Ota IT-teknologian koko potentiaali käyttöösi
Digitalisaatio pomppaa esiin eri foorumien agendoilla jopa väsymiseen asti. IT-teknologiaa on käytössä kaikkialla, niin suurissa kuin pienissäkin yrityksissä ja organisaatioissa. Sitä kuitenkin hyödynnetään osana liiketoimintaa hyvin vaihtelevasti kunkin yrityksen tarpeen, investointien ja kykyjen mukaan. Yksinkertaisimmillaan yritykseltä löytyy nettisivut ja sähköpostiosoite. Meidän on pitänyt mukautua digitalisaatioon, sillä myös asiakkaat, kumppanit ja kilpailijat tekevät niin.
Hieman pidemmälle viedyllä digitalisaation hyödyntämisen tasolla haetaan säästöjä. Käytännössä siis korvataan aiemmin käsin hoidetut työvaiheet automatisoimalla ohjelmistojen käyttö paikasta ja ajasta riippumattomaksi. Valitettavan usein nämä ratkaisut jäävät kuitenkin pelkän manuaalisen työn korvaamiseksi, eikä missään vaiheessa investointeja mietitä, kuinka koko prosessi olisi järkevintä hoitaa alusta loppuun. Kaikille tuttu ctrl-C ctrl-V, eli oma työmme, on edelleen käytetyin liitäntä kahden ohjelmiston välillä. Tällöin tiedon automatisointi, jatkojalostaminen ja hyödyntäminen jää puolitiehen. On kuin hankkisit pyörän päästäksesi nopeammin, mutta ajamisen sijaan talutat sitä eteenpäin.
Harva yritys on edennyt digitalisaatiossa niin pitkälle, että pystyisi hyödyntämään kerättyä ja käsiteltyä tietoa uuden liiketoiminnan kehittämiseen. Automatisoimalla ja jatkojalostamalla saamme riittävän laadukasta informaatiota, josta voimme kehittää uuden palvelun tai löytää uuden asiakassegmentin. Joten investoi aikaa noustaksesi pyörän päälle ja opettele ajamaan sitä.
Mikko Hörkkö
CEO, Elinar
Kirjoitus julkaistu ensimmäisen kerran Satakunnan Kauppakamarin lehden 2/2019 pääkirjoituksena.
Lisätietoja
Tagit
Erikoisosaaminen
Analytiikka |
Toimialakokemus
Julkishallinto | |
Kuljetus, liikenne ja logistiikka | |
Pankki ja vakuutus |
Teknologia
IBM |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Elinar - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Elinar - Muita referenssejä
Elinar - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
- Laura - Senior Cyber Security Specialist
- Red & Blue Oy - Projektipäällikkö verkkopalvelu- ja verkkokauppaprojekteihin
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Red & Blue Oy - Senior Web Developer
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- BCS Itera Oy - Kansanvälisten ERP-projektien haasteet
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |