NunnaUuni - Verkkomarkkinointi
Lähtökohdat ja tarpeet
NunnaUunilla oli tarve ulkoistaa verkkoviestinnän palveluita. Ensimmäinen tarve liittyi kampanjakirjeen ulkoasun suunnitteluun ja sen lähettämiseen asiakkaille. Muita tarpeita tuli lisää myöhemmin esimerkiksi Nunnauunin talvikampanjan suunnittelu oli lähtenyt käyntiin ja verkkokampanjan toteutus päätettiin antaa Whitestonen hoidettavaksi. Kilpailukykyinen hinta, tarkka kampanjaraportointi ja ylläpitopalvelut Whitestonen tekijöiden toimesta, vaikuttivat päätökseen jatkaa yhteistyötä.
Lyhyesti mitä tehtiin
Whitestone toteutti kampanjakirjeen ulkoasun ja sen lähettämisen sekä tulosten analysoinnin. Asiakkaalla oli visio mitä pitäisi tehdä ja pohjatiedon perusteella graafikkomme suunnitteli ulkoasun. Verkkomarkkinointi eli tarkemmin ottaen Whitestonen tarjoama wGads-hakusanamainonta, oli toinen suurempi toteutettu palvelukokonaisuus. Google-mainonta oli osana asiakkaan talvikampanjaa. Laaja kampanja sisälsi myös tv-mainontaa. Oli erittäin palkitsevaa olla mukana osana isoa valtakunnallista kampanjaa.
Tarkemmin toteutuksesta
Whitestonen uutiskirjepalvelun asiantuntija tuotti yhteistyössä asiakkaan kanssa ulkoasun uutiskirjeeseen. Yleisesti lähtökohta on se, että asiakas tuottaa sisällön ja tämän jälkeen kirjeen pohjaa aletaan suunnitella. Graafikot tarvitsevat viralliset logot ja CMYK-värit, joihin asiakkaan värimaailma pohjautuu, jotta itse työnteko voi alkaa. wGads-kampanjaa alettiin rakentaa asiakkaan kampanjasuunnitelman pohjalta. Luonnollisesti laajamittaisessa markkinointikampanjassa linjan tulisi säilyä, oli sitten kyseessä tv-, tai Googlemainos. Tämä vaati Whitestonen osalta paneutumista asiakkaan johtoajatukseen ja tavoitteisiin. Hyvillä pohjatiedoilla AdWords-kampanjan toteutus oli onnistunut. Google mainonnassa on aina omat haasteensa. Erityisen haasteen aiheuttavat rajoitetut tekstit. Toisen suuremman haasteen aiheuttaa oikeiden avainsanojen käyttö. Verkkomainonnan parhaita puolia ovat sen reaaliaikainen seurattavuus ja reagoiminen. Tässä kohtaa tullaan Whitestonen ydinosaamiseen. Analysointi ja nopea reagointi AdWords-mainonnassa ovat erittäin tärkeitä osia kampanjan onnistumisen kannalta.
Mitä ekstraa tai erityistä tehtiin
Koko projekti oli tavanomaisesta poikkeava. Yleensä Whitestone tuottaa asiakkaalle verkkosivuston tai verkkokaupan ja tarjoaa tarpeiden mukaan palveluita sen ympärille. Tällä kertaa tuotimme ainoastaan verkkoviestintään liittyviä palveluita. Haasteellisen puolen tuotti se, että yleensä asiakkaan palveluihin tai tuotteisiin tutustuu projektien varrella, joka helpottaa suuresti muiden palvelujen tuottamista. NunnaUunin tapauksessa asiakkaaseen tutustuminen alkoi tavallaan tyhjältä pöydältä.
Suosittelija:
Karoliina Caforio
Tiedot
Tilaaja: | NunnaUuni |
Ajankohta: | 2012 - |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Aleksi Kanerva |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Markkinointi |
Toimialakokemus
Rakentaminen | |
Kauppa |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi |
Omat tagit
Louhos Digital - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Aleksi Kanerva
Digital Marketing Manager
Marketing enthusiast with vast experience in various fields of business. I have been privileged to have an opportunity to work and educate myself in marketing, selling and .. | |
aleksi@louhosdigital.fi 020 741 7542 |
|
Louhos Digital - Muita referenssejä
Louhos Digital - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Laura - Development Manager, Partner Platforms
- Laura - Software Engineer (C++/Qt)
- Laura - IT asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat I/O kontrollerit ja ohjaimet prosessien ohjaamiseen sekä monitorointiin.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |