Renta automatisoi koko hankinnasta maksuun -prosessin Rillionilla
Kotimainen kone- ja laitevuokraamo Renta on vielä tuore, mutta nopeasti kasvava yritys. Rentan toiminta käynnistyi alkuvuodesta 2016, kun kolme tunnettua alan yritystä, Telinekymppi Oy, Kehä-Kone Oy ja Jasoca Oy, yhdistyivät yhdeksi koko maan kattavaksi toimijaksi. Toisena toimintavuotenaan 2017 Rentan liikevaihto oli jo yli 45 MEUR ja vuonna 2018 yhtiö tähtää jo kansainvälistymiseen. Rentan strategia on olla alansa modernein toimija, joka toteutuu muun muassa asiakaskokemusta parantavilla sähköisillä palveluilla ja dynaamisilla prosesseilla. Esimerkiksi Renta Easy -sovelluksen avulla Rentan asiakkaat voivat vuokrata ja hallita vuokrakalustoaan, sekä saada läpinäkyvästi tietoa kalustokustannuksistaan.
”Tavoitteemme on olla merkittävä ja toimialaa muokkaava suunnannäyttäjä. Tämä tarkoittaa myös sitä, että olemme alusta asti halunneet sisäiset prosessimme vastaamaan tämän päivän vaatimuksiin ja tulevaisuuden tavoitteisiin”, kommentoi Lauri Matikainen, Renta Group Oy:n CFO.
Renta halusi luoda virtaviivaisen ja läpinäkyvän hankinnasta maksuun -prosessin erityisesti kalustohankintojen osalta. Yrityksen kaikki kalustohankinnat kulkevat sähköisen järjestelmän kautta.
”Kalustohankinnat tehdään Rillionin ratkaisulla etukäteen hyväksyttyjä tuoteryhmäkohtaisia budjetteja vasten, jolloin ennustettavuus paranee ja näemme järjestelmästä reaaliaikaisesti investointibudjettien ja toimitusten tilanteen. Tämä helpottaa merkittävästi investointien ja kassanhallinnan suunnittelua”, kertoo Matikainen.
Automatisoimalla koko hankinnasta maksuun -prosessin Rillionin ratkaisulla, on Renta saavuttanut sekä kustannus- että prosessihyötyjä.
”Meillä oli tarve saada automaattiset prosessit nopeasti pystyyn sekä hankintoihin että ostolaskujen käsittelyyn. Kasvumme ollessa niin nopeaa, on meillä ollut paljon muitakin projekteja käynnissä samaan aikaan. Siksi on ollut äärimmäisen tärkeää, että pystymme toteuttamaan ostolaskujen kierrätyksen lisäksi myös hankinnat Rillionin järjestelmän kautta”, toteaa Matikainen.
Tällä hetkellä Renta ja Rillion pilotoivat tekoälyratkaisua Rentan taloushallinnon automatiikan edelleen tehostamisessa. Tekoäly parantaa tiliöintiautomatiikkaa entisestään, sekä muutenkin tukee automatiikkaa validoimalla ja korjaamalla vastaanotettavaa tietoa.
”Meille on tärkeää, että ratkaisutoimittaja toimii myös kehityskumppaninamme. Kehitämme prosessejamme jatkuvasti yhteistyössä Rillionin kanssa. Vaatimukset muuttuvat kasvun myötä, jolloin mukanamme kasvava, joustava ratkaisu ja strateginen kumppanuus tukevat toimintaamme myös pitkällä tähtäimellä”, kertoo Matikainen.
Tiedot
Tilaaja: | Renta Group Oy |
Lisätietoja
Tagit
Rillion - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Rillion - Muita referenssejä
Rillion - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Laura - Development Manager, Partner Platforms
- Laura - Software Engineer (C++/Qt)
- Laura - IT asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat I/O kontrollerit ja ohjaimet prosessien ohjaamiseen sekä monitorointiin.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |