TyövuoroVelholla Konstan Koti ja Koulu Oy pääsi eroon laskuvirheistä
TyövuoroVelholla eroon laskuvirheistä
Aikoinaan nuorten ryhmäkotia pitävä lahtelainen Konstan Koti ja Koulu Oy hoiti työvuoroasiat käsipelillä. Tämä oli varsin työlästä, sillä ryhmäkoti työllistää kahdessa toimipisteessä vakituisesti tai osa-aikaisesti kolmisenkymmentä henkilöä, kuten opettajia, koulunkäyntiavustajia, talonmiehen ja keittäjän.
Yhtiö laajeni, ja aloimme kyllästyä siihen, kuinka työlästä työvuorojen hallinnoiminen oli.
Selvitimme, miten asiaa voisi hoitaa tietotekniikan avulla, ja päädyimme Accountorin tarjoamaan TyövuoroVelhoon, henkilöstövastaava Mikko Ikäläinen Konstan Koti ja Koulu Oy:stä sanoo. Ikäläisen mukaan päätös oli hyvä.
Parannuksen huomaa yksinkertaisesti siitä, että laskuvirheitä ei enää tapahdu, kun laskemisen hoitaa ihmisen sijaan kone.
Kumppanuus Accountorin kanssa vapauttaa meidät tekemään varsinaista työtämme. Ikäläisen mukaan nettipohjaisuus on eräs TyövuoroVelhon ehdottomista eduista.
Järjestelmää voi käyttää netin avulla missä vain, ja järjestelmän mahdolliset päivitykset ja ylläpitotoimet hoituvat ilman että meidän tarvitsee tietää niistä mitään, henkilöstövastaava Mikko Ikäläinen kiittelee Accountorin työvuorosuunnitteluohjelmaa.
Tiedot
Tilaaja: | Konstan Koti ja Koulu Oy |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Liisa O'Carroll, Asiakkuusjohtaja, Puhelin: 040 028 0238 liisa.ocarroll@accountorhr.fi. |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
HR |
Erikoisosaaminen
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Ohjelmistokehitys | |
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
IT | |
Julkishallinto | |
Järjestöt ja yhdistykset | |
Kiinteistöala | |
Kuljetus, liikenne ja logistiikka | |
Rakentaminen | |
Terveys- ja sosiaalipalvelut |
Tarjonnan tyyppi
Tuki- ja ylläpitotyö | |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Mepco Total - Accountor HR Solutions - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Mepco Total - Accountor HR Solutions - Muita referenssejä
Mepco Total - Accountor HR Solutions - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Laura - Development Manager, Partner Platforms
- Laura - Software Engineer (C++/Qt)
- Laura - IT asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat I/O kontrollerit ja ohjaimet prosessien ohjaamiseen sekä monitorointiin.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |