoo.
Tamminiityllä ei ole omaa IT-hallintoa, vaan Enter huolehtii palvelinympäristön toimivuudesta ja päivityksistä.
– Ylläpitopalvelut tuovat merkittävästi ajansäästöä ja mielenrauhaa työhön. Suurin osa IT-järjestelmien huoltotehtävistä hoituu etäyhteyden avulla. Ongelmatilanteissa saamme aina apua nopeasti, Wessman kiittelee.
Suuri vaikutus kustannustehokkuuteen
Wessmanin mukaan hyvin toimivalla it-järjestelmällä on suuri vaikutus työntekoon ja tuloksellisuuteen. Järjestelmän avulla voidaan vaikuttaa merkittävästi kustannustehokkuuteen esimerkiksi seuraamalla tuotteiden valmistukseen kuluvia työaikoja.
– Vuoden aikana kauttamme lähtee jopa 1 200 000 osaa toimitettavaksi asiakkaillemme. Määrä on niin suuri, että siinä tarvitaan osaavia ja motivoituneita työntekijöitä. Myös tuotannonohjauksen tulee olla viritetty huippukuntoon. Lähes koko tuotantoprosessi toimii meillä paperittomasti. Tehokkuus näkyy kaikissa työn vaiheissa, hän arvioi.
Tamminiitty Oy lukuina:
Liikevaihto 5,3 milj. euroa
Työntekijöitä n. 30 henkeä
Perustettu vuonna 2013
Toimitusvarmuus 99 %
Reklamaatioprosentti 0,32 %
Suosittelija:
Marko Wessman
Tiedot
Tilaaja: | Tamminiitty Oy |
Ajankohta: | 2013 - |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
miikka.kivimaki@enter.fi |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tietohallinto | |
Tuotanto |
Erikoisosaaminen
It-infrapalvelut | |
Palvelin- ja kapasiteettipalvelut |
Toimialakokemus
Valmistava teollisuus |
Teknologia
Microsoft | |
Windows |
Tarjonnan tyyppi
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Enter SystemSolutions - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Enter SystemSolutions - Muita referenssejä
Enter SystemSolutions - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Laura - Development Manager, Partner Platforms
- Laura - Software Engineer (C++/Qt)
- Laura - IT asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat I/O kontrollerit ja ohjaimet prosessien ohjaamiseen sekä monitorointiin.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |